Filippiineillä matkaaja voi katsella samaa kohdetta, mutta nähdä sen täysin eri tavalla. Yksi näkee romanttisen maalaisidyllin, jossa lapset leikkivät iloisina ja auringonlasku hohtaa kuin Instagram-filtteri. Toinen näkee köyhän kylän, missä ei ole edes wifiä, ja jos on, se toimii yhtä sujuvasti kuin Windows-päivitys Macintosh-koneessa.
Tähän kirjoitukseen olen valinnut matkakohteita, joista olen pitänyt ja joita edelleen pidän vierailemisen arvoisina. Filippiinien matkailun kolmen kärki tuli käsiteltyä kirjoitussarjan edellisessä osassa, joten sijansa saavat nyt sellaiset turistikohteet, joissa on aina mukava vierailla.
Kirjoitan tähän, kuten sarjan muihinkin osiin, enemmän matkakohteiden herättämistä tunnelmista, mielikuvista ja muistoista kuin esittelyjä hyvistä, hotelleista ja ravintoloista. Ne on listattu kattavasti Filippiinien matkailua käsittelevillä sivustoilla ja niiden tiedot muuttuvat nopeammin kuin mielipiteeni niistä.
Bohol – Perusmättöä
Bohol ja sen kyljessä kyyhöttävä Panglao Island ovat kohteita, joista haluaisin pitää enemmän kuin itselleni myönnän. Boholin saari on eräänlainen Filippiinien matkakohteiden arkkityyppi: saaren ympäri kiertää kehätie, jonka varrella on säännöllisin välein pieniä kaupunkeja, jotka näyttävät kaikki erehdyttävästi samanlaisilta.
Boholin pääsaaren ympärillä on pienempiä saaria, joista osa on asumattomia, ja osalla on kalastuksesta ja maanviljelyksestä elantonsa saavia pieniä yhdyskuntia, joiden elämäntyyli ei ole muuttunut vuosisatoihin – paitsi että nykyään hekin myyvät matkailijoille kookospähkinöitä kiskurihintaan.
Boholin nähtävyyksistä tunnetuimpia ovat kummituseläimet (Philippine tarsier), jotka ovat suloisuudestaan huolimatta melko vaatimattomia kasvokkain nähtynä. Kokemus ei ole mikään kolmannen asteen yhteys, vaikka sen kokeakseen joutuu ajamaan noin tunnin matkan saaren pääkaupungista Tagbilaranista.
Samalla reissulla tulee yleensä käytyä katsomassa myös Boholin saaren tunnetuinta nähtävyyttä ”suklaakukkuloita” (Chocolate Hills). Siellä on aina mielenkiintoista tarkastella miten ensikertalaiset suhtautuvat tähän luonnonihmeeseen; toiset peittelevät pettymystään, toiset ovat haltioissaan ja ottavat viisikymmentä lähes identtistä selfiekuvaa.
”Suklaakukkulat” ovat 25–50 metriä korkeita, noin 20 neliökilometrin alueella vieri vieressä olevia kartiomaisia kukkuloita. Kaiken kaikkiaan kukkuloita on 1250 kappaletta, jos alamittaisetkin lasketaan mukaan. Kukkulat ovat vaikuttavimmillaan huhti-toukokuussa, jolloin niitä peittävä kasvillisuus on paahtunut vaaleanruskeaksi. Sadesäällä kukkulat näyttävät vaikuttavilla vain kohdetta mainostavissa matkailuesitteissä.
Saaren pääkaupunki Tagbilaran on myös eräänlainen maaseutukaupungin arkkityyppi, jossa on ja josta puuttuva kaikki samat asiat kuin muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Tagbilaran itsessään ei tarjoa matkailijoille paljonkaan nähtävää ja se usein ohitetaan nopeasti matkalla kaupungin edustalla sijaitsevalle Panglaon saarelle, jonne Boholin turismi ja aktiviteetit ovat keskittyneet. Saarella sijaitsee myös Boholin uusi lentokenttä.
Panglaon tunnetuin kohde on Alona Beach, joka on kelpo kohde ranta-sukellus-baari-hengailumatkailuun. Saaren luoteisosassa sijaitsee pienempi Doljo Beachin alue, joka on enemmän omaan makuuni; rauhallisempi ja vasta pääsemässä mukaan turboahdetumman turismin kyytiin.
