Filippiinit elää ja hengittää kansallissankareiden kautta historiaansa… Tänään
kansakunta nauttii lomapäivästä, koska yksi mies ammuttiin Manilan lentokentällä
vuosikymmeniä sitten.
Nykyään lähes jokainen filippiiniläinen tietää, että Ninoy Aquino on kansallissankari, joka teki jotain suurta ja tärkeää. Kansan keskuudessa Ninoysta muistetaan ainakin näistä kolmesta asiasta: Hänen kuvansa on 500 peson setelissä; Manilan lentokenttä on nimetty hänen mukaansa ja hänen tunnetuin lausahduksensa on ”The Filipino is worth dying for”.
Benigno “Ninoy” Aquino Jr. on Filippiinien viimeisin kansallissankariksi kanonisoitu poliitikko. Hän on myös lajinsa tyypillinen edustaja, sillä hänenkin sankaruuteensa liittyy monia ristiriitaisuuksia ja epämääräisyyksiä, joita voidaan arvioida hyvin eri näkökulmista.
Vuonna 2007 presidentti Gloria Macapagal Arroyo hyväksyi lain, jonka perusteella 21. elokuuta määrättiin valtakunnalliseksi vapaapäiväksi Ninoy Aquinon kuolinpäivän muistamiseksi.
Ihminen vastaan sankari
Onko tämän päivän juhlittu Ninoy vain romanttinen tarina, joka kumpuaa tarpeestamme uskoa uskonnollisiin hyvän ja pahan myytteihin, joissa pyyteettömät sankarit uhraavat elämänsä kansakunnan hyväksi? Mies nimeltä Benigno Aquino oli rohkea, monipuolisesti kyvykäs ja traaginenkin hahmo, mutta oliko hän sankari vai sopisiko sankarin rooli paremmin Ninoy-myytille?
Ninoy Aquino ei aina ollut sankari. Vielä nykyäänkin, kauan kansallissankariksi kanonisoinnin jälkeen, hän herättää voimakkaita tunteita niiden parissa, jotka tunsivat hänet ja joiden kanssa hän työskenteli. Muutamia esimerkkejä heidän arvioistaan: ”Hän oli ylimielinen paskiainen… Hän oli paatunut häntäheikki. Kaikilta osin samanlainen kuin Marcos… Hän ei saanut edes kahta peräkkäisiä englanninkielistä lausetta oikein… Hän pelasi selän takana kaksinaamaista peliä…”
Filippiiniläinen kulttuuri on vahvasti ambivalenttinen. Siinä täysin ristiriitaiset asiat voivat olla samanaikaisesti totta. Näin myös Ninoy Aquinon tarinassa, missä ihminen ja sankari ottavat toisistaan niskalenkkiä historiallisista tosiasioista sankaruuden molskilla.
Nuori huimapää
Benigno Simeon Aquino Jr. syntyi 27. marraskuuta 1932 varakkaaseen maanomistajaperheeseen Tarlacin maakunnassa. Peruskoulutuksensa jälkeen Ninoy jatkoi opintojaan Ateneo de Manilan yliopistossa, jossa hän ystävystyi muun muassa Ferdinand Marcosin kanssa. Ninoy kuitenkin keskeytti koulun ja lähti 17-vuotiaana Korean sotaan Manila Times -sanomalehden sotakirjeenvaihtajaksi.
Rohkeiden ja huimapäisten sotakuvaustensa ansiosta presidentti Elpidio Quirino myönsi Ninoylle Filippiinien kunnialegioonan tunnustuksen (Philippine Legion of Honor). Vain 21-vuotiaana hänestä tuli silloisen puolustusministerin Ramon Magsaysayn neuvonantaja.
Vuonna 1954 Ninoy meni naimisiin Corazon ”Cory” Cojuangcon kanssa, joka tuli yhdestä maan suurimmista maanomistajaperheistä. Avioliiton yhdistämistä perheistä tuli yksi maan johtavista poliittistaloudellisista klaaneista.
Seuraavana vuonna Ninoy huipensi lehtimiehen uransa taivuttelemalla Keski-Luzonin maanviljelysalueita terrorisoineen Hukbalahap-kapinaliikkeen johtajan Luis Tarucin antautumaan. Tästä saavutuksesta hänelle myönnettiin jo toinen Filippiinien kunnialegioonan tunnustus.
