”Suosittu mediayhtiö ärsytti Filippiinien presidenttiä, ja nyt se menetti toimilupansa – tärkeä uutislähde katoaa kesken koronakriisin. ABS-CBN sai Rodrigo Duterten vihat niskaansa jo presidentinvaalikampanjan aikana.”
Näin räväkästi aloittaa Jussi Nurmi Ylen uutisissa Filippiinien sanavapaudesta, jonka tila on jälleen kerran puhututtanut sekä koti- että ulkomailla. Uutinen (Suosittu mediayhtiö ärsytti Filippiinien presidenttiä) maalaa kuvan maasta, missä paha diktaattori haluaa hiljentää kriittisen arvostelun voidakseen jatkaa hämärähommiaan ilman arvostelua.
Tällainen valmiin narratiivin kehyksiin maalattu kuva yksinkertaistaa Filippiinien sananvapaustilanteen helposti nieltäväksi karikatyyriksi. Uutisointi sanavapaudesta, missä tosiasiat raamitetaan sitkeästi elävillä mielikuvilla, johtaa yleensä todellisuutta negatiivisempaan kokonaiskuvaan, ja mieliin pensselöity kuva jättää todelliset sananvapauden ongelmat varjoonsa.
Aasialaista vapautta
Sananvapauden tilaa arvioitaessa tulisi muistaa, ettei Filippiinit ole perusteiltaan länsimainen demokratia, jonka sanan- ja lehdistönvapauden käsitteistö ja käytännön toteutus perustu samoihin perusarvoihin kuin aidoissa länsimaissa.
Kun Filippiinien sananvapautta verrataan alueen muihin maihin, maa on lähempänä eurooppalaista vapautta kuin autoritäärisempää aasialaista suhdetta sananvapauteen: Moiti Singaporen hallituksen johtajia, saat sakot ja yrityksesi suljetaan. Arvostele Thaimaassa kuninkaallista perhettä, sinut vangitaan. Kirjoita Malesiassa, Bruneissa tai Indonesiassa valtauskontoa kyseenalaistavia tekstejä, saat väistellä pian kiviä. Laarin pohjalta löytyy Kiina, joka maalailee sananvapauttaan täysin erilaisten perusarvojen pensseleillä.
Länsimainen käsitys sanavapaudesta on ollut aate- ja arvokolonialismin vientituote, jonka istuttaminen sellaisenaan ei ole koskaan täysin onnistunut Filippiineille. Tämä näkyy edelleen maan sananvapauskäsitteistöissä ja käytännöissä, jotka ovat juuri niin ristiriitaisia kuin voi olettaa, kun Aasiassa vallitsevat arvot törmäävät muualta tuotuihin käsityksiin sananvapaudesta.
Sana on vapaa vangittunakin
Jokin tässä viime aikoina heränneessä uutisoinnissa Filippiinien sananvapaudesta ei nyt ole kohdallaan: Luen aamiaispöydässä valtakunnallisista sanomalehdestä, kuinka hallintoa, erityisesti presidenttiä, arvostellaan hyvinkin tiukasti. Illalla katson televisiosta, kuinka opposition senaattorit pilkkaavat hallinnon viimeisimpiä uudistuksia ja infrastruktuurihankkeita. Sosiaalisessa mediassa käydään sormet turvoksissa loputonta vääntöä siitä, onko nykyinen hallinto hyvä vai huono. Samaan aikaan lukuisat sananvapautta puolustavat kansalaisjärjestöt latovat pöytään lehdistötiedotteita, joissa ollaan huolissaan filippiiniläisten sananvapaudesta.
Homma menee jo tragikomedian puolelle, kun edellisen hallinnon oikeusministeri Leila de Lima tykittää jatkuvasti tutkintavankeudesta maan suurimmissa sanomalehdissä, TV- ja radiokanavilla, kuinka presidentti rajoittaa hänen sananvapauttaan, koska hän arvostelee hallinnon toimia ja puolustaa sananvapautta.