Boracay – Hiekkaa varpaissa, rommia veressä
Olivatko ne kaksi miljoonaa turistia väärässä, jotka ennen koronapandemiaa vierailivat vuosittain 10,32 neliökilometrin kokoisella saarella? Eivät he olleet. Boracaylla sijaitsee se HIEKKARANTA, 4 kilometriä pitkä White Beach, jonka Jumala loi aikansa harjoiteltuaan muilla saarilla, kuten paikallinen legenda saaren synnyn selittää.
Kun ensimmäisen kerran vierailin Boracaylla vuonna 1992, se oli aloittamassa matkaansa maailman maineeseen. Tuolloin hämmästelin, kuinka vaivatta muutamalla sivuaskeleella sai saaren pääkadun ”Boracay highwayn” kauppojen, baarien ja ravintoloiden kakofonian muuttumaan hohtavan hiekkarannan ja lauhkean merituulen zen-seesteisyydeksi.
Boracay on edelleen mainio rantalomakohde, jos haluaa ottaa rennosti ja nauttia tropiikkiturismista yhdellä maailman tunnetuimmista hiekkarannoista. Valkoista hiekkaa ja auringonlaskuja, jotka saavat Instagramin ylikuumenemaan.
Aikaisemmin Boracaylla oli runsaasti railakasta yöelämää, mutta ne yöt ovat ohitse. Saaren ilmapiiri on muuttunut huomattavasti rauhallisemmaksi koronapandemian aikana toteutettujen laajojen kunnostustöiden jälkeen. White Beach on edelleen ikoninen, mutta neonvalojen värjäämästä yöelämästä on jäljellä lähinnä kynttiläillallisia ja varhaisia nukkumaanmenoja.
Cebu City – Turistin noutopöytä
Minulla on ongelma Cebu Cityn kanssa. Se on yksi Filippiinien suosituimmista turistikohteista, mutta jotenkin emme vain ole samalla aaltopituudella. Tunnen kaupungin ja sen nähtävyydet, mutta se on jäänyt minulle henkisesti etäiseksi, vaikka aina siellä mielelläni vierailen.
Olen usein miettinyt, miksi en saa otetta kaupunkiin, vaikka siellä on niin paljon asioita, joista olen kiinnostunut ja joita turistit arvostavat. Ehkä se on vain vertailukohtien kirous – Filippiinien muut itselleni tärkeämmät kohteet asettavat riman niin korkealle, ettei Cebun tarjoama keskinkertaisuus riitä herättämään suuria tunteita.
Osaksi syy voi myös olla siinä, että miellän Cebu Cityn niin vahvasti Visayanin kieli- ja kulttuurialueen pääkaupungiksi. En puhu Visayanin alueen kieliä enkä ole koskaan tuntenut olevani siellä yhtä kotonani kuin tagalogin alueilla. Suomessakin toiset viihtyvät paremmin Länsi-Suomessa ja toiset Itä-Suomessa.
Näistä henkisistä rajoitteistani huolimatta pidän Cebu Citystä, jos en tunnepohjalta, niin sen tarjonnan vuoksi. Kaupungin historia on mielenkiintoinen ja sen ympäristö tarjoaa lähes kaikkea, mitä Filippiinit matkailijalle lupaa. Cebu City on eräänlainen turismin noutopöytä: tarjolla on vähän kaikkea helposti noudettavissa, muttei erikoisannoksia, jotka veisivät järjen ainutlaatuisuudellaan.
Cebu on muuttunut paljon parin viime vuosikymmenen aikana. Se on nykyaikaistunut, kasvanut ja ruuhkautunut. Myös sen aikaisemmin villi ja railakas yöelämä on hiljentynyt lähelle väkinäistä tylsyyttä. Kaupungin edustalla sijaitsevan Mactanin saaren hiekkarannatkin ovat jääneen monikansallisten resorttien tiukasti vartioitujen porttien taakse.
Nykypäivän Cebu Cityllä on kuitenkin yksi valttikortti: sen pelastus ei ole museoissa, eikä historiallisissa kirkoissa, vaan kaupungin laidalta kohoavilla vuorilla. Niille on ilmestynyt toinen toistaan houkuttelevampia näköalaravintoloita ja chillailupaikkoja, jotka tuovat kaupunkiin ripauksen omaperäisyyttä ja syitä viettää siellä aikaa.
