Filippiineillä voimme yhdessä katsoa samaa matkakohdetta, mutta nähdä sen täysin eri tavalla. Toinen katsoo köyhää maalaiskylää, toinen näkee maallisen paratiisin.
Tähän kirjoitukseen olen valinnut matkakohteita, joista olen pitänyt ja joita edelleen pidän vierailemisen arvoisina. Filippiinien matkailun kolmen kärki tuli käsiteltyä kirjoitussarjan edellisessä osassa, joten sijansa saavat nyt sellaiset turistikohteet, joissa on aina mukava vierailla.
Kirjoitan tähän, kuten kirjoitusarjan muihinkin osiin, enemmän matkakohteiden herättämistä tunnelmista, mielikuvista ja muistoista kuin esittelyjä hyvistä, hotelleista ja ravintoloista. Ne on listattu kattavasti Filippiinien matkailua käsittelevillä sivustoilla ja niiden tiedot muuttuvat nopeammin kuin mielipiteeni niistä.
Bohol – Perusmättöä
Bohol ja sen kyljessä kyyhöttävä Panglao Island ovat kohteita, joista haluaisin pitää enemmän kuin itselleni myönnän. Boholin saari on eräänlainen Filippiinien saariarkkityyppi, missä pääsaarta kiertää saaren päätie, jonka varrella on säännöllisin välimatkoin pieniä kaupunkeja.
Boholin saaren ympärillä on pienempiä saaria, joista osa on asumattomia, osalla on kalastuksesta ja maanviljelyksestä elantonsa saavia pieniä yhdyskuntia. Arkkityyppisen saaren vaikutuspiiriin kuuluu myös yksi selkeä matkailukohde ja muutama turistinähtävyys.
Boholin nähtävyyksistä tunnetuimpia ovat kummituseläimet (Philippine tarsier), jotka ovat suloisuudestaan huolimatta melko vaatimattomia kasvokkain nähtynä. Kokemus ei ole mikään kolmannen asteen yhteys, ja sen kokeakseen joutuu ajamaan noin tunnin matkan saaren pääkaupungista Tagbilaranista.
Samalla reissulla tulee yleensä käytyä katsomassa myös Boholin saaren tunnetuinta nähtävyyttä ”suklaakukkuloita” (Chocolate Hills). Siellä on aina mielenkiintoista tarkastella miten ensikertalaiset suhtautuvat tähän luonnonihmeeseen; toiset peittelevät pettymystään, toiset ovat haltioissaan.
”Suklaakukkulat” ovat 25-50 metriä korkeita, noin 20 neliökilometrin alueella vieri vieressä olevia kartiomaisia kukkuloita. Kaiken kaikkiaan kukkuloita, jos alamittaisetkin lasketaan mukaan, on 1250 kappaletta. Kukkulat ovat vaikuttavimmillaan huhti-toukokuussa, jolloin kukkuloita peittävä kasvillisuus on paahtunut vaaleanruskeaksi. Sadesäällä kukkulat näyttävät vaikuttavilla vain kohdetta mainostavissa matkailuesitteissä.
Tagbilaranin kaupunki on myös maaseutuprovinssin pääkaupungin arkkityyppi, jossa on ja josta puuttuu kaikki samat asiat kuin muissa vastaavissa maakuntakaupungeissa. Tagbilaran itsessään ei tarjoa matkailijoille paljonkaan nähtävää ja se ohitetaan nopeasti matkalla kaupungin edustalla sijaitsevalle Panglaon saarelle, jonne Boholin turismi ja sen palvelut ja aktiviteetit ovat keskittyneet. Saarella sijaitsee myös Boholin uusi lentokenttä.
Panglaon tunnetuin kohde on Alona Beach, joka on kelpo paikka ranta-sukellus-baari-hengailumatkailuun. Saaren luoteisosassa sijaitsee pienempi Doljo Beachin alue, joka on enemmän omaan makuuni; rauhallisempi ja vasta pääsemässä mukaan turboahdetumman turismin kyytiin.
Ehkä haluaisin pitää Boholista enemmän siksi, että siellä elämänmeno aina maistuu jotenkin erityiseltä, nuoruudelta.