Se, miksi Filippiinien sananvapaus on taas noussut otsikoihin, johtuu kahdesta erillisestä asiasta, jotka molemmat kytkeytyvät saman narratiivin kautta yhteen.
Maan suurimman mediakonsernin toimilupaa ei uusittu ja osa heidän maanlaajuisista uutiskanavistaan hiljeni – Toistaiseksi. Samaan aikaan Facebook-ryhmästä oikeaksi uutiskanavaksi kasvaneen verkkojulkaisun toimitusjohtaja tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen kunnianloukkauksesta.
Kun tähän taikinaan lisätään hiivaksi presidentti, jolla on aina ollut hankala suhde median kanssa, alkaa narratiivipensseli sutia tauluun historiasta tuttuja kuvia: Paha diktaattori haluaa hiljentää hyvällä asialla olevat sananvapauden puolustajat.
Tapaus ABS-CBN
Viime viikonloppuna ajoin ABS-CBN:n päämajan ohi. Rakennuksen edessä oli satoja ihmisiä, jotka poseerasivat TV-kameroille sananvapautta vaativien kylttien kanssa. Olen nähnyt saman rakennuksen edessä saman esityksen muutaman kerran aikaisemminkin, mutta silloin asetelma oli päinvastainen. Ihmiset osoittivat mieltään sananvapauden puolesta ABS-CBN:ää vastaan.
ABS-CBN. Filippiinien suurin ja vaikutusvaltaisin media- ja viihdealan konglomeraatti, joka joutui sulkemaan muutaman tärkeimmistä TV-uutiskanavistaan, koska viranomaiset eivät uusineet niiden toimilupaa. Virallisena perusteena toimiluvan uusimatta jättämiselle oli se, ettei ABS-CBN ole hoitanut verovelvoitteitaan valtiolle asianmukaisesti ja on kierrättänyt laittomasti suunnattomia voittojaan erikoistalousalueilla sijaitsevien tytäryhtiöiden kautta ulkomaille. Molemmissa syytteissä tutkinnat ovat eri oikeusasteissa vielä kesken.
Heinäkuussa toimiluvan uusiminen vietiin kongressin päätettäväksi, joka äänesti murskaavalla enemmistöllä (70–11) olla uusimatta ABS-CBN:n toimilupaa. Tämä ei vielä tarkoita, että päätös olisi lopullinen. Vääntö toimiluvan jatkamisesta tulee jatkumaan eri oikeusasteissa ja valitusprosesseissa, joista lopulta saadaan toivottu tulos, jos rahasäiliössä on riittävästi kuutioita ja omistajilla on aikaa odottaa hallinnon vaihtumista.
ABS-CBN:llä on ollut yli 50 vuoden ajan tosiasiallinen monopoli Filippiinien valtakunnalliseen tiedonvälitykseen, viihdetuotantoihin ja ennen kaikkea valtaviin mainostuloihin. Rahasta ja vallasta tässäkin väännössä on kysymys, ei sananvapaudesta. ABS-CBN on ollut sen omistavalle oligarkkiperheelle valtava rahantekokone, jonka asema on turvattu 25 vuoden mittaisilla toimiluvilla ja ulkomaisen kilpailun pois rajaavalla lainsäädännöllä.
Kaikki, jotka ovat perehtyneet Filippiineihin ja maan valtarakenteiden toimintaan, ymmärtävät, että kyseessä on ainoastaan poliittinen näytelmä, joka näytellään etukäteen sovituin asetelmin samalla kun odotellaan uutta ABS-CBN:lle myötämielisempää hallintoa, joka palauttaa oligarkeille sen mikä oligarkeille kuuluu.
Tapaus Rappler
Rappler-uutissivuston tapaus on puolestaan herättänyt ulkomaailman kiinnostuksen Filippiinien sananvapaustilanteeseen ja aktivoinut lukuisat kansalaisjärjestöt ottamaan siihen kantaa.
