Filippiinitkin uskoo ja pyrkii ulkopolitiikassaan sääntöperustaiseen maailmanjärjestykseen, missä oikeusvaltiot järjestävät keskinäiset asiansa neuvotteluilla ja sopimuksilla… Sitten keskelle tätä uskoa ilmestyy kaiken maailman nationalisteja vittuilemaan: BANG! BANG! BANG!
Maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat nyt siihen malliin, että vaikutukset tuntuvat myös Filippiineillä. Yksi aktiivisista geopolitiikan murroslinjoista halkaisee Etelä-Kiinan meren, ja sielläkin jännitteet ovat alkaneet kasautua erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välille.
Viime viikolla merialue pääsi jälleen uutisiin, kun Yhdysvaltojen, Japanin ja Filippiinien johtajat tapasivat sopiakseen keskinäisestä puolustussopimuksesta. Hieman ristiriitaisesti maat ilmoittivat, ettei sopimuksen tarkoitus ole kohdistua Kiinaa vastaan, vaikka sillä pyritään torjumaan Pekingin kasvavaa vaikutusvaltaa.
Tätä ensimmäistä kolmenvälistä huippukokousta isännöinyt Yhdysvaltain presidentti Joe Biden antoi testosteronia tihkuvia ja raudanlujiksi kuvailtuja puolustuslupauksia sekä Japanille että Filippiineille. Kokouksessa allekirjoitettiin joukko sopimuksia, joita noudatetaan niin kauan kuin allekirjoittajat kokevat hyötyvänsä niistä.
Kolmikantaista turvaa
Joe Biden kutsui Japanin pääministerin Fumio Kishidan ja Filippiinien presidentin Ferdinand Marcos Juniorin Valkoisessa taloon, missä rupateltiin hetki mukavia. Sitten hymyiltiin ja otettiin valokuvia. Hetkeksi ilmeet vakavoitettiin, kun ilmaistiin yhteistä huolta Kiinan toimista.
Sitten siirryttiin allekirjoittamaan ennalta sovitut ja laaditut sopimuspaperit puolustuksen ja taloudellisten siteiden vahvistamiseksi. Lopuksi pidettiin lehdistötilaisuus, missä taas hymyiltiin ja toivotettiin kaikille kaikkea hyvää.
Suurin osa allekirjoitetuista sopimuksista koski Yhdysvaltain ja Japanin välistä kauppaa ja teknologiayhteystyötä. Yhteisestä puolustuksesta sovittiin seuraavaa: Maat järjestävät merivoimien yhteistä koulutusta ja harjoituksia muun muassa Australian kanssa.
Yhdysvallat alkaa myös kouluttaa Filippiinien rannikkovartioston henkilöstöä ja sijoittaa lisää ”humanitaarisen avun hyödykkeitä” Filippiinien sotilastukikohtiin. Tarkempia yksityiskohtia hyödykkeiden laadusta ei annettu julkisuuteen.
Filippiineille lupailtiin myös ehdollisia investointeja merenalaisiin kaapeleihin, satamiin, logistiikkaan, puolijohteisiin, puhtaaseen energiaan ja tietoliikenteeseen. Konkreettisin investointilupaus tuli Meta-Facebookilta, joka harkitsee investoimista Yhdysvaltojen ja Filippiinien välisen merenalaisen kaapelin rakentamiseen.
Kokouksen aikana presidentti Biden myös vahvisti, että vuonna 1952 allekirjoitettu Yhdysvaltoja ja Filippiinit sitova keskinäinen puolustussopimus edellyttää Yhdysvaltoja vastaamaan aseelliseen hyökkäykseen Filippiinejä vastaan: ”Yksikin isku Filippiinien ilmakalustoon, aluksiin tai asevoimia kohtaan Etelä-Kiinan merellä aktivoisi yhteisen puolustussopimuksemme”.
America makes China great again
Kiina ja Yhdysvallat ovat herkistyneet näkemään suurennuslasilla vain sen, jonka kokevat uhaksi omille tavoitteilleen, kun sopimuksiin perustuva sääntöpohjainen maailmanjärjestys on muuttumassa vahvimman oikeudeksi.
Kiina katsoo, että Yhdysvaltain, Japanin ja Filippiinien kolmikantasopimus lisää jännitteitä heidän etupiirialueellaan. Kiinan ulkoministeriön edustaja Mao Ning totesi heti Valkoisen talon tapaamisen jälkeen: ”Vastustamme tiukasti osallistumista tällaisiin suljettuihin klikkeihin, jotka sulkevat pois muut alueen maat.”
Kun Salomonsaaret teki hieman samantyyppisen yhteisen puolustussopimuksen Kiinan kanssa, Yhdysvallat pani paremmaksi uhkaamalla välittömillä sotilaallisilla toimilla, mikäli Kiina rakentaa saarille tukikohdan ja lähettää sinne sotilaitaan.
