Kukkotappelu ei ole rauhallinen sunnuntaikävely kanatarhaan, vaan veret seisauttava kulttuurielämys, jossa sydämen syke nousee yhtä nopeasti kuin vedonlyöntipanokset.
Kukkotappelu, paikallisesti tunnettu nimellä sabong, ei ole vain jokin historian hämäristä säilynyt kuriositeetti, jossa eläimiä rääkätään huvin vuoksi. Se on myös miljardien pesojen arvoinen teollisuudenala, joka tuo yhteen niin kansan syvät rivit kuin maan ökyrikkaat liikemiehetkin.
Taistelukukotkaan eivät ole mitään kotikanalan kaakattajia, jotka hyppelehtivät takapihoilla syötävää etsien. Ne ovat huippu-urheilijoita, jotka kasvavat erikoistiloilla, syövät räätälöityjä proteiinipitoisia aterioita ja noudattavat tiukkaa harjoitusohjelmaa – ja käyvät useammin hieronnassa kuin sinä.
Parhailla taistelukukoilla on jopa omat henkilökohtaiset valmentajansa, eikä kyseessä ole mitkään oman elämänsä huippuosaajat, vaan korkeapalkkaiset ammattilaiset, jotka kannustavat suojattejaan areenan laidalla huutaen: ”Yksi siivenheilautus vielä! Hyökkää! Sinä olet mestari!”
Maailman nopein taistelulaji
Kukkotappelu on nopea ja verinen spektaakkeli, jossa ihmissilmä ei pysy perässä. Areenalle tuodaan kaksi riikinkukkomaisen upeaa taistelukukkoa, joiden höyhenpuku hohtaa kuin missikilpailijan iltapuku. Mutta älkää antako sulkapeitteen hämätä – nämä kaverit eivät ole täällä keimailemassa.
Ennen ottelua kukkojen jalkoihin kiinnitetään pieni mutta tappavan terävä kannus (tari), jonka oikeaoppiminen sitominen vaatii kirurgista tarkkuutta. Pienikin virhe voi mitätöidä kuukausien valmistautumisen ja tehdä hyvästäkin taistelukukosta uhrilahjan voittajan sijaan.
Vedonlyöntihuudot, kannustukset ja kukkojen rääkäisyt sekoittuvat kaoottiseksi äänimaisemaksi. Ja sitten – tuomari päästää kukot toistensa kimppuun. Se on hetki, jolloin kaikki pysähtyy. Sekunnit venyvät minuuteiksi ja huudot kasvavat raivokkaiksi. ”Laban! Laban!” (”Taistele! Taistele!”) Tunnelma on hetken kuin Manny Pacquiaon mestaruusottelussa.
Kukot hyppivät toistensa kimppuun, nokat iskevät ja kannukset viiltävät haavoja. Yleensä ottelu on ohi muutamassa kymmenessä sekunnissa. Jos taistelu venyy niin pitkäksi, että kukot uupuvat eivätkä enää pysy jaloillaan, ottelu keskeytetään tasapeliin.
Toinen kukoista saattaa myös lähteä kaakattaen karkuun ja sinkoilla päättömästi pitkin areenaa, jolloin tuomari nostaa molemmat kukot ilmaan ja sysää ne uudelleen yhteen. Kun ottelu on ohi, toinen kukko makaa elottomana maassa. Tässäkö se nyt oli? Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää sitä intohimoa ja kiihkoa, jota laji aiheuttaa filippiiniläisten keskuudessa.
Kansallinen pakkomielle
Jo muinaiset filippiiniläiset uskoivat, että kukkotappelu toi hyvää onnea ja piti pahat henget loitolla. Kun espanjalaiset saapuivat 1500-luvulla, he katsoivat menoa hetken ja totesivat: ”Tähän voisi yhdistää vedonlyönnin ja tehdä rahaa!” Siitä lähtien sabongista tuli enemmän kuin perinne – siitä tuli kansallinen pakkomielle.
Parhaiden taistelukukkojen sukulinjat voivat olla satoja vuosia vanhoja. Kukkoja hemmotellaan kuin filippiiniläistä sukulaista, joka on palannut Yhdysvalloista dollarit taskussa. Ne saavat erikoisruokaa, vitamiineja ja valmennusta noin kahden vuoden ikäiseksi, jolloin ne ovat valmiita areenalle.