Boracay – The Beach
Olivatko ne kaksi miljoonaa turistia, jotka ennen koronapandemiaa vierailivat vuosittain 10,32 neliökilometrin kokoisella saarella, väärässä? Eivät he olleet. Boracaylla sijaitsee SE RANTA, 4 kilometriä pitkä White Beach, jonka Jumala loi aikansa harjoiteltuaan muilla saarilla, kuten paikallinen legenda saaren synnyn selittää.
Boracay on edelleen hyvä rantalomakohde, jos haluaa ottaa rennosti ja nauttia tropiikkiresorteista, joiden eteen levittäytyy yksi maailman tunnetuimmista hiekkarannoista.
Aikaisemmin Boracaylla oli runsaasti railakasta yöelämää, mutta ne yöt ovat ohitse. Saaren ilmapiiri on muuttunut hyvinkin rauhalliseksi (lue tylsemmäksi) pandemian aikana toteutettujen laajojen kunnostustöiden jälkeen. White Beach on edelleen vaikuttava beach-turismin ikoni, mutta villit rantabailut ovat vaihtuneet leppoisaksi perheturismiksi.
Kun ensimmäisen kerran vierailin Boracaylla vuonna 1992, se oli aloittamassa matkaansa maailman maineeseensa. Tuolloin hämmästelin, kuinka vaivatta muutamalla sivuaskeleella sai saaren pääkadun ”Boracay highwayn” kauppojen, baarien ja ravintoloiden kakofonian muuttumaan hohtavan hiekkarannan ja lauhkean merituulen zen-seesteisyydeksi.
Cebu City – Noutopöytä
Minulla on ongelma Cebu Cityn kanssa. Vaikka kaupunkia pidetään yhtenä maan suosituimmista turistikohteista, en ole saanut luotua siihen selkeää suhdetta. Tunnen hyvin kaupungin ja sen nähtävyydet, mutta se on jäänyt etäiseksi ja vieraaksi vaikka aina siellä mielelläni vierailen.
Olen miettinyt usein, miksi en saa kaupungista otetta, vaikka siellä on paljon sellaista mitä normituristi arvostaa. Koska tällaiseen vierastamiseen ei ole mitään selkeää syytä, todennäköisesti olen niin ihastunut maan muihin kohteisiin, ettei Cebun tarjoama keskinkertaisuus riitä herättämään vilpitöntä kiinnostusta.
Osasyy voi myös olla siinä, että miellän niin vahvasti Cebu Cityn Visayanin kieli- ja kulttuurialueen pääkaupungiksi. En puhu Visayanin alueen kieliä enkä ole koskaan tuntenut olevani siellä yhtä kotonani kuin tagalogin alueilla. Tuo tunne ei ole ainoastaan kielikysymys, se on jotain sellaista, mitä on mahdotonta sanallistaa. Suomessakin toiset viihtyvät paremmin Länsi-Suomessa ja toiset Itä-Suomessa. Yhtä kaikki, se on jossain syvällä tuntuva pohjavire, jonka monet muut kohteet Visayanilla ovat osoittaneet huonoksi syyksi olla pitämättä matkakohteista.
Näistä henkisistä vammoista huolimatta pidän Cebu Citystä, jos en tunnepohjalta, niin sen historian ja monipuolisuuden vuoksi. Lisäksi sen läheisyydestä matkailija löytää kaikkea sellaista hyvää, mitä Filippiinien turismi tarjoaa. Cebu City ympäristöineen on eräänlainen turismin noutopöytä, josta löytyy kaikenlaista, mutta ei mitään ainutlaatuisena erikoisuutena.
Cebu on muuttunut paljon kuluneen vuosikymmenen aikana. Se on nykyaikaistunut, kasvanut ja ruuhkautunut. Myös sen aikaisemmin villi ja railakas yöelämä on hiljentynyt lähelle tylsyyden rajapintaa. Myös kaupungin edustalla sijaitsevan Mactanin saaren hiekkarannat ovat monikansallistuneet resorttien tiukasti vartioitujen porttien taakse.
Nykypäivän Cebun pelastusrengas löytyy, ei sen vanhoista kirkoista eikä museoista, vaan vuoristosta, jonne uudet viihtyisät alueet ovat kivunneet. Kaupungin laidalta kohoaville vuorille on avattu lukuisia viihtyisä näköalaravintoloita ja muita viihtyisiä kohteita, jotka tuovan Cebu Cityn tarjontaan omalaatuisuutta ja uusia syitä viettää siellä aikaa.
