Tämän viikon ehdokkaiden rekisteröintiralli käynnisti seitsemän kuukautta kestävän vaalikampanjoinnin. Poliitikot puhuvat, laulavat ja steppaavat kansalle, joka se saa hetken tuntea olevansa merkityksellinen.
Toukokuun 2022 vaaleissa valitaan maalle uusi presidentti, varapresidentti, kaksitoista kahdestakymmenestäneljästä senaattorista, kaikki 316 edustajainhuoneen jäsentä sekä kaikki olennaiset paikallispolitiikan viranhaltijat.
Määräaikaan mennessä presidenttikisaan ilmoittautui 97 ehdokasta. Vaalilautakunta tutkii vielä kaikkien taustat, tarkoitusperät ja resurssit vahvistaakseen heidän mahdollisuutensa maanlaajuiseen kampanjointiin. Lopulta virkaa tavoittelemaan jää pieni joukko, josta presidentti valitaan suoralla kansanäänestyksellä.
Filippiiniläisen demokratian vaalikampanjat muistuttavat värikkäitä karnevaaleja, missä viihdetähdillä topatut vaalivankkurit kiertävät seteleitä pudotellen kaupungista kaupunkiin. Ehdokkaiden odotetaan esiintyvän lavalla, ja heidän karismansa, laulu- ja tanssitaitonsa arvioidaan ankarammin kuin heidän politiikkansa. Persoonallisuus, raha ja nimen tunnistaminen ovat avaimet vaalivoittoon.
Toukokuun 2022 vaaleista on tulossa kuitenkin poikkeukselliset, sillä maata edelleen kurittava koronapandemia tulee vaikuttamaan kampanjointiin, jota tullaan käymään enemmän sosiaalisen median alustoilla kuin kaupunkien toreilla. Yksi vaalien tärkeä perusasetelma kuitenkin pysyy: Tavallisilla ihmisillä on hetken aikaa tunne siitä, että he ovat jotain ja heillä on merkitystä. Heitä liehitellään, heiltä halutaan jotain ja hetken he saavat vaatia poliitikkoja laulamaan, tanssimaan ja toimimaan klovneina.
Vaikka valtakunnan kukkulan kuninkaaksi on lähes sata halukasta, seuraava presidentti todennäköisesti valitaan näistä suurelle yleisölle tutuista ehdokkaista…
Ferdinand ”Bongbong” Marcos Jr. (Partido Federal ng Pilipinas)
Bongbongin ura politiikassa on kestänyt yli kolme vuosikymmentä. Hän toiminut kuvernöörinä, edustajainhuoneessa ja senaattorina, joten kokemus hallinnollisista tehtävistä on enemmän kuin riittävä. Hänet tunnetaan myös ahkerana ja asioihin syvällisesti perehtyvänä lakiesitysten laatijana. Vaikka nuo ominaisuudet olisivat muille ehdokkaille eduksi, hänen tapauksessaan niillä ei ole merkitystä – Hän on Marcosin pariskunnan perillinen, jonka niskassa on perheen koko poliittinen historia hyvässä ja pahassa.
Filippiinot eivät äänestä Bongbong-nimistä ehdokasta, he äänestävät Marcoseja kollektiivisena käsitteenä. Muilla ehdokkailla on vaaleissa äänestäjiä, Marcoseilla on uskollisia kannattajia. Siinä on iso ero, mikä osaltaan kertoo siitä latentista kannatuksesta mitä Marcosit edelleen nauttivat kansan syvien rivien keskuudessa. Siellä, missä kulttuurin pohjavirrat määrittelevät ikiaikaisen ”datun”, koko heimosta huolta pitävän heimopäällikön mallin.
Marcosin pariskunta edusti näkökulmasta riippuen filippiiniläisen kulttuurin ja politiikan parhaita ja huonoimpia piirteitä, toteutti molempia käytännössä ja vei ne lopulta äärimmäisyyksiin. Bongbongin vastustajat näkevät hänessä diktaattorin paluun (kuolleista?), kannattajat kaiken sen hyvän ja nostalgisen kaipauksen täyttymyksen mitä Marcosin nimeen liitetään.
Marcosin nimi sisältää edelleen niin paljon poliittista virtaa, että se sähköistää vaalit lähes 40 vuotta heidän vallasta syöksemisen jälkeen. Usein tuntuu siltä, että Filippiineillä aika on poliittisesti pysähtynyt ja koko kansakunta yhä uudelleen ja uudelleen joutuu seuraamaan Marcosin ja Aquinon välistä perheriitaa.
Bongbong Marcos ei ole toistaiseksi poliittisella urallaan osoittanut taipumusta poikkeukselliseen autoritäärisyyteen, mutta ei hän kovin kauas ole vanhempiensa istuttamasta puusta pudonnut ideologisesti ja poliittisilta tavoitteiltaan.
Bongbongista voi tulla hyvä presidentti, joka parantaa menneisyyden märkivät haavat ja palauttaa Filippiinien kansallisen itsetunnon. Hän voi myös repiä ne haavat auki ja jakaa kansakunnan entistä raivoisammin toisiaan vastaan taisteleviin ideologisiin leireihin, missä lapset maksