Yhdysvalloissa tehtiin historiaa, kun amerikkalaiset äänestivät Valkoisesta talosta kerran heivatun presidentin takaisin talon isännäksi. Mitä Filippiinit voi odottaa, kun tuttu isäntä alkaa käyttää hänelle palautettua valtaa? Maailma on muuttunut paljon viimeisen vuosikymmenen aikana ja askeleet kohti uutta maailmanjärjestystä ovat rivakoituneet. Muuttunut on myös Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump. Nyt hänellä on kokemusta presidenttinä toimimisesta ja…
Tag Archives: Bongbong Marcos
Suurin osa maailman ihmisistä ei tiedä missä Filippiinit sijaitsee, mutta he ovat kuulleet Imelda Marcosin tuhansien kenkäparien kokoelmasta. Filippiiniläisille Imelda Marcos on paljon muutakin kuin kenkien keräilijä, jonka tahraantuneen maineen alta paljastuu aivan erityinen elämäntarina. Maailmassa ei ole toista naista, joka olisi käyttänyt yhtä suurta valtaa, hurmannut yhtä monta valtion päämiestä, liehakoinut viiden Yhdysvaltain presidentin…
Pian nähdään saako Filippiinit seuraavan presidentin menneisyydestä vai tulevaisuudesta. Märehditään vielä hetki vaalien jälkitunnelmissa samalla kun odottelemme ensimmäisiä merkkejä siitä, mihin suuntaan tuleva presidentti Bongbong Marcos lähtee maata viemään. Kun presidentinvaalien tulokset vahvistuivat ja ennakkoon tehdyt mielipidemittaukset osoittautuivat oikeiksi, todellisuuden neula alkoi siirtyä kohti tiedettä, pois toiveajattelusta ja tosiasioiden kieltämisestä. Vaalien jälkeisinä päivinä häviäjät levittelivät…
Presidentinvaalien loppuottelusta on yleensä tullut kahden kauppa, jossa toinen voittaa ja toinen tulee huijatuksi. Nyt ei näin käy, koska peli näyttää olevan pelattu jo ennen maalisuoraa. Politiikan ilmastonmuutos ja Moskovan pakkasukko jäähdyttävät maailmanpolitiikkaa eikä Filippiinien lähestyvät presidentinvaalitkaan lämpene entiseen malliin kahden kärkiehdokkaan kipinöiväksi taistoksi. Mielipidemittausten mukaan Bongbong Marcos vie ja jättää muut vikisemään kuinka hän…
Tämän viikon ehdokkaiden rekisteröintiralli käynnisti seitsemän kuukautta kestävän vaalikampanjoinnin. Poliitikot puhuvat, laulavat ja steppaavat kansalle, joka se saa hetken tuntea olevansa merkityksellinen. Toukokuun 2022 vaaleissa valitaan maalle uusi presidentti, varapresidentti, kaksitoista kahdestakymmenestäneljästä senaattorista, kaikki 316 edustajainhuoneen jäsentä sekä kaikki olennaiset paikallispolitiikan viranhaltijat. Määräaikaan mennessä presidenttikisaan ilmoittautui 97 ehdokasta. Vaalilautakunta tutkii vielä kaikkien taustat, tarkoitusperät ja…