Jos Metro Manila on turisteille läpikulkukaupunki maan muihin osiin, on Cebu City hyvine laiva- ja lentoyhteyksineen samaa Visayanin alueen saarille. Se toimii mainiosti ensimmäisenä pysäkkinä, jolloin kaikki tuntuu eksoottiselta ja kiehtovalta. Mutta kun matkailija on viettänyt aikaa muissa Filippiinien kohteissa, Cebu jää helposti vain kohteliaaseen ”ihan kiva” -kategoriaan.
Clark – Enkelten kaupungin aave
Entinen Yhdysvaltain armeijan tukikohta, joka oli aikanaan heidän suurin ulkomailla sijaitseva lentotukikohta, muistuttaa nykyään jonkinlaista post-apokalyptista elokuvakulissia. Clarkissa liikkuessa tuntuu kuin olisi yhtä aikaa autiokaupungissa ja keskellä amerikkalaista sotilaselokuvaa, jossa pääroolissa on verovapaiden palvelujen epätoivoinen kamppailu kannattavuuden rippeistä.
Clarkin erityistalousalueella leijailee omalaatuinen tunnelma, jossa yhdistyvät historia ja autioituneiden rakennusten karisma. Toki siellä sijaitsee myös modernisoitu Clarkin kansainvälinen lentokenttä, joka tuo alueelle ajoittain elonmerkkejä – joskin lähinnä ohikiitävästi, kuin vieraileva tähti B-luokan elokuvassa.
Huolimatta kunnianhimoisista suunnitelmista Clarkista ei vieläkään ole muodostunut sellaista talouden moottoria, jonka amerikkalaisten jälkeensä jättämä infrastruktuuri mahdollistaisi. Sitkeästi aluetta kuitenkin yritetään brändätä matkailukohteeksi, jossa kasinot, vapaa-ajan aktiviteetit ja kansainvälinen liiketoiminta kukoistaisivat sulassa sovussa.
Clarkissa on kuitenkin aina mukava piipahtaa, osittain juuri siksi, että siellä on hiljaista ja rauhallista. Alueella järjestetään säännöllisesti koko perheelle sopivia tapahtumia, kuten auto- ja moottoripyöräkisoja, harrasteleirejä ja erilaisia näytöksiä, jotka tuovat hetkellisesti eloa muuten uinuvaan ympäristöön.
Jos taas perheystävällinen viihde ei houkuta, viereinen Angeles City täyttää kaikki aikuisviihteen kriteerit. Välittömästi Clarkin erityisalueen ulkopuolelle kasvanut isojen poikien Disneyland tarjoaa unohtumattomia (tai aamulla hyvin unohtuvia) elämyksiä yöelämän ystäville.
Corregidorin saari – Sotamuistojen aikakapseli
Toisen maailmansodan historiasta kiinnostuneelle matkailijalle Corregidorin saari Manilanlahden suulla on maailmanluokan kohde. Kun japanilaiset aloittivat valtaamaan Filippiinien saaristoa, he keskittyivät aluksi tuhoamaan liittoutuneiden Tyynenmeren rintaman päämajan, jonka kenraali MacArthur oli siirrättänyt sodan alussa Corregidorin linnoitussaarelle.
Japanilaiset moukaroivat saarta kahden kuukauden ajan pommituksilla ja raskaalla tykistöllä, kunnes sen puolustajat lopulta antautuivat. Saaren viiden ja puolen neliökilometrin alueelle pudotettiin ja ammuttiin enemmän räjähteitä kuin mihinkään muuhun vastaavaan kohteeseen maailmassa.
Jostain syystä, ehkä siksi että Filippiinien armeija hallinnoi saarta pitkään, sen historialliset kohteet ovat säilyneet autenttisina nykypäivään paremmin kuin monessa muussa sotahistorian kohteessa. Saarella olevat rauniot, tykit ja bunkkerit kertovat koskettavan tarinan toivottomasta taistelusta. Vaikuttavin vierailukohde on Malinta-tunneliverkosto, missä liittoutuneiden sodanjohto joutui elämään kuukausien ajan japanilaisten moukaroidessa saarta.
