Pääsiäisviikko ja kärsimys on erottamaton sanapari filippiiniläisessä perinteessä. Käsitteinä ne kietoutuvat toisiinsa monin tavoin, mutta perusajatuksena on, kuinka henkilökohtainen kärsimys vapauttaa synneistä.
Viime pääsiäisenä julkaisin kirjoituksen – Maallistuva friikkisirkus – jossa kuvailin filippiiniläisiä pääsiäiseen (Holy Week) liittyviä perinteitä. Nyt otamme hieman kevyemmin ja kerron tarinan siitä, millaisiin henkilökohtaisiin kärsimyksiin sokea omien uskomusten ja harhaluulojen seuraaminen saattaa johtaa.
Siinä voi käydä kuten Jeesukselle, joka päätyi Golgatalle toteamaan: ”Se on täytetty!”
Oman versionsa henkilökohtaisesta kärsimysnäytelmästä näytteli japanilainen Hiroo Onoda toisen maailmansodan jälkeen Lubangin saarella.
Demolition Man
Luutnantti Hiroo Onoda jatkoi yksinäistä sissisotaansa Filippiineillä 29 vuotta uskomatta toisen maailmansodan päättyneen. Onodan omistautuminen ja fanaattinen usko tehtävänsä oikeutukseen ajoivat hänet elämään mitä haastavimmissa olosuhteissa ja tappamaan lukuisia viattomia siviilejä.
Onoda värväytyi Japanin keisarilliseen armeijaan 20-vuotiaana. Armeijassa Onoda koulutettiin upseeriksi ja hänet valittiin armeijan tiedustelukouluun, joka oli erikoistunut epätavanomaisiin sodankäyntitekniikoihin, kuten sissisota, sabotaasi, tiedustelu ja propaganda.
Joulukuussa 1944 hänet lähetettiin pienen eliittisotilaista koostuvan partion kanssa Lubangin saarelle Filippiineille. Manilanlahden edustalla sijaitseva Lubang on pieni saari, noin 25 kilometriä pitkä ja alle 10 kilometriä leveä. Sen vaikeakulkuisia vuoria ja laaksoja peittää tiheä sademetsä. Huolimatta suhteellisesta läheisyydestään nykyaikaiseen Metro Manilan suurkaupunkiin, se on yhä hyvin eristynyt saari.
Onodan partion tehtävä oli tuhota saarella sijaitseva pieni kiitorata ja kaikki satamarakennelmat. Heille annettiin myös käsky, etteivät he missään olosuhteissa saa antautua tai riistää omaa henkeään. Onoda otti käskyt kirjaimellisemmin ja vakavammin kuin hänen komentajansa olisi koskaan voinut tarkoittaa.
Onodan partio ei ehtinyt tuhoamaan kohteita, kun amerikkalaisfilippiiniläiset joukot valtasivat saaren helmikuussa 1945. Onodan neljän miehen partio onnistui pakenemaan saaren vuoristoiseen keskiosaan ja vannoi jatkavansa taistelua sieltä käsin.
Japani antautui 15. elokuuta 1945, luutnantti Hiroo Onoda miehineen eivät. Hän oli vakuuttunut siitä, että kyse oli ainoastaan Japanin armeijan tilapäisestä taktisesta vetäytymisestä. Onoda oli valmis sissisotaan linjojen takana 30-vuotiaan korpraali Shoichi Shimadan, 24-vuotiaan sotamies Kinshichi Kozukan ja 22-vuotiaan sotamies Yuichi Akatsun kanssa. Hiroo Onoda oli 23-vuotias.
Cliffhanger
Näin alkoi lähes kolme vuosikymmentä kestänyt sissisota Lubangin siviiliväestöä, armeijaa, poliisia ja amerikkalaisfilippiiniläisiä etsintäryhmiä vastaan. Paikallisilla maanviljelijöillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tottua ajatukseen, että japanilaisten sotilaiden joukko saattoi ilmestyä vuorilta milloin tahansa, varastaa karjaa, tuhota riisivarastoja, polttaa taloja ja ampua heidät. Eräässä hyökkäyksessä Onodan ryhmä tappoi ainakin 30 filippiiniläissotilasta.
Lokakuussa 1945 miesten käsiin osui lentolehtinen: Sota päättyi 15. elokuuta. Tulkaa alas vuorilta! Onodan ryhmä ei sitä uskonut. He päättelivät, että lentolehtiset olivat liittoutuneiden propagandaa, ja uskoivat myös, että filippiiniläiset poliisit eivät ampuisi heitä kohti, jos sota olisi todella ohi.
Muutamaa kuukautta myöhemmin miehet näkivät saaren yllä kiertelevän lentokoneen, mistä pudotettiin lisää lentolehtisiä. Lehtisissä oli Japanin 14. armeijan komentaja Tomoyuki Yamashitan kirjoittama antautumiskäsky. Onoda miehineen ei uskonut tämänkään tiedotteen todenperäisyyteen.
Lubangin sademetsiin alettiin pudottaa lentokoneista myös sotilaiden perheiden henkilökohtaisia kirjeitä, valokuvia ja antautumisvetoomuksia. Onodan partio löysi nämä lähetykset, mutta he olivat vakuuttuneita siitä, että kyseessä oli liittoutuneiden monimutkainen juoni saada heidät laskemaan aseensa.
Heillä oli vain vähän varusteita eikä juuri lainkaan ruokaa. He tulivat toimeen pienellä määrällä riisiä, syömällä kookospähkinöitä ja aika ajoin tappamiaan nautoja. Elinolosuhteet olivat äärimmäisen karut. He nukkuivat oksista ja lehvistä kyhäämissään majoissa, joissa he kärsivät trooppisesta kuumuudesta, kosteudesta, sateesta, rotista ja malariaa levittävistä hyttysistä.