Kesäkuussa Rapplerin toimitusjohtaja Maria Ressa ja toimittaja Reynaldo Santos Jr. saivat kuuden vuoden vankeustuomion presidentti Duterten lähipiiriin kuuluvan liikemiehen kunnianloukkauksesta. Laki verkossa julkaistusta kunnianloukkauksesta ei ollut vielä voimassa tuomioon johtaneen jutun julkaisun aikaan, mutta se ei estänyt oikeuslaitosta käsittelemättä asiaa.
Valtio on nostanut presidentti Duterten valtakaudella yhteensä kahdeksan syytettä Rappleria vastaan. Niistä yksikään ei koske suoraan Duterten hallintoa arvostelevia juttuja. Syytteet koskevat muun muassa ulkomaista rahoitusta ja veronkiertoa. Hallinto on kiistänyt, että oikeusjutut olisivat poliittisia ja korostanut, ettei lehdistönvapaus ole toimittajille peruste rikkoa lakia. Ressa ja Santos Jr puolestaan pitävät tuomiota ajojahtina heitä ja sananvapautta vastaan.
Todennäköisesti kaikki tapaukseen perehtyneet ovat samaa mieltä siitä, että Ressan ja Santosin kunnianloukkaustuomio oli hakemalla haettu tuomio. Ressalla on kuitenkin mahdollisuus hakea tuomioon muutosta ja viedä se aina korkeimpaan oikeuteen saakka. Hallinto ei myöskään ole sulkenut Rapplerin toimintaa, mihin sillä olisi lain suomat oikeudet muiden syytteiden perusteella.
Tapaus Duterte
Yhteistä näille molemmille tapauksille on se, ettei presidentti Duterte pidä ABS-CBN:stä eikä Rapplerista. Hän on tuonut mielipiteensä julki jo vaalikampanjansa aikana käyttäen omaa sananvapauttaan sen täydessä mitassa koristellen viestinsä Putang Ina -kiroilulla.
Vaalikampanjansa eräänä teemana Duterte lupasi laittaa maata hallitsevat oligarkit kuriin. Se ei ollut ihan paras avaus luoda toimivaa suhdetta ABS-CBN:n kanssa, joka on yksi maan vaikutusvaltaisimman oligarkkiperheen kruununjalokivistä. Presidentin henkilökohtaista kaunaa lisäsi myös se, ettei ABS-CBN teknisiin aikatauluihin vedoten näyttänyt hänen maksettuja vaalimainoksiaan.
Myös Rapplerin kanssa Dutertella on aina ollut erittäin huonot välit. Presidentin arvomaailma ei ole sopinut Rapplerin omistajien strategisiin tavoitteisiin profiloitua sananvapauden airueksi, joka tarvitsee ”vihollisen” jota vastaan voi näyttävästi ”puolustaa” sananvapautta. Lopullisesti välit menivät poikki, kun Rappler aloitti presidentin lanseeraaman huumesodan tiukan arvostelun vuonna 2016.
Tästä päästään olennaisen tärkeään asiaan ymmärtää Filippiinejä: Presidentti ja häntä tukevat taustaryhmittymät käyttävät valtion hallintoa ja oikeuslaitosta myös henkilökohtaisten mieltymysten ja kostojen ajamiseen. Sitä tekevät kaikki vallassa olevat tahot, ja se on yksi filippiiniläisen hallintoperinteen kulmakivistä.
Vaikka Filippiineillä on teknisesti vapaat demokraattiset vaalit ja oikeusvaltion instituutiot, niiden rinnalla elää epämukavassa symbioosissa täysin länsimaisesta oikeusvaltiokäsitteestä poikkeava ymmärrys valtion ja henkilökohtaisen vallan rajalinjoista.
Paha diktaattori
Filippiinien nykyinen hallinto ei ole sen parempi tai pahempi tässä asiassa. Merkittävin ero on kenties se, että nyt vallankäyttö ja sen kritiikki personoituu suoremmin presidenttiin, koska hänellä ei ole yhtä vahvoja taustavaikuttajia kuin edeltävillä eliitin parista ja tuella nousseilla presidenteillä.