Yhdysvaltojen nähdään pelkäävän Kiinan globaalin vaikutusvallan nousua enemmän kuin konfliktia Etelä-Kiinan merellä. Kiinan katsotaan välittävän vain omista kansallisista tavoitteistaan ja vähät välittävän naapurimaiden pyrkimyksistä ja oikeuksia.
Kärjistetysti eroa amerikkalaisen ja kiinalaisen ajattelun välillä voisi kuvata seuraavasti: Kiina rikkoo Yhdysvaltain johdolla laadittuja sääntöjä, joten amerikkalaisten liittolaisineen on puolustettava niitä. Kiinalaiset taas kokevat, etteivät säännöt anna heille mahdollisuutta kasvattaa omaa suhteellista vaikutusvaltaansa, joten heillä on oikeus rikkoa ja muuttaa niitä.
Kuka lohduttaisi Filippiinejä?
Filippiinit teki suunnanmuutoksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa, kun nykyinen presidentti Marcos astui virkaansa. Hänen edeltäjänsä Rodrigo Duterte etäännytti suhteita Yhdysvaltoihin ja pyrki luomaan läheisempiä suhteita Kiinaan siinä toivossa, että kauppa ja investoinnit vähentäisivät sotilaspoliittisia jännitteitä maiden välillä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Marcos, jonka perheellä on aina ollut erittäin lämpimät suhteet Yhdysvaltoihin, julisti Filippiinien ulkopolitiikan tavoitteeksi olla kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Kun Marcos ensi töikseen antoi amerikkalaisten sotilaiden käyttöön 4 tukikohtaa ja salli Yhdysvaltain aseiden varastoinnin Pohjois-Filippiineille, muutaman sadan kilometrin päähän Taiwanista, hän ei vakuuttanut kiinalaisia julistuksen uskottavuudesta.
Viime vuosina Filippiinit on joutunut kantamaan lähes yksinomaisesti vastuun vastustaa Kiinan pyrkimyksiä paaluttaa Etelä-Kiinan merta omaksi sisämerekseen. Muut ASEAN-alueen maat ovat jääneet näköalapaikalle seuraamaan, mitä Kiinalle uhittelusta seuraa.
Taiwan, suurvaltojen välisen mittelön diplomaattinen kipupiste, on toinen Filippiinien turvallisuuden katalyytti. Sallimalla amerikkalaisten sotilaiden läsnäolon maassa Filippiinit palasi samaan geopoliittiseen rooliin, joka sillä oli Vietnamin sodan aikana (1965–1975), jolloin maa oli osa saartorengasta, jota Yhdysvallat ja sen liittolaiset pyrkivät rakentamaan kommunististen valtion ympärille estääkseen niiden vaikutusvallan leviämisen.
Ratkaisematon tasapeli
Etelä-Kiinan meren tilanteessa on jotain samaa kuin Lähi-Idän konflikteissa ja Euroopan pakolais- ja turvapaikkakysymyksissä: Niitä ei pystytä ratkaisemaan nykyisillä sopimuksilla eikä kansainvälisen yhteisön painostuksilla ja toiveilla.
Mikäli Etelä-Kiinan meren jännitteisiin olisi olemassa nykyisten sopimusten perusteella ratkaisu, sitä olisi jo käytetty ja merirajat piirretty siten, että kaikki osapuolet olisivat tarpeeksi tyytyväisiä tunnustamaan toistensa oikeudet. Ratkaisuun tarvitaan kokonaan uudenlaiset sopimukset.
Rakennetaanko Aasian tulevaisuus sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen vai autoritäärinen yhteiskuntajärjestyksen säännöillä ja sopimuksilla? Se puoli tulee lopulta voittamaan, joka pysyy tarjoamaan kansalaisilleen paremmat edellytykset saavuttaa kohtuullinen elintaso, kasvattaa lapset turvassa ja luoda uskoa tulevaisuuteen.
Kiistely Etelä-Kiinan merialueella jatkuu ratkaisemattomana niin kauan kuin alueen valtioilla on riittävästi syitä olla tyytymättömiä tilanteeseen ja vaatia jotain, mitä muut valtiot eivät hyväksy.
Toisaalta alueen jokaisella valtiolla, myös Yhdysvalloilla, on enemmän hyviä syitä olla kärjistämättä tilannetta laajemmaksi aseelliseksi selkkaukseksi. Nykytilannetta kuvaa hyvin se, että Kiina ampuu Filippiinien kalastusaluksia vesitykillä, ei kovilla.
Aiheesta lisää täältä:
Filippiinit ja Kiina – Kohti uutta maailmanjärjestystä
Etelä-Kiinan meri – myrskyvaroitus
Amerikkalaissotilaat Filippiineillä – Aikaa tappamassa
Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota – Filippiinien jokerikortti