Kukkojen kasvattajat, joita kutsutaan sabungeroiksi, ovat kuin urheiluvalmentajia, jotka tuntevat kukkonsa jokaisen lihaksen, hermon ja liikkeen. Kasvattaja ruokkii niitä paremmin kuin lapsiaan ja hemmottelee yltäkylläisemmin kuin vaimoaan. Ei ole tavatonta nähdä sabungeroa matkustamassa linja-autossa itse seisten, kun taas kukko istuu mukavasti omalla penkillään.
Kukkotappelut ovat läsnä kaikkialla Filippiineillä. Pienimmissäkin kylissä on omat areenansa, joissa otteluita käydään viikonloppuisin, ja suuremmissa kaupungeissa jopa päivittäin. Vanhat ukot, nuoret pojat, työttömät, huippuammattilaiset ja poliitikot kerääntyvät areenoille nauttimaan tapahtumasta ja lyömään vetoa kukkojen puolesta.
Säälimättömät säännöt
Kukkotappelun säännöt ovat yksinkertaiset, eikä siinä ole eriä, ei aikarajoja, ei pelastavaa gongia tai tuomaria keskeyttämässä verilöylyä – vain raakaa eloonjäämiskamppailua. Sabongin viralliset säännöt ja vaatimukset on määritelty presidentin asetuksessa nro 449 eli vuoden 1974 kukkotaistelulaissa. Tässä niistä keskeisimmät:
- Vain koiraat (kukot) saavat osallistua. Kana voi kärttyillä kotipihassa, mutta kehään sitä ei päästetä.
- Kukkojen tulee olla huippukunnossa, kasvatettuja ja koulutettuja taisteluun.
- Veitsenterävän kannuksen, joka saa olla 3.8 – 7.6 senttimetriä pitkä, voi sitoa vain toiseen jalkaan.
- Taisteluparit valitaan painon ja taustan perusteella mahdollisimman tasaväkisiksi.
- Erotuomari (sentensyador) valvoo ottelua ja varmistaa, että kumpikin osapuoli saa tasapuolisen mahdollisuuden urotekoihin – tai kuolemaan.
- Taistelu kestää, kunnes toinen kukko ei enää pysy pystyssä tai kuolee.
- Jos kumpikaan kukko ei suostu ottelemaan, tulos on tasapeli.
- Jos molemmat kuolevat, sekin on tasapeli, ja kaikki vedot palautetaan.
- Vetoja voi asettaa ennen ottelua ja myös sen aikana.
- Vedonvälittäjät (kristot) keräävät katsojien panokset käsimerkein ja ohjaavat ne vedonlyöntipooliin.
Virallisten otteluiden lisäksi, erityisesti maaseudulla ja kaupunkien slummeissa, järjestetään myös laittomia otteluita (tupada), joissa säännöt ovat vähän niin ja näin. Painoluokitukset? Unohdetaan ne. Tarkat aseistussäännöt? No jaa. Lopputulos? Verisempää ja brutaalimpaa menoa kuin virallisessa kukkotappelussa.
Raha saa siivet
Filippiineillä sanotaan, että kukkotappeluiden vedonlyönti on maassa ainoa asia, joka perustuu rehellisyyteen. Vetoja lyövät niin kukkojen kasvattajat kuin katsojatkin, ja summat vaihtelevat taskunpohjan kolikoista summiin, joilla voisi ostaa oman saaren.
Vedonlyönti ei ole satunnaista arpapeliä, vaan taidetta ja tiedettä samassa paketissa. Kovimmat pelurit tuntevat kukoista kaiken: sukulinjan, ruokavalion ja astrologiset yhteensopivuudet. Jokainen yksityiskohta voi olla ratkaiseva – joskus jopa kukon aamupalan koostumus voi heilauttaa vedonlyöntikertoimia suuntaan tai toiseen.
Vedot lyödään joko meron (ennakkosuosikki) ja wala (altavastaaja) puolesta, ja kertoimet määräytyvät kunkin puolen kannattajien lukumäärän mukaan. Lopputuloksessa ei tunneta diplomaattisia ratkaisuja – joko olet voittajan puolella tai lyöt vetoa toivottoman unelman puolesta. Jokaisella vedonlyöjällä on oma suosikkinsa, ja panokset saattavat nousta korkeiksi. Otteluissa menetetään taloja, pantataan moottoripyöriä, ja moni on joutunut lampsimaan kotiin velkavankeuden taakkaa kantaen.
Eettistä, laillista vai laitonta?
Vaikka sabong on syvällä Filippiinien kulttuurissa ja ihmisten sydämissä, sille löytyy kasvavassa määrin myös vastustajia. Eläinoikeusaktivistit tuomitsevat sen, mutta kannattajat puolestaan näkevät sen ikiaikaisena perinteenä – olihan se olemassa jo ennen kuin espanjalaiset ehtivät paikalle sääntöineen. Hallitus suhtautuu kukkotappeluihin kuin kameleontti: yhtenä päivänä se rajoittaa tapahtumia, seuraavana se myöntää lisenssejä vasemmalle ja oikealle.