Jos Metro Manila on turisteille läpikulkukaupunki maan muihin osiin, on Cebu City hyvine laiva- ja lentoyhteyksineen samaa Visayanin alueen saarille. Kaupunki on parhaimmillaan ensimmäisenä askeleena Filippiineille. Silloin se tuntuu eksoottiselta ja kiinnostavalta. Kun on aikansa kierrellyt muualla ja nähnyt muitakin kohteita, Cebu Cityn tarjoama hiipuu ”ihan kivaksi”.
Clark – Enkelten kaupungin aave
Entisessä Yhdysvaltain armeijan tukikohdassa, joka oli heidän suurin ulkomailla sijaitseva lentotukikohta, liikkuessa tuntuu siltä, että olen osaksi autiokaupungissa, osaksi amerikkalaisen sotilaselokuvan kulisseissa.
Kaikkialla Clarkin erityistalousalueella leijailee tunnelma autiudesta ja verovapaiden palvelujen kilpailukyvyttömyydestä. Alueella sijaitsee myös nykyaikaistettu Clarkin kansainvälinen lentokenttä, joka tuo hieman elämän tuntua alueen autiuteen.
Huolimatta lukuisista yrityksistä, Clarkista ei toistaiseksi ole muodostunut sellaista talouselämän moottoria, jonka amerikkalaisten jälkeensä jättämä infrastruktuuri olisi mahdollistanut. Sinnikkäästi alueesta yritetään edelleen luoda matkailukohdetta, missä kasinot ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet kohtaisivat kukoistavan kansainvälisen liiketoiminnan.
Clarkissa on kuitenkin aina mukava lähteä käymään. Osaksi juuri sen vuoksi, että siellä on autioita ja hiljaista. Sellainen on Filippiineillä mukavaa vaihtelua. Clarkissa järjestetään usein koko perheelle sopivia tapahtumia, kuten auto- ja moottoripyöräkilpailuja, harrasteleirejä, näytöksiä yms. toiminnallista ohjelmaa.
Koko perheelle sopimatonta viihdetarjontaa löytyy viereisestä Angeles Citystä, välittömästi Clarkin erityisalueen ulkopuolelle syntyneestä isojen poikien Disneylandistä. Se tarjoaa antoisaa yöelämää mitä moninaisin muodoin.
Corregidorin saari – Sotamuseo
Matkailijalle, joka on kiinnostunut toisen maailmansodan historiasta, Corregidorin saari Manilanlahden suulla on maailmanluokan kohde. Kun japanilaiset aloittivat valtaamaan Filippiinien saaristoa, he keskittyivät aluksi tuhoamaan liittoutuneiden Tyynenmeren rintaman päämajan, jonka kenraali MacArthur oli siirrättänyt sodan alussa Corregidorin linnoitussaarelle.
Japanilaiset moukaroivat saarta kahden kuukauden ajan pommituksilla ja raskaalla tykistöllä, kunnes se lopulta antautui. Saaren viiden ja puolen neliökilometrin alueelle pudotettiin ja ammuttiin enemmän räjähteitä kuin mihinkään muuhun vastaavaan kohteeseen maailmassa.
Jostain syystä, ehkä siksi että Filippiinien armeija hallinnoi saarta pitkään, sen historialliset kohteet ovat säilyneet nykypäivään paremmin kuin monessa muussa sotahistorian kohteessa. Saarella olevat rauniot, tykit ja bunkkerit kertovat koskettavan tarinan toivottomasta taistelusta. Vaikuttavin vierailukohde saarella on Malinta-tunneliverkosto, missä liittoutuneiden sodanjohto joutui elämään kuukausien ajan japanilaisten moukaroidessa saarta.
Corregidor on hyvä päiväkohde opastetulle lauttaretkelle Metro Manilasta. Saarta voi kierrellä myös omin päin ja eläytyä siellä elettyihin taisteluihin ja tunnelmiin. Jos taisteluiden yksityiskohdat eivät ole tuttuja, asiantuntevan oppaan kertomana ne herättävät saaren historian eloon tavalla, jota aina silloin tällöin suosittelen itsellenikin.