Yleensä istuvan presidentin taustavoimat, sukulaiset ja poliittiset liittolaiset ovat hoitaneen vallankäytön varjoisamman puolen, jotta presidentin julkisuuskuva pysyy myös länsimaisen demokratian ihanteiden mukaisena.
ABS-CBN:n ja Rapplerin tapauksista uutisoivat ulkomaiset toimittajat ja somettajat, jotka eivät tarkastele tapauksia filippiiniläistä todellisuutta ja hallintoperinnettä vasten, todistelevat foliohatut räpisten kuinka presidentillä on ollut sormensa pelissä molemmissa tapauksissa.
Jos presidentti haluaa hiljentää ABS-CBN:n ja Rapplerin, hän ei tee sitä suorilla toimilla ja määräyksillä. Hän käyttää siihen valtion virastoja, oikeuslaitosta ja tukijoitaan. Näin presidentit toimivat tässä maassa. Filippiineillä on sanonta, joka kuvaa hyvin paikallista vallankäyttöä: ”Ystäville suon kaiken, mutta vihamiehille annan lait ja asetukset.”
Vaikka presidentti Duterte on jo toimikautensa ehtoopuolella, hänellä on vielä valtaa kongressiin ja tukijoihinsa, mutta ei niin paljon, että voisi oikeasti lähteä kaatamaan ABS-CBN:n. Nilkkaan hän voi sitä hetken vielä potkia ja kusta varpaille, mutta ei lopullisesti kaataa.
Rapplerin toimitusjohtajalle presidentti voi saada järjestettyä jonkun lisätuomion, jota tuskin pannaan toimeen tai se kumotaan riippuen siitä, minkä intressiryhmän etuja ja tavoitteita seuraava presidentti tulee ajamaan.
Vaikka nyt vahvasti maalaillaan isolla paha diktaattori pensselillä kuvia Filippiineistä, maan todelliset sananvapauden ongelmat eivät liity nykyiseen presidenttiin sen enempää kuin aikaisempiinkaan. Presidentit tulevat ja menevät, mutta sananvapauteen liittyvät lieveilmiöt ja ongelmat pysyvät samoina vuosikymmenestä toiseen.
Filippiineillä on todellisia sananvapausongelmia, mutta ne eivät ole siellä, minne länsimaiset tiedotusvälineet ja sananvapautta puolustavat organisaatiot niitä maalaavat. Kun Filippiinien sananvapauden maalipintaa lähdetään raaputtamaan, alta paljastuu seuraavia oikeita ongelmia.
1. Toimittajien murhat
Filippiinien valtamedioissa työskenteleviä toimittaja painostetaan tai murhataan harvoin. Sen sijaan provinsseissa paikallistoimittajan työhön liittyy ihan oikeita riskejä, joissa objektiivisuus, puolueettomuus ja journalismin muut ihanteet testataan olosuhteissa, missä elinikäodote on muita ammatteja alhaisempi.
Lukuisat toimittajien työtä arvioivat kansainväliset järjestöt ovat listanneet Filippiinit yhdeksi maailman vaarallisimmista maista harjoittaa toimittajan ammattia. Esimerkiksi kansainvälinen Reporters Without Borders ja amerikkalainen Committee to Protect Journalists ovat päätyneet arvioissaan tulokseen, että Filippiineillä on tapettu 145 toimittajaa vuosina 1992–2020.
Filippiineillä on myös kyseenalainen tilastollinen kunnia pitää ykköspaikkaa maailman verisimmästä iskusta toimittajia kohtaan. Vuonna 2009 Mindanaon saarella lahdattiin väijytyksessä 57 ihmistä, joista 32 oli paikallisia toimittajia.
Nämä luvut eivät kerro hyvää Filippiinien sananvapaustilanteesta, mutta toisaalta pitää ymmärtää, missä todellisuudessa paikalliset toimittajat tekevät työtään provinsseissa. Suurin osa toimittajien murhista tapahtuu olosuhteissa ja syistä, jotka eivät suoraan liity varsinaiseen toimittajan työhön.