Corregidor on hyvä päiväkohde opastetulle lauttaretkelle Metro Manilasta. Saarta voi kierrellä myös omin päin ja eläytyä siellä elettyihin taisteluihin ja tunnelmiin. Jos taisteluiden yksityiskohdat eivät ole tuttuja, asiantuntevan oppaan kertomana ne herättävät saaren historian eloon tavalla, jota aina silloin tällöin suosittelen itsellenikin.
Saarella on myös pieni hotelli, mutta se muistuttaa vain siitä, että on asioita, joiden olisi toivonut kehittyneen sitten toisen maailmansodan. Jos sotahistoria ei kiinnosta, saarella voi nopeasti löytää itsensä pohtimasta eksistentiaalisia kysymyksiä, kuten: “Mitä ihmettä minä täällä teen?”
Puerto Galera – Sekametelisoppa
Puerto Galera on menetettyjen mahdollisuuksien muistomerkki ja paikallispolitiikan lyhytnäköisyyden monumentti, joka saa katsomaan ympärilleen ja miettimään, mitä tästäkin paikasta olisi voinut tulla, jos… Mutta kun olen aikani voivotellut tätä, löydän nykypäivän Puerto Galerasta paljon hyvääkin.
Puerto Galera on pieni kaupunki Mindoron saaren pohjoisosassa, 3-4 tunnin bussi-venematkan päässä Metro Manilasta. Pieni kaupunki itsessään ei matkailijoita kiinnosta, mutta sen itä- ja länsipuolella sijaitsevat rannikkoalueet ovat monipuolisesti ihan kelpo kohteita.
Puerto Galeran voi jakaa karkeasti kahteen selkeästi erilaiseen alueeseen: Kaupungin itäpuolella, noin 5 kilometrin päässä sijaitsee Sabangin turistikylä, mistä löytyvät sukellusresortit, hyvät ruokaravintolat ja baarit tyttöineen. Jos aiot suorittaa Filippiineillä eritasoisia sukelluskursseja, Sabangissa se onnistuu kustannustehokkaasti Itämerta kirkkaammissa vesissä.
Kaupungin länsipuolella, noin 7–10 kilometrin päässä on useita rantoja, joista White Beach on valkoisin ja tunnetuin. Näiltä rannoilta löytyy ”köyhän miehen Boracay”, missä bailausturismi tasapainoilee perheturismin kanssa. Etenkin White Beach on profiloitunut paikallisen nuorison bileiden pitopaikaksi, minne tullaan viikonlopuiksi juhlimaan. Viereisillä Aninuanin ja Talipananin vähemmän hiekkaisilla rannoilla perheet ja pariskunnat viettävät hiljaisempaa laatuaikaa.
Siargao – Aallon harjalla
Siargao oli ennen koronapandemiaa se paikka, jossa jokaisen oli pakko käydä, jos halusi olla ajan hermolla ja kokea Filippiinien turismin uusimmat trendit. Siargaon tarina on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksi hyvä tarina voi muuttaa syrjäisen kalastajakylän trendikkääksi matkailukohteeksi.
Siargao sijaitsee Tyynenmeren rannalla Mindanaon saaren kupeessa ja oli alun perin surffareiden hyvin varjeltu salaisuus. Tämä pieni saari tunnettiin erityisesti myyttisestä Cloud 9 -aallosta, joka oli niin mahtava, että sen päällä surffatessa tuntui kuin olisi liidellyt pilvissä. Kukapa trenditietoinen surffauksesta haaveileva reppuretkeilijä tuollaista kissanminttua voisi vastustaa. Siargaosta muodostui alkuun reppuretkeilijöiden kohde, jonka vain harvat ja valitut tiesivät, mutta jonne jokainen päätyi.
Vahvimmillaan surffausaallot ovat syys-lokakuussa, jolloin Siargaolla järjestetään myös kansainvälinen surffaustapahtuma. Muina aikoina cloud 9 voi tuntua tarinoita pienemmältä, mutta ilman surffilautaakin, Siargao on kelpo kohde leppoisaan rantaturismiin.