Saarella on pieni hotelli, mutta se muistuttaa vain siitä, että on myös asioita, joiden olisi toivonut kehittyneen sitten toisen maailmansodan. Mikäli matkailija ei ole millään tavalla kiinnostunut sotahistoriasta, saarella voi päätyä miettimään, mitä minä täällä teen?
Puerto Galera – Sekametelisoppa
Puerto Galeran alue on menetettyjen mahdollisuuksien ja lyhytnäköisen paikallispolitiikan monumentti, joka jättää jälkeensä tunnelman siitä mitä tästäkin paikasta olisi voinut tulla, jos… Kun pääsen voivottelemasta paikallisen politiikan tuhoisuutta, löydän nykypäivän Puerto Galerasta paljon hyvääkin.
Puerto Galera on pieni kaupunki Mindoron saaren pohjoisosassa, 3-4 tunnin bussi-venematkan päässä Metro Manilasta. Kaupunki itsessään ei matkailijoita kiinnosta, mutta sen itä- ja länsipuolella sijaitsevat rannikkoalueet voisivat olla… Tarjoavat monipuolisesti ihan kelpo kohteita.
Puerto Galeran turismin voi jakaa karkeasti kahteen selkeästi erilaiseen alueeseen: Kaupungin itäpuolella, noin 4 kilometrin päässä sijaitsee Sabangin kylä, mistä löytyvät sukellusresortit, baarit tyttöineen, hyvät ruokaravintolat ja turboahdetun turismin tunnelma. Jos aiot suorittaa Filippiineillä eritasoisia sukelluskursseja, Sabangissa se onnistuu kustannustehokkaasti Itämerta kirkkaammissa vesissä.
Kaupungin länsipuolella, noin 7-10 kilometrin päässä on useita rantoja, joista White Beach on valkoisin ja tunnetuin. Näiltä rannoilta löytyy ”köyhän miehen Boracay”, missä bailausturismi tasapainoilee perheturismin kanssa. Etenkin White Beach on profiloitunut paikallisen nuorison bileiden pitopaikaksi, minne tullaan viikonlopuiksi juhlimaan. Viereisillä Aninuanin ja Talipananin vähemmän hiekkaisilla rannoilla perheet ja pariskunnat viettävät hiljaisempaa laatuaikaa.
Puerto Galerasta tulee mieleen sekametelisoppa, joka toisinaan ja muutaman päivän annoksina maistuu ihan hyvältä.
Siargao – Aallon huipulla
Siargao oli ennen koronapandemiaa se kohde, jossa jokaisen piti käydä ollakseen ajan hermolla ja ymmärtääkseen jotain maan turismin uusista trendeistä. Siargaon tarina on osuva esimerkki siitä kuinka yksikin mieltä kutkuttavat tarina voi muuttaa syrjäisen kalastajakylän muodikkaaksi matkailukohteeksi.
Tyynenmeren reunalla, Mindanaon kupeessa sijaitseva Siargaon saari opittiin alun perin tuntemaan surffareiden salaisuutena. Siellä on paikka, missä pääsi surffaamaan myyttisellä cloud 9 -aallolla, jolla ratsastaessa tunsi leijuvansa pilvissä. Kukapa trenditietoinen surffauksesta haaveileva reppuretkeilijä tuollaista kissanminttua voisi vastustaa. Siargaosta muodostui alkuun reppuretkeilijöiden kohde, jonka vain harvat ja valitut tiesivät, mutta minne jokainen päätyi.
Vahvimmillaan surffausaallot ovat syys-lokakuussa, jolloin Siargaolla järjestetään myös kansainvälinen lainelautailukilpailu. Muina aikoina cloud 9 voi tuntua tarinoita pienemmältä, mutta ilman surffilautaakin, Siargao on kelpo kohde leppoisaan rantaturismiin.
Siargaolla on muitakin luonnonihmeitä kuten Sugba- ja Sohoton Cave -laguunit, joiden lumoava kauneus herättää ihmettelemään miten voi olla mahdollista, ettei suurin osa maailmasta vielä tiedä niiden olemassaolosta.
