Mikä yhdistää Filippiinit ja Yhdysvaltain kiinnostuksen Grönlantiin? Ensisilmäyksellä yhteyttä ei näytä olevan, mutta historiasta paljastuu mielenkiintoinen ehdotus, joka olisi toteutuessaan muuttanut Filippiinien tulevaisuuden dramaattisesti.
Yhdysvaltain virkaan asuva presidentti Donald Trump pyörittää länsimaiden mediaa ja poliitikkoja puheillaan jo ennen virkakautensa alkua. Hänen provosoiva ja suorapuheinen tapansa edistää amerikkalaisten etuja maailmalla – kuten demokraattisesti valitun presidentin kuuluukin – ei istu eurooppalaiseen politiikan perinteeseen, jossa kansallisia etuja edistävät pyrkimykset tulee kuorruttaa hyvää tarkoittavilla dogmeilla.
Filippiineillä Trumpin puheisiin suhtaudutaan ymmärtäväisemmin eivätkä ne ole aiheuttaneet siellä samanlaisia yhteiskunnallisia järistyksiä kuin Euroopassa. Filippiiniläiset ovat tottuneet presidentteihin, jotka julkisesti puhuvat yhtä ja tekevät toista.
Viime viikolla Trump lisäsi kierroksia ilmoittamalla haluavansa ostaa Tanskalta Grönlannin ja vihjasi, ettei sotilaallinen haltuunottokaan olisi poissuljettu. Trump ei kuitenkaan ole ensimmäinen presidentti, joka on osoittanut kiinnostusta Grönlantiin. Useat Yhdysvaltain presidentit ovat yrittäneet hankkia Grönlantia Yhdysvalloille vuodesta 1867 lähtien.
Siirtomaapolitiikan pelimerkit
Ne, jotka pitävät Tanskaa leppoisana legojen ja hyggen maana, ovat saattaneet unohtaa, että se oli kerran mahtava supervalta. 1800-luvun alussa sen alueet ulottuivat Norjasta Venäjän pohjoisosien kautta Saksaan, lähes Hampuriin asti. Sillä oli siirtomaita Afrikassa nykyisen Ghanan alueella, tanskalaisessa Intiassa ja Tanskan Länsi-Intiassa Karibialla. He hallitsivat myös Färsaaria, Islantia ja Grönlantia.
Napoleonin sotien tappiot pakottivat Tanskan luopumaan Norjasta vuonna 1814. Myöhemmin siirtokunnat Afrikassa ja Intiassa myytiin brittiläisille. Vuonna 1864 Tanska hävisi sodan Saksaa vastaan, minkä seurauksena Slesvigin ja Holsteinin herttuakunnat liitettiin Saksan keisarikuntaan. Menetetyllä alueella asui yli miljoona ihmistä, joista suurin osa puhui tanskaa ja mielsi itsensä tanskalaisiksi.
Hieman myöhemmin maapallon toisella laidalla Yhdysvallat osti Filippiinit Espanjalta vuonna 1898 osana Pariisin sopimusta, joka päätti Espanjan ja Yhdysvaltojen välisen sodan. Tämä hankinta johti Filippiinien ja Amerikan sotaan (1899–1902), julmaan konfliktiin, kun itsenäisyyttä odottaneet filippiiniläiset vastustivat Yhdysvaltain kolonisaatiota.
1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Yhdysvalloissa käytiin kiihkeää yhteiskunnallista keskustelua siitä, oliko Filippiinien hankkiminen siirtomaaksi kansallisen edun mukaista. Monet amerikkalaiset senaattorit vastustivat maansa siirtomaaseikkailua Aasiassa, koska siihen liittyi hallinnollisia haasteita ja kasvavia kustannuksia. Kansan parissa levisi voimakkaita imperialismin vastaisia mielipiteitä, joiden mukaan siirtomaiden hankkiminen rikkoi maan perustuslakia.
Vuonna 1910 Filippiinit oli kuitenkin Yhdysvaltain siirtomaa, jota johti Filippiinien oma hallitus kenraalikuvernööri William Cameron Forbesin alaisuudessa. Kolme vuotta aiemmin, vuonna 1907, Yhdysvaltain Tanskan suurlähettilääksi nimitettiin Maurice Francis Egan, joka kehitti melkoisen suunnitelman Grönlannin hankkimiseksi Yhdysvalloille. Suunnitelmaan liittyi olennaisena osana myös Filippiinit.