Toimittajien murhat ovat yleensä seurausta kiristämisestä, lahjonnasta, mustasukkaisuusdraamoista, paikallispolitiikan valtataisteluihin sotkeutumisesta tai henkilökohtaisuuksiin menemistä. Filippiineillä kaikki on aina pohjimmiltaan henkilökohtaista, ja maakuntia hallitsevien valtasukujen maine ja kunnia ovat yhtä herkkiä kuin ammattitappajan liipaisinsormi.
2. Tiedonvälityksen monopolit
Myös maanlaajuisen tiedonvälityksen monopolisointi muutaman oligarkkiperheen ja heidän intressiryhmiensä haltuun on ongelma sananvapaudelle. Tästä selkeimpänä esimerkkinä on ABS-CBN.
Sananvapaus ei aina ja automaattisesti tuota turvallisuutta tai vaurautta. Se voi myös pahentaa köyhyyttä, jos sananvapauden laajamittainen käyttö on käytännössä rajattu ainoastaan hyvin pienelle porukalle, sille samalle, joka hallitsee myös maan politiikkaa, hallintoa ja taloutta.
Perustuslaki ei mahdollista ulkomaista kilpailua ja valtio jakaa maanlaajuiset toimiluvat 25 vuodeksi ainoastaan muutamalle oligarkkiperheelle. Tällaisessa kilpailu- ja toimintaympäristössä mediayrityksen on varsin helppo kyntää pelto vain oman porukan niitettäväksi.
3. Kontrolloimaton vapaus
Suomessa on tiedonvälitykseen aina liittynyt erikoinen ylimääräinen ulottuvuus – kansanvalistusvelvollisuus – joka on palvellut hyvin suomalaisen tiedonvälityksen laatua ja objektiivisuutta. Filippiineillä vastaava velvoite ei ole koskaan kuulunut tiedonvälitykseen. Vaikka sana on vapaa, se on vapaa myös levittämään mitä tahansa roskaa ilman vastuuta ja seurauksia.
Tähän villiin ja vapaaseen tiedonvälityksen perinteeseen nojaavat kaikki median kanssa tekemisissä olevat toimijat: Hallintojen virallinen tiedotus, presidentit, oppositio, yritykset, mediatalot, toimittajat ja sosiaalisen median trollaajat. Fake News on ollut Filippiineillä todellisuutta jo kauan ennen kuin presidentti Trump tarjoili sen maailmalle amerikkalaisena tiedonvälitysinnovaationa. Filippiineillä on aina ollut tärkeämpää miltä asiat näyttävät ja kuulostavat kuin miten ne oikeasti ovat.
Filippiiniläiset ovat maailman huipulla sosiaalisen median käytössä ja sen merkitys mielipiteiden muokkaaja on jo ohittanut perinteisen median vaikutusvallan. Valheet paisuvat sosiaalisessa mediassa ja muuttuvat tosiasioiksi, kun riittävän suuri joukko haluaa uskoa niihin. Yhtä lailla tosiasiat muuttuvat vaivatta valheiksi, jos ne eivät tunnu mukavilta.
Tiedonvälityksen ja uutisoinnin sisällöille ei Filippiineillä ole merkittäviä lakisääteisiä tai institutionaalisia rajoitteita. Maassa ei ole julkisen sanan neuvostoa, joka ärähtää, jos yhteisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä rikotaan. Kunnianloukkauksesta oikeusjutun nostaminen on käytännössä ainoa keino, jolla voi lähteä hakemaan oikaisua perusteettomaan uutisointiin, mutta silloin astutaan miinakentälle, missä raha ja valta määrittää sen kuka menettää jalkansa.
4. Toimittajien korruptio
Filippiineilläkin toimittajien täytyy syödä ja elättää perheensä. Se ei yleensä onnistu pelkästään kirkasotsaisella ja objektiivisella journalismilla.