Subic – Tukikohtaromantiikkaa
Kun lähdemme käymään Subicissa, paikkatietoniuhottajat tenttaavat heti mihin siellä? Subic käsittää monta erilaista kohdetta yhden nimen alla. Subic onkin hyvä esimerkki filippiiniläisen matkailun ominaispiirteestä, missä matkakohde tarjoaa jotain kaikentyyppisille matkailijoille: Laadusta maksaville on omat ylelliset resortit, mutta heti kivenheiton päästä löytyy myös katto budjettimatkailijan pään päälle.
Subicin turismin ydin on Subic Bay Freeport Zone, eritystalousalue, jota hallinnoi Subic Bay Metropolitan Authority. Tältä hieman keinotekoisen oloiselta alueelta löytyy verovapaita ostoskeskuksia (joissa monet tuotteet ovat saman hintaisia kuin normiliikkeissä?), ylihinnoiteltuja hotelleja ja siistin amerikkalaisen sotilastukikohtakaupungin epätodellinen tunnelma.
Hieman syrjemmälle on ripoteltu koko perheen vierailuun soveltuvia kohteita kuten Zoobic Safari laiskoine tiikereineen, Ocean Adventure koulutettuine miekkavalaineen ja Pamulaklakin Nature Park opastettuine patikkaretkineen.
Subicin ranta- ja yöelämää etsivät turistit suuntaavat eritystalousalueen ulkopuolelle Barrio Barreton ja Baloy Beachin alueille, jotka herättävät mielikuvia Täältä ikuisuutteen ja Upseeri ja herrasmies elokuvista. Alueella on tarjolla kaikki se, mitä amerikkalaiset sotilaat aikanaan tarvitsivat rentoutuakseen: Rantaresortteja, baareja, reipasta yöelämää (lue tyttöbaareja) ja hyviä ravintoloita, jotka eivät tarjoile filippiiniläisiä kansallisruokia.
Jotta määritelmät Subicista hämärtyvät, edellä mainittuilta alueilta voi jatkaa matkansa sisämaahan. Siellä vastaan tulee Subicin pikkukaupunki, jolla ei ole turisteille muuta tarjottavaa kuin havainto, että täälläkin sijaitsee yksi Subic.
Monipuolisuus on Subicin alueen vahvin vetovoimatekijä; yhdellä reissulla voi kokea monenlaista turismia. Koska eri ”subicit” ovat levittäytyneet laajalle alueella, niistä kaikista täysipainoisesti nauttiminen edellyttää omaa kulkuneuvoa. Erityistalousvyöhykkeellä ajamiseen on syytä kiinnittää huomiota, sillä siellä noudatetaan ja valvotaan liikennesääntöjä pilkun tarkasti.
Subicin erikoistalousvyöhyke on erotettu aidoin ja portein viereisestä Olongapon kaupungista ja siellä on voimassa paljon poikkeuslakeja ja säädöksiä. Erityistalousvyöhykkeen puolella on siistiä, tiet ovat leveitä ja hyvin ylläpidettyjä eikä rakennuksia ole koristeltu ruosteisilla mainostauluilla. Kaiken yllä leijuu epätodellinen kurinalaisuus, joka voi muuttua millä hetkellä hyvänsä Olongapon kaupungin sekasotkuksi.
Olangapon kaupunki on kokoisekseen tyypillisen arkkitehtuurinen kaaos, missä ympäristön rappeutuminen sekoittuu ostoskeskusten ja pikaruokaketjujen keinotekoiseen kliinisyyteen. Näiden kahden maailman vierekkäisyys väistämättä herättää ajatuksia siitä, miksei koko maa voisi olla erityistalousvyöhykettä. Ne tarjoavat muistutuksen siitä, että Filippiineilläkin pystytään parempaan, jos siihen tarjotaan erilainen hallinto ja lainsäädäntö.
Subicin hyvä puoli matkailijalle on myös se, että sinne pääsee huomattavasti nopeammin kuin kartasta katsoen uskoisi. Etenkin nyt, kun Metro Manilan ylitystie saatiin valmiiksi, koko matkan Subiciin voi hurauttaa maksullista moottoritietä pitkin muutamassa tunnissa.