Vuonna 1955 Ninoy valittiin Concepcionin kaupungin pormestariksi ja viisi vuotta myöhemmin Tarlacin maakunnan varakuvernööriksi. Vuonna 1961 hänestä tuli Tarlacin kuvernööri. Vuonna 1966 hänet valittiin liberaalipuolueen pääsihteeriksi ja seuraavana vuonna hänestä tuli Filippiinien historian nuorin senaattori 34-vuotiaana.
Poliitikkona Ninoy tuli tunnetuksi Marcosin hallinnon arvostelijana. Hän uskalsi puhua ja kirjoittaa hallinnon epäkohdista ja ongelmista, usein brutaalisti ja pilkaten, kun muut oppositiopoliitikot pysyivät hiljaa.
Vuosi vuodelta Ninoy hyökkäsi Marcosin pariskuntaa vastaan yhä kiihkeämmin, koska hän ei voinut sietää hallinnon yhä autoritäärisemmäksi käyviä toimintatapoja ja tavoitteita. Hän asemoi itsensä poliittisesti demokratian ja kansalaisoikeuksien puolustajaksi.
Toisaalta Ninoya arvosteltiin siitä, ettei hän ollut kiinnostunut jokapäiväisestä lainsäädäntötyöstä poliittisen parrasvalon ulkopuolella. Ninoy toimi kongressiedustajana ja senaattorina 12 vuotta, jonka aikana hän ei esittänyt yhtään lakiesitystä.
Kitkaa Marcosin kanssa kasvatti myös Aquino-klaanin valtavan Hacienda Luisitan maatilan päättyvä vuokrasopimus. Marcosin hallinto pyrki palauttamaan alueen takaisin valtiolle, jolta Aquinon perhe oli sen vuokrannut hyvin epämääräisillä järjestelyillä. Aquinon perhe ei halunnut luopua tilasta eikä jakaa sitä torppareilleen alkuperäisen sopimuksen mukaisesti (He eivät ole tehneet sitä vieläkään).
Olen hyvä tyyppi, tuo toinen ei ole
Vähemmälle muistelulle ovat jääneet Ninoyn henkilökohtaiset motiivit asemoida itsensä Marcosin vastavoimaksi. Ninoy teki kaikille selväksi haluavansa presidentiksi, ja Ferdinand Marcos oli suurin kompastuskivi tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Hän ei arvostanut muita poliitikkoja eikä pitänyt heitä minkäänlaisina haasteina tavoitteelleen.
Tuolloin Ninoy Aquino ei vielä ollut sankari. Pikemminkin hän oli opportunistinen poliitikko, joka osallistui politiikkaan saavuttaakseen henkilökohtaisia tavoitteitaan. Hän oli klassinen demagogi, joka taitavasti steppaili poliittisilla painimatoilla saadakseen itsensä näyttämään moraalisen hyvyyden lähettiläältä ja poliittiset vastustajansa pahuuden ruhtinailta
Vaikka Marcos ja Ninoy olivat yliopistossa ystäviä ja kuuluivat samaan opiskelijaveljeskuntaan, heidän välinsä saavuttivat räjähdyspisteen Plaza Mirandan pommiattentaatissa vuonna 1971. Tuntemattomiksi jääneet henkilöt olivat heittäneet kaksi käsikranaattia väkijoukkoon liberaalipuolueen vaalitilaisuudessa Plaza Mirandalla Manilassa. Kahdeksan ihmistä kuoli ja 120 loukkaantui iskussa.
Pommi-iskua epäiltiin Filippiinien kommunistisen puolueen aseellisen siiven NPA:n tekemäksi. Ninoyn väitettiin osallistuneen attentaatin suunniteluun ja tienneen siitä etukäteen sillä hän oli ainoa liberaalipuolueen senaattoriehdokas, joka ei ehtinyt saapua tapahtumaan.
Marcosin hallinto väitti, että Ninoy olisi ollut valmis uhraamaan puoluetoverinsa, jotta voisi syyttää Marcosia kommunistiystäviensä murhaamisesta. Ninoy puolestaan syytti Marcosin järjestäneen attentaatin.
Sellissä riutuva marttyyri
Vuonna 1972 Marcos julisti Filippiineille poikkeustilan. Ninoy oli yksi ensimmäisistä, jotka pidätettiin poikkeustilalakien perusteella. Ninoyta syytettiin murhasta, ampuma-aseiden laittomasta hallussapidosta ja kumouksellisesta toiminnasta. Oikeudenkäynti jatkui vuosia ja Ninoy riutui sellissään Fort Bonifacion sotilastukikohdassa.