Neljän vuoden jälkeen Yuichi Akatsu sai tarpeekseen sademetsässä kärvistelystä ja jatkuvassa kuolemanpelossa elämisestä. Hän jätti toverinsa, antautui Filippiinien armeijalle ja palasi Japaniin. Hän kertoi, että kolme hänen vuorille jäänyttä toveriaan uskoivat sodan edelleen jatkuvan.
Vuonna 1954 Shoichi Shimada sai surmansa, kun Onodan partio joutui tulitaisteluun heitä etsimään lähetetyn etsintäpartion kanssa. Kinshichi Kozuka pysyi menossa mukana vielä 18 vuotta, kunnes tuli ammutuksi vuonna 1972. Kozuka ja Onoda olivat joutuneet tulitaisteluun polttaessaan rannikolla sijaitsevan kylän riisivarastoa. Onoda oli nyt yksin sotimassa sotaa, joka oli muun maailman osalta päättynyt jo 27 vuotta aiemmin.
Escape Plan
Tarina yksittäisestä sotilaasta, joka taisteli edelleen pienellä saarella lähes kolmekymmentä vuotta toisen maailmansodan jälkeen, oli kasvanut vuosikymmenten kuluessa suureksi ilmiöksi Japanissa. Tarina maamiehensä yksinäisestä sodasta kiehtoi nuorta seikkailunhaluista Norio Suzukia. Hän päätti jäljittää Onodan ja matkusti Lubangin saarelle.
Suzuki löysi Onodan helmikuussa 1974. Onoda kertoi Suzukille, ettei antautuisi milloinkaan, jollei saisi antautumiskäskyä samalta upseerilta, joka oli antanut alkuperäiset käskyt. Suzuki palasi Japaniin valokuvien kanssa itsestään ja Onodasta todisteena heidän kohtaamisestaan.
Japanin hallitus löysi Onodan sodanaikaisen komentajan majuri Yoshimi Taniguchin, josta oli tullut kirjakauppias. Majuri lennätettiin Lubangille käskemään Onodaa laskemaan aseensa.
Suzuki ja Taniguchi tapasivat Onodan ennalta sovitussa paikassa 9. maaliskuuta 1974. Majuri Taniguchi luki käskyt, joiden mukaan kaikki taistelutoiminta pitää lopettaa välittömästi. Onodan ensimmäiset sanansa antautumiskäskyjen jälkeen olivat: ”Se on täytetty!”
Hieman myöhemmin järjestettiin virallinen antautumisseremonia, missä Onoda pukeutui 30-vuotta vanhaan keisarillisen armeijan univormuunsa, joka oli edelleen hyvässä kunnossa. Onoda ojensi seremoniallisesti miekkaansa Filippiinien ilmavoimien komentajalle, kenraalimajuri Jose Rangudolle, joka kuitenkin palautti miekan takaisin kunnianosoituksena Onodalle.
Kun Filippiinien silloinen presidentti Ferdinand Marcos armahti Onodan rikoksistaan filippiiniläisiä vastaan, Onoda oli valmis palaamaan Japaniin, missä hänet vastaanotettiin kansallissankarina.
Onoda ei kuitenkaan ollut mielissään saamastaan huomiosta ja piti Japania pelkkänä varjona siitä uljaasta keisarikunnasta, jota hän oli kuvitellut palvelevansa Lubangin viidakoissa. Hän oli vakuuttunut siitä, että jos useammat sotilaat olisivat hänen laillaan olleet valmiita taistelemaan katkeraan loppuun saakka, Japani olisi voinut voittaa sodan.
Hieman Onodaa myöhemmin, 18. joulukuuta 1974, japanilaistaiwanilainen Teruo Nakamura antautui Morotain saarella Indonesiassa. Vaikka hän oli viimeinen Japanin keisarillisen armeijan sotilas, joka antautui, hän ei koskaan saavuttanut Japanissa taiwanilaisen syntyperänsä vuoksi samanlaista juhlittua asemaa ja julkisuutta kuin Onoda.
Last blood
Pian paluunsa jälkeen Onoda julkaisi omaelämäkerran No Surrender (Suomeksi; Luutnantti Onodan sota), jossa hän kuvailee, kuinka piti yllä itsepetostaan sodan jatkumisesta ja kuinka hän selviytyi sademetsän ankarissa olosuhteissa. Onoda pettymys moderniin Japanin kuitenkin syveni ja hän kärsi saamastaan julkisuudesta. Huhtikuussa 1975 hän päätti jättää kotimaahansa toisen kerran ja muutti veljensä perässä Brasiliaan.
Brasiliassa Onoda meni naimisiin ja vuosien mittaan hänestä tuli menestynyt ja varakas karjankasvattaja. Vuonna 1984 hän muutti takaisin Japaniin ja perusti ”Onoda Shizen Jukun” (Onodan luontokoulu nuorille), jolla on koulutuskeskuksia eri puolilla Japania.
Toukokuussa 1996 Onoda palasi Lubangille katsomaan saarta, jonka sademetsissä hän oli piileskellyt ja taistellut 29 vuoden ajan. Huolimatta siitä, että hänen ryhmänsä oli tappanut lukuisia saarelaisia, hänet otettiin vastaan juhlittuna sankarina. Katolisen perinteen mukaisesti henkilökohtainen kärsimys oli vapauttanut hänet synneistään.
Hiroo Onoda kuoli kotonaan Japanissa 91-vuotiaana 16. tammikuuta 2014.