Tagaytay – Maisematurismia
Vaikka olen kokenut Tagaytayssa lukuisia hyviä hetkiä tuttavien kanssa ja partiohommien yhteydessä, sanotaan se nyt kuitenkin suoraan: En suosittele Tagaytayta päiväretken kohteeksi kuin niille turisteille, jotka haluavat kertoa nähneensä Taal-tulivuoren.
Kirkkaina päivinä se on matkan arvoinen ja mieltä ylentävä näky. Tagaytayn harjanteelta on hienot näköalat huomattavasti alempana sijaitsevalle Taal-tulivuorelle, joka on aika ajoin edelleen aktiivinen tulivuori. Tagaytayssa on kesäisin viileämpää kuin alavimmilla mailla, mutta sitä osaavat enemmän arvostaa paikalliset matkailijat kuin lämpöä hakemaan tulleet turistit.
Lomapäivinä ja viikonloppuisin Tagaytayn harjanteen päätie – muita teitä ei ole – on täynnä kaikenlaisia autoja, tricyclejä ja turistibusseja. Lähes kaikki etsivät jotain tekemistä ja päätyvät lopulta syömään lukuisin tienvarren ravintoloihin, joista ruokailun ohessa voi ihailla THE MAISEMAA.
Harjanteen ravintoloista ja näköalapaikoista näkyy 70-kilometriä halkaisijaltaan oleva kaldera (muinaisen, huomattavasti isomman tulivuoren kraatteri), jonka keskellä on iso järvi. Järven keskellä aktiiviset tulivuoret muodostavat saaren. Näkymät saavat turistien kamerat surisemaan ja kännykät sinkoamaan selfieitä kaikkialle maailmaan. Jos sataa tai pilvet roikkuvat matalalla, mietit ainoastaan miksi piti ajaa 2-3 tuntia hytisemään viileään sumupilveen.
Historiasta kiinnostuneille Tagaytayllä on tarjota yksi erikoisuus. Harjanteen korkeimmalla kohdalla sijaitsee People’s Park in the Sky, jota yleisesti kutsutaan People’s Parkiksi. Alun perin sen nimi oli Palace in the Sky, filippiiniläinen versio ”kotkanpesastä”. Palatsin rakentaminen aloitettiin Imelda Marcosin toiveesta majoittaa Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin sinne hänen vierailunsa ajaksi. Rakennustyöt pysähtyivät, kun Reagan peruutti vierailunsa, ja kotkanpesä jäi keskeneräiseksi.
Muutama vuosi sitten keskeneräinen rakennustyömaa avattiin yleisölle. Se on mielenkiintoinen paikka käydä omin silmin toteamassa kuinka huikeissa maisemissa Reaganin pariskunta olisi päässyt lepäilemään Imeldan järjestäessä viihdettä palatsin roomalaisessa puutarhassa, jonka patsaat puistelisivat päitään, jos olisivat eläviä.
Täydellistä epätäydellisyyttä
Mikäli Filippiinien matkailukohteita katsotaan silmin, jotka näkevät ainoastaan sen miten asioiden pitäisi olla, se ei jätä riittävästi kaistaa nauttia siitä, miten asiat ovat. Filippiinien matkakohteissa on paljon parannettavaa, mutta niiden kehittämiseen sisältyy se riski, että kohteet menettävät sen viehätyksen, mikä syntyy niiden vajavaisuudesta ja epätäydellisyydestä.
Filippiinit on mainio matkailumaa, missä täydellinen luonto kohtaa sen epätäydellisen valjastamisen turismin käyttöön. Kun yhdistelmään lisätään matkailijoihin ystävällisesti suhtautuvat ihmiset ja välitön kulttuuri, vastaavaa ei löydy mistään muualta maailmasta.
Tässäkin kirjoituksessa olevat tulkinnat Filippiinien matkakohteista ovat täysin omiani, eikä niitä pidä ottaa totuutena, vaikka itse niihin vakaasti uskonkin. Filippiinien matkailuun pätee myös vanha viidakon viisaus; oma mielipide on vakaa, kunnes se ei sitä enää ole.
Aiheesta lisää:
Filippiinit – Turistikohteena (osa 1)
Filippiinit – Turistikohteena (osa 3)
Filippiinit – Turistikohteena (osa 4)
Palawan – Kauneuden korkeaveisu