Kukkotappelu on Filippiineillä laillista, mutta vain säädeltynä ja valvottuna. Ottelut käydään virallisilla areenoilla, joissa kaikki on niin ”eettistä” kuin verenhimoiset höyhenkasat voivat olla. Kukkojen kaltoinkohtelu on virallisesti kielletty, mikä on varsin ironista, kun ottaa huomioon, että niiden elämän päätarkoitus on tappaa ja tulla tapetuksi.
Mutta missä on sääntöjä, siellä on myös ihmisiä kiertämässä niitä. Hallitus yrittää kitkeä laittomia otteluita ja vedonlyöntiä, mutta koska kyseessä on kansallinen intohimo, tehtävä on suunnilleen yhtä helppo kuin yrittää pysäyttää taifuunia paljain käsin.
Vaikka monen länsimaalaisen mielestä kukkotappelut ovat silkkaa eläinrääkkäystä ja julmaa viihdettä, ne ovat useimmille filippiiniläisille osa normaalia elämää. Niiden taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen rooli on niin merkittävä, että eläinaktivistien vetoomukset lajin kieltämiseksi tulevat vielä pitkään kaikumaan kuuroille korville.
Elinkeino ja egon jatke
Monelle filippiiniläiselle perheelle kukkotappelut eivät ole pelkkä harrastus, vaan myös lisätulon lähde. Melkein jokaisen talon pihalla seisoo kukko ja kaikkialla näkee miehiä kantamassa niitä sylissään – taisteluareenojen liepeillä, pikkukylien kyläraiteilla, suurkaupunkien keskustoissa, busseissa, kaupoissa… Kasvattajalle kukko ei ole vain kukko, vaan myös egon jatke, joka voi tuoda rahan lisäksi myös ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.
Kukkotappeluissa liikkuvat isot rahat. Alan liikevaihto on viime vuosina noussut miljardiin euroon vuodessa. Tavallinen filippiiniläinen harvoin kuitenkaan lyö vetoa isolla summilla; viisisataa pesoakin (noin 8 euroa) on paljon rahaa tavalliselle uhkapelurille. Samalla rahalla saa ostettua halvan taistelukukon, mutta todelliset voittajat maksavat 40 000–100 000 pesoa (650–1650 euroa), eikä parhaiden kukkojen hinnoilla ei ole ylärajaa.
Kukkotappelun mestaruussarjaa pelataan vuosittain järjestettävissä suurturnauksissa (derby), joihin osallistuu alan kerma: maan tunnetuimmat vedonlyöjät, valmentajat ja kasvattajat, joskus myös rahamiehiä ja sijoittajia Aasian muista maista. Suurimmat turnaukset, kuten Bakbakan ja World Slasher Cup ja Bakbakan, ovat spektaakkeleita, joiden katsomossa vilahtelee ministereitä ja julkisuuden henkilöitä, ja vedonlyönnit kohoavat satoihin tuhansiin pesoihin.
Höyhengladiaattoreiden tulevaisuus
Kukkotappelun tulevaisuus Filippiineillä näyttää yhtä kirkkaalta kuin auringonpaiste Boracaylla, mutta sillä on myös varjonsa. Vaikka perinne on syvällä kansan sydämissä, kansainväliset eläinsuojelujärjestöt ja yhteiskunnan muuttuvat arvot asettavat sen tulevaisuudelle kasvavia paineita.
Filippiineilläkin on paikallisia ryhmiä, joka vaativat kukkotappelujen kieltämistä, mutta toistaiseksi lajin harrastajat kuuntelevat niiden vaatimuksia yhtä järkyttyneinä kuin kyse olisi heidän lopettamisestaan.
Tulevaisuudessa kukkotappelu saattaa kehittyä kohti eettisempiä muotoja tai ehkä meillä on virtuaalisia kukkotappeluita, joissa tekoälykukot viiltelevät toisiaan ilman verta, on vain koodia ja logiikkaa. Siinä vaiheessa voi herätä kysymys: saako tällainen ”kukkotappelu” filippiiniläisen sydämen sykkimään?
Yksi asia on kuitenkin varma: Filippiinit ilman kukkotappeluita olisi kuin karaoke-esitys ilman sydämestä lähtevää tulkintaa – teknisesti mahdollista, mutta emotionaalisesti täysin mahdotonta.