Saari saaresta
Norja oli itsenäistynyt Ruotsista vuonna 1905 ja alkanut vaatia Tanskalta entisiä oikeuksiaan Grönlantiin. Vuonna 1910 suurlähettiläs Egan näki tilaisuutensa tulleen ja esitti Tanskan hallitukselle yllättävän tarjouksen. Kyse ei ollut ostosta, vaan vaihtokaupasta: Yhdysvaltain hallinnoima Mindanaon saari Filippiineillä vaihdettaisiin Grönlantiin ja muutamaan Karibialla sijaitsevaan Tanskan Länsi-Intian saariston saareen.
Mindanaon ottaminen mukaan ehdotukseen perustui oletukseen, että tanskalaiset voisivat kaupata saaren eteenpäin saksalaisille. Saksa oli kiinnostunut laajentamaan siirtomaavaltaansa ja perustamaan uusia merijalkaväen tukikohtia Kaakkois-Aasiaan Saksan Uuden-Guinean tueksi. Suunnitelman mukaan Tanska antaisi Mindanaon Saksalle ja saisi vastineeksi takaisin Pohjois-Schleswigin, jonka se oli menettänyt Saksalle vuonna 1864.
Eganin tavoitteena oli paitsi hankkia Grönlanti Yhdysvalloille myös vahvistaa Tanskan asemaa Euroopassa ja siirtää Saksa Yhdysvaltain naapuriin Filippiineillä. Lisähoukuttimena Egan ehdotti mahdollisuutta neuvotella myöhemmin lisäsaarien ostamisesta Tanskan Länsi-Intian saaristosta. Tanskan hallitus ei kuitenkaan ottanut Eganin ehdotusta vakavasti.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan keisarikunta hävisi sodan ja hajosi. Versaillesin rauhansopimuksessa Tanska sai takaisin Pohjois-Schleswigin, joka nimettiin myöhemmin Etelä-Jyllannin maakunnaksi vuoden 1920 kansanäänestyksessä. Tanska sai osan Saksalle menettämistään alueista ilman, että sen tarvitsisi luopua Grönlannista, ja Mindanaon päätyminen Tanskalle tai Saksalle katosi historian alaviitteeksi.
Saksalainen Mindanao
Grönlannin ja Mindanaon vaihtoa koskeva ehdotus oli pikemminkin spekulatiivinen ajatus kuin vakava poliittinen hanke. Se kuvasti aikakauden geopoliittisia järjestelyjä ja Yhdysvaltain siirtomaastrategian jännitteitä. Vaikka ehdotus ei koskaan edennyt teoreettista keskustelua pidemmälle, se on kiehtova historiallinen kuriositeetti, joka valottaa 1900-luvun alun kolonialismin ja kansainvälisten suhteiden monimutkaisuutta sekä sitä, kuinka siirtomaita käytettiin kaupankäynnin välineinä.
Mitä olisi tapahtunut, jos vaihtokauppa olisi toteutunut? Tämä jää ikuisesti arvoitukseksi, mutta voimme spekuloida erilaisilla vaihtoehdoilla. Jos kauppa olisi toteutunut, Mindanao olisi todennäköisesti päätynyt Saksan siirtomaaksi ainakin toisen maailmansodan alkamiseen saakka. Miten natsi-Saksan rotupolitiikkaa olisi sovellettu Mindanaon alkuperäiskansoihin? Olisiko saksalainen Mindanao joutunut sotaan amerikkalaisten hallitsemia Filippiinien saariston osia vastaan? Olisiko Saksa luovuttanut Mindanaon sodan aikana liittolaiselleen Japanille?
Vaikka tällaisilla vaihtoehtoisen historian pohdinnoilla on lähinnä viihdearvoa, voimme kuitenkin olla kiitollisia siitä, ettei mikään näistä skenaarioista toteutunut. Samalla voimme huomata, että presidentti Trumpin äskettäiset kommentit Grönlannin ostamisesta Tanskalta eivät ole niin kaukaa haettuja, kun asiaa tarkastelee historian valossa.
Aiheesta lisää:
Päivästä toiseen – Filippiinien itsenäisyys
Trump ja Filippiinit – Deal or no deal