Vuonna 1975 Ninoy aloitti nälkälakon protestoidakseen oikeudenkäynnin mielivaltaisuutta ja epäoikeudenmukaisuuksia. Nälkälakko kesti neljäkymmentä päivää (kuten Jeesuksellakin!) ja lähes melkein hänet.
Vuonna 1977 oikeus tuomitsi Ninoyn sekä NPA:n johtajat Bernabe Buscaynon ja Victor Corpuzin syyllisiksi kaikkiin syytteisiin ja tuomitsi heidät teloitettavaksi ampumalla. Kuolemantuomiota ei koskaan pantu täytäntöön, sillä presidentti Marcos muutti kaikkien kolmen tuomiot elinkautiseksi.
Vuonna 1978 Ninoy sai osallistua sellistään käsin parlamenttivaaleihin. Kun liberaalipuolueen kollegat boikotoivat vaaleja, hän perusti oman Lakas ng Bayan –puolueen. Ninoyn lisäksi puolueella oli 20 ehdokasta Metro Manilan pääkaupunkiseudulla. Yksikään puolueen ehdokkaista ei päässyt parlamenttiin.
Maaliskuussa 1980 Ninoy sai sellissään vakavan sydänkohtauksen. Hänet vietiin Philippine Heart Centeriin, missä hän kieltäytyi kaikista hoidoista peläten lääkärien salamurhaavan hänet. Ninoy vaati, että hänet palautetaan selliinsä kuolemaan tai hänelle myönnetään lupa matkustaa Yhdysvaltoihin sydänleikkaukseen.
Marcos suostui hänen pyyntönsä ja päästi Ninoyn lähtemään perheensä kanssa Yhdysvaltoihin. Ennen lähtöä maan ensimmäinen nainen Imelda Marcos kävi tapaamassa Ninoyta ja asetti lähdölle kaksi ehtoa: Ninoy palaisi Filippiineille leikkauksesta toipumisen jälkeen eikä puhuisi mitään negatiivista Marcosin hallinnosta Yhdysvalloissa ollessaan. Ninoy hyväksyi ehdot.
Sopimus paholaisen kanssa
Ninoy pääsi perheensä kanssa Yhdysvaltoihin ja joutui sydänleikkaukseen, josta hän toipui nopeasti. Pian toipumisensa jälkeen hän ilmoitti, ettei tule pitämään Imeldalle antamaansa lupausta todeten, ”Paholaisen kanssa tehty sopimus ei ole sitova”.
Ninoy, Cory ja heidän viisi lastansa aloittivat uuden elämän Bostonissa. Ninoy sai stipendin Harvardin yliopistoon ja Massachusetts Institute of Technologyyn. Hän pääsi myös matkustamaan eri puolille Yhdysvaltoja osallistuakseen symposiumeihin ja pitämään puheita Marcosin hallintoa vastustavissa tilaisuuksissa.
Aquino sai jäädä Yhdysvaltoihin saatuaan vierailevan tutkijan statuksen Harvardin yliopiston kansainvälisten asioiden keskuksesta. Vierailevien stipendiaattien odotettiin esittelevän tutkimustuloksensa muille tutkijoille ja kiinnostuneille tiedekunnille, mutta Aquino ei koskaan tehnyt tätä Harvardissa oleskelunsa aikana.
Vuosien vieriessä Ninoy muuttui kärsimättömäksi; hän tunsi olevansa sivuraiteella Filippiinien tapahtumista. Vuoden 1983 alkuun mennessä Marcos oli ajautunut vaikeuksiin. Filippiinien talous sukelsi historiansa pahimpaan taantumaan ja vastustus Marcosin hallintoa kohtaan kasvoi kaikkialla. Presidentin terveys oli romahtanut lähelle täydellistä työkyvyttömyyttä.
Aquino päätti palata Filippiineille tiedostaen siihen sisältyvät riskit, mutta myös mahdollisuuden päästä presidentiksi. Varoituksiin Ninoy vastasi: ”Jos kohtaloni on kuolla salamurhaajan luotiin, käyköön sitten niin.” Toisaalta hänen oma terveytensä oli heikentynyt siihen pisteeseen, ettei kukaan tiennyt, kestäisikö se pidempään kuin hänen stipendinsä Harvardissa.