Presidentti Duterte on haukkunut lehdistöä koko valtakautensa ajan väittäen toimittajien salamurhien johtuvan toimittajien korruptiosta: ”Ette voi välttyä salamurhilta, jos olette korruptoituneita huoranpentuja!”
Paha diktaattori narratiivilla kehystetyssä kuvassa presidentin kommentti luetaan varoituksena siitä, että hän murhaisi toimittajat, jotka uskaltaisivat arvostella häntä. Kommentin voi myös lukea ja ymmärtää filippiiniläiseen todellisuuteen paremmin sopivassa kontekstissa: ”Parantakaa tapanne. Lopettakaa toimittajan työn korruptoiminen tai teille voi käydä lopulta huonosti”.
Valitettava tosiasia Filippiineillä on se, että myös monet toimittajat ja mediatalot ovat läpeensä korruptoituneita ja ”uutisoivat” mitä tahansa, mistä vaan maksetaan tarpeeksi hyvin. Koska maassa ei ole mitään suurempia ideologisia, poliittisia tai puolueiden asettamia aatteellisia rajoja, tiedonvälityksen sisältöä määrääväksi tekijäksi jää käteinen. Kun raha puhuu, toimittajat mielellään osallistuvat myös siihen keskusteluun.
Jokainen, joka on ollut tekemisissä Filippiinien median kanssa, tunnistaa ilmiön, mutta meille länsimaalaisille on vaikeampi ymmärtää sitä, kuinka vähäisenä ”ongelmana” toimittajat itse pitävät korruptiota. Aikanaan kun tein sivuhommia paikallisille medioille ja istuin pitkiä iltoja National Press Clubin illanvietoissa, sain perusvastauksen toimittajien työtä koskeviin eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin: ”We have to make our living as well”.
Sana on vapaa
Filippiinien sananvapaustilanne on yleisellä tasolla ihan kohtuullisen hyvä. Naapurimaihin verrattuna sana on hyvinkin vapaa. Filippiinien mediakenttää, etenkin sosiaalista mediaa voi monella mittarilla kuvata yhdeksi maailman vapaimmista ja rajoittamattomimmista. Se on ristiriitainen sekasotku vapautta, kekseliäisyyttä, oman edun tavoittelua ja paikallista politiikkaa.
Erityisesti politiikka ja hallinnon ongelmien ruotiminen saavat paljon tilaa kaikissa medioissa. Kirkkokuntia ja uskontoja on perinteisesti käsitelty hellävaraisemmin, mutta ihan viime vuosina nekin ovat alkaneet saada aikaisempaa tiukempaa kritiikkiä myös median taholta.
Niin kauan kuin kaikki mediat, kansalaisjärjestöt ja yksityiset ihmiset sosiaalisessa mediassa saavat rangaistuksetta huutaa kuinka sananvapaus on uhattuna, uhka lienee enemmän kuvitteellinen kuin todellinen.
Tämä sama huuto on Filippiineillä kuultu monta kertaa aikaisemmin: Mitä kovemmin huuto kuullaan, sitä huolettomampia voimme olla sananvapauden tilasta. Maissa, joissa sananvapauden ongelmat ovat todellisempia, huuto sen tilasta ei kuulu sellien seiniä pidemmälle.
Filippiineillä on myös ihan täydet oikeudet vittuuntua toisten mielipiteistä ilman, että lainsäädäntö tai oikeuslaitos puuttuu asiaan. Maassa ei vielä toistaiseksi ole merkkejä länsimaisen sananvapauden paradoksista: Mitä enemmän sananvapauden rajoja määritellään lainsäädäntöön, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat käyttää sananvapauttaan.
Vaikka sananvapauden tila Filippiineillä on kohtuullisen hyvä, hieman turhan helposti siitä uutisoivien ulkomaisten toimittajien sivellin lipsahtaa paha diktaattori narratiivipurkkiin, joka näyttää kestävän isältä pojalle.
Aiheesta lisää: Sinivalkoinen pensseli – Valtiollista trollaamista