Siargao ei ole vain surffareiden paratiisi – saarelta löytyy myös upeita luonnonihmeitä, kuten Sugba- ja Sohoton Cave -laguunit, joiden lumoava kauneus herättää ihmettelemään miten voi olla mahdollista, ettei suurin osa maailmasta vielä tiedä niiden olemassaolosta.
Subic – Tukikohtaromantiikkaa
Kun lähdemme käymään Subicissa, paikkatietoniuhottajat ovat heti kysymässä: ”Mihin siellä?” Subic käsittää monta erilaista kohdetta yhden nimen alla. Subic onkin hyvä esimerkki filippiiniläisen matkailun ominaispiirteestä, missä matkakohde tarjoaa jotain kaikentyyppisille matkailijoille: Laadusta maksaville on omat ylelliset resortit, mutta heti kivenheiton päästä löytyy myös katto budjettimatkailijan pään päälle.
Subicin turismin ydin on Subic Bay Freeport Zone, eritystalousalue, jota hallinnoi Subic Bay Metropolitan Authority. Tältä hieman keinotekoisen oloiselta alueelta löytyy verovapaita ostoskeskuksia (joissa monet tuotteet ovat saman hintaisia kuin normiliikkeissä?), ylihinnoiteltuja hotelleja ja entisen amerikkalaisen sotilastukikohtakaupungin epätodellinen tunnelma.
Hieman syrjemmälle on ripoteltu koko perheen vierailuun soveltuvia kohteita kuten Zoobic Safari laiskoine tiikereineen, Ocean Adventure koulutettuine miekkavalaineen ja Pamulaklakin Nature Park opastettuine patikkaretkineen.
Subicin ranta- ja yöelämää etsivät turistit suuntaavat eritystalousalueen ulkopuolelle Barrio Barreton ja Baloy Beachin alueille, jotka herättävät mielikuvia Täältä ikuisuutteen ja Upseeri ja herrasmies elokuvista. Alueella on tarjolla kaikki se, mitä amerikkalaiset sotilaat aikanaan tarvitsivat rentoutuakseen: Rantaresortteja, tyttöbaareja ja hyviä ravintoloita, jotka eivät tarjoile filippiiniläisiä kansallisruokia.
Subicin määritelmä hämärtyy entisestään, kun lähdetään alueelta kohti sisämaata. Sieltä löytyy pieni Subicin kaupunki, joka ei tarjoa turisteille muuta kuin huomion siitä, että täälläkin on yksi Subic.
Monipuolisuus on Subicin alueen vahvin vetovoimatekijä; yhdellä reissulla voi kokea monenlaista turismia. Koska eri ”subicit” ovat levittäytyneet laajalle alueella, niistä kaikista täysipainoisesti nauttiminen edellyttää omaa kulkuneuvoa. Erityistalousvyöhykkeellä ajamiseen on syytä kiinnittää huomiota, sillä siellä noudatetaan ja valvotaan liikennesääntöjä pilkun tarkasti.
Subicin erikoistalousvyöhyke on erotettu aidoin ja portein viereisestä Olongapon kaupungista. Erityistalousvyöhykkeen puolella on siistiä, kadut ovat leveitä ja hyvin ylläpidettyjä eikä rakennuksia ole koristeltu ruosteisilla mainostauluilla. Kaiken yllä leijuu epätodellinen kurinalaisuus, joka muuttuu aluetta ympäröivien porttien takana Olongapon kaupungin arkkitehtoniseksi kaaokseksi.
Olangapon kaupunki on kokoisekseen tyypillinen filippiiniläinen kaupunki, missä ympäristön rappeutuminen sekoittuu ostoskeskusten ja pikaruokaketjujen keinotekoiseen kliinisyyteen. Näiden kahden maailman vierekkäisyys väistämättä herättää ajatuksia siitä, miksei koko maa voisi olla erityistalousvyöhykettä. Ne tarjoavat muistutuksen siitä, että Filippiineilläkin pystytään parempaan, jos siihen tarjotaan erilainen hallinto ja lainsäädäntö.
Subicin hyvä puoli matkailijalle on myös se, että sinne pääsee Metro Manilasta huomattavasti nopeammin kuin kartasta katsoen uskoisi; koko matkan voi hurauttaa maksullista moottoritietä pitkin muutamassa tunnissa.