Filippiinien ulkoministeriö kieltäytyi myöntämästä Ninoylle passia. Lopulta hän sai sen järjestettyä Filippiinien New Orleansin konsulaatista, missä häntä tukevat virkailijat myönsivät sen hänelle vastoin ministeriönsä määräystä.
Marcosin hallinto varoitti kaikkia kansainvälisiä lentoyhtiöitä, että niiltä saatetaan evätä laskeutuminen, jos ne lennättävät Ninoy Aquinon Filippiineille. Ninoy vaati, että kansalaisena hänellä oli luonnollinen oikeus palata kotimaahansa ja ettei mikään voinut estää häntä tekemästä niin.
Nappi otsaan
Ninoy palasi useilla eri lennoilla ja antoi tv-haastatteluja lentojen vaihtojen yhteydessä; San Franciscossa, Hongkongissa, Singaporessa, Bangkokissa, Taipeissa ja jopa lentokoneessa matkalla Filippiineille. Hän teki selväksi, ettei pelännyt kuolemaa.
Taipein Grand Hotellissa hän pukeutui luodinkestävään kevlar-liiviin ja hänen kerrottiin sanoneen, ”Sain juuri hetki sitten raportin Manilasta. Minua saatetaan ampua jo lentokentällä heti laskeutumisen jälkeen, jonka jälkeen he tappavat ampujan. Siksi minä pukeudun tähän liiviin. Mutta tiedäthän, jos he osuvat päähän, olen mennyttä.”
Manilan kansainväliselle lentokentälle oli kerääntynyt valtava kansanjoukko tervehtimään kotiin palaavaa Ninoyta. Paikalla oli myös epätavallisen paljon Aviation Security Commandin (AVSECOM) ja Philippine Constabulary Metropolitan Commandin (METROCON) sotilaita. Kansanjoukko lauloi kerta toisensa jälkeen kotimatkalla olevasta maanpakolaisesta kertovaa laulua Tie a Yellow Ribbon Round the Old Oak Tree.
China Airlinesin kone laskeutui ja rullasi terminaalin eteen. Lentokoneen ovi avautui, portaat työnnettiin oven eteen ja kolme univormupukuista sotilasta ryntäsi koneeseen, kaksi AVSECOM:sta, yksi METROCON:sta. Terminaalirakennuksen katolle kerääntynyt kansanjoukko riehaantui.
Ninoy ilmestyi lentokoneen oviaukkoon vaaleassa puvussaan kolme sotilasta takanaan. Hän otti askeleen eteenpäin, kun täysin yllättäen häntä ammuttiin päähän. Hänen ruumiinsa vieri alas portailta ja jäi makaamaan maahan portaiden edustalle.
Lisää laukauksia seurasi. Lopulta öljyn tahrimalla asfaltilla makasi Ninoyn ja univormupukuisen miehen ruumiit. Kaikki tämä tapahtui henkeään haukkovan väkijoukon ja maailman tiedotusvälineiden edessä.
Toinen lentokentän asfaltilla makaava mies oli Rolando Galman, joka pippuroitiin luodeilla heti, kun Ninoyn tappanut laukaus oli kajahtanut. Kentällä ja koneessa olleet sotilaat väittivät Galmanin rynnänneen AVSECOM:in auton alta ja ampuneen Ninoyta.
Tämä traaginen tapahtuma päätti Ninoy Aquinon maallisen matkan, mutta synnytti kansallissankari Ninoyn. Mitä verisemmin sankari pääsee hengestään katollisessa maassa, sitä väkevämmäksi sankaruus marinoituu ajan myötä.
Kuka sen teki?
Ninoyn murhasta tehtiin kaksi virallista tutkintaa. Ensimmäinen, Agraca-tutkimuskomissio, ei päässyt yksimielisyyteen todisteista. Se päätyi oletukseen, joka muistuttaa Warrenin komission tulosta John Kennedyn salamurhassa – Itsenäisesti toiminut salamurhaaja. Lopputulos ei tyydyttänyt ketään eikä kukaan siihen uskonut.
Ninoyta ammuttiin takaraivoon. Luoti oli tullut ylhäältä, ei alhaalta, jos Galman olisi ampunut sen. Kuten Warrenin komission raportissa, kaikki eivät olleet yhtä mieltä siitä, mistä Kennedyn tappaneet luodit tulivat.
Murhaa todistaneet ihmiset väittivät nähneensä kuinka Galmanin eloton ruumis olisi työnnetty ulos AVSECOM:n pakettiautosta samalla kun Ninoyta ammuttiin.
Agrava-tutkimuskomissio oli yksimielinen ainoastaan yhdestä asiasta: Huolimatta siitä, kuka painoi liipaisinta, armeija oli sotkeutunut murhan järjestämiseen. Tämä oli Marcosille kiusallinen päätelmä, koska se romutti hänen väitteensä siitä, että salamurha oli kommunistien järjestämä.
Mielenkiintoista on, että Marcos oli yksi harvoista ihmisistä, joita ei koskaan osoitettu sormella sillä perusteella, että se oli liian ilmeistä. Sellaisen itsestäänselvyyden toteuttaminen ei sopinut hänen tapoihinsa hoitaa asioita.
Mikäli hän olisi halunnut murhauttaa Aquinon, hän olisi voinut järjestää sen paljon helpommin Bostonissa tai jossain muualla kuin omalla kotiovellaan. Lisäksi on muistettava, ettei hänen olisi tarvinnut päästää Ninoyta Fort Bonifacion sellistä elävänä.
Jos tällainen logiikka päti Marcosiin, sama logiikka soveltui kaikkiin muihinkin epäilyksenalaisiin. Miksi päästää mies ensin palaamaan kotimaahansa ja murhauttaa koko maailman katsellessa. Siinä ei näyttänyt olevan mitään järkeä.
Ninoyn murhan aikaan Marcos oli National Kidney Institutessa toipumassa elokuun 7. tehdystä munuaisensiirrosta. Kun Imelda Marcos seurueineen ryntäsi sairaalaan kertomaan salamurhasta, presidentin väitetään heittäneen sänkynsä vieressä olevalta pöydältä ruokailuvälineet heitä kohti raivosta huutaen ”Idiootit! Nyt kaikki syyttävät minua.”
Marcosin syrjäyttämisen jälkeen, Ninoyn lesken Coryn johtama hallinto käynnisti uuden tutkimuksen, mutta sekään ei pystynyt antamaan lopullista vastausta siihen, kuka järjesti salamurhan.
Tutkimuksessa todettiin kuusitoista AVSECOMin ja METROCONin -sotilasta osalliseksi murhaan ja heidät kaikki tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Osa vapautettiin vuosien varrella, osa kuoli vankeuden aikana ja presidentti Gloria Macapacal armahti viimeiset humanitaarisista syistä vuonna 2009.
Kun Benigno kuoli, syntyi Ninoy
Mysteerit ja salaliittoteoriat ovat myyttien ydinpolttoainetta. Ninoyn murhan järjestäjän tuntemattomaksi jääminen sinkosi Ninoy-myytin kiertoradalle, mistä minkään historiallinen tosiasian painovoima ei voi palauttaa sitä todellisuuteen.
Ninoyn hautajaisista tuli groteski julkinen draama. Hänen palsamoitu ruumiinsa oli esillä yhdeksän päivän ajan Aquinon perheen kodissa Quezon Cityssä. Tuhannet ihmiset tulivat jättämään jäähyväiset hänen verentahrimalle ruumiilleen.
Hautaustoimistolle oli annettu ohjeet olla liiaksi siistimättä Ninoyn luodin runtelemia kasvoja ja veren tahrimaa paitaa. Erityisesti Ninoyn äiti Aurora korosti, että koko maailman pitää nähdä mitä ”HE” olivat tehneet hänen pojalleen.
Ninoy Aquinon fanaattisimmat kannattajat ja tiedotusvälineet alkoivat vetää yhtäläisyyksiä Jeesuksen ja arkussa makaavan ruumiin välille. Verinen paita sai korvata veriset käärinliinat ja luodinreikä naulanreiät. 31. elokuuta 1984 Ninoy haudattiin Aquinon perhehautaan Manila Memorial Park -hautausmaalle.
Ninoy Aquino päätyi moderniksi vastineeksi Jose Rizalille, joka oli myös noussut vastustamaan autoritääristä hallintoa väkivallattomuudella ja maksoi siitä lopulta omalla hengellään. Myytti sankarista, joka antoi oman henkensä maansa puolesta, oli valmis nostettavaksi ristille jatkoksi Rizalin, Bonifacion, Pilarin ja Silangin sankarimyyteille.
Aiheesta lisää: National heroes day – Filippiiniläinen sankari