Tagaytay – Maisematurismia
Vaikka olen kokenut Tagaytayssa lukuisia hienoja hetkiä, sanotaan se nyt kuitenkin suoraan: En suosittele Tagaytayta päiväretken kohteeksi kuin niille turisteille, jotka haluavat kertoa nähneensä Taal-tulivuoren. Kyllä, se on niin eksoottista kuin voi olla, mutta älä odota mitään maagista valaistumista.
Kirkkaina päivinä Tagaytay on matkan arvoinen ja mieltä ylentävä näky. Sen harjanteelta avautuu huikeat maisemat huomattavasti alempana olevalle Taal-järvelle ja tulivuorelle, joka on aika ajoin edelleen aktiivinen tulivuori. Tagaytayssa on kesäisin viileämpää kuin alavimmilla mailla, mutta sitä osaavat enemmän arvostaa paikalliset matkailijat kuin lämpöä hakemaan tulleet turistit.
Lomapäivinä ja viikonloppuisin Tagaytayn harjanteen päätie – muita teitä ei ole – on täynnä autoja, tricyclejä ja turistibusseja. Lähes kaikki etsivät jotain tekemistä ja päätyvät lopulta syömään lukuisin tienvarren ravintoloihin, joista ruokailun ohessa voi ihailla MAISEMAA.
Harjanteen ravintoloista ja näköalapaikoista näkyy 70-kilometriä halkaisijaltaan oleva kaldera (muinaisen, huomattavasti isomman tulivuoren kraatteri), jonka keskellä on iso järvi. Järven keskellä pienemmät aktiiviset tulivuoret muodostavat saaren. Näkymät saavat turistien kamerat surisemaan ja kännykät sinkoamaan selfieitä kaikkialle maailmaan. Jos sataa tai pilvet roikkuvat matalalla, mietit ainoastaan miksi piti ajaa 2-3 tuntia hytisemään viileään sumupilveen.
Historiasta kiinnostuneille Tagaytayllä on tarjota yksi erikoisuus. Harjanteen korkeimmalla kohdalla sijaitsee People’s Park in the Sky. Alun perin sen nimi oli Palace in the Sky, filippiiniläinen versio ”kotkanpesastä”. Palatsin rakentaminen aloitettiin Imelda Marcosin toiveesta majoittaa Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin sinne hänen vierailunsa ajaksi. Rakennustyöt pysähtyivät, kun Reagan peruutti vierailunsa, ja kotkanpesä jäi keskeneräiseksi.
Muutama vuosi sitten keskeneräinen rakennustyömaa avattiin yleisölle. Se on mielenkiintoinen paikka käydä omin silmin toteamassa kuinka huikeissa maisemissa Reaganin pariskunta olisi päässyt lepäilemään Imeldan järjestäessä viihdettä palatsin roomalaisessa puutarhassa, jonka patsaat puistelisivat päitään, jos olisivat eläviä.
Täydellistä epätäydellisyyttä
Jos Filippiinien matkakohteita tarkastellaan vain täydellisyyden kriteerein, jää helposti huomaamatta se, miten upeita ne ovat epätäydellisyydessään. Filippiinien matkakohteissa on toki parannettavaa, mutta jos niitä lähdetään kehittämään liian silotelluksi, ne voivat menettää juuri sen viehätyksen, joka syntyy niiden omalaatuisista ja ajoittaisista vajavaisuuksista.
Filippiinit on mainio matkailumaa, missä täydellinen luonto kohtaa sen epätäydellisen valjastamisen turismin käyttöön. Kun yhdistelmään lisätään matkailijoihin ystävällisesti suhtautuvat ihmiset ja välitön kulttuuri, vastaavaa ei löydy mistään muualta maailmasta.
Tässä kirjoitussarjassa olevat tulkinnat Filippiinien matkakohteista ovat täysin omiani, eikä niitä pidä ottaa totuutena, vaikka itse niihin vakaasti uskonkin. Filippiinien matkailuun pätee myös vanha viidakon viisaus; oma mielipide on vakaa, kunnes se ei sitä enää ole.
Lisää aiheesta:
Filippiinit – Turistikohteena (osa 1)
Filippiinit – Turistikohteena (osa 3)
Filippiinit – Turistikohteena (osa 4)
Palawan – Kauneuden korkeaveisu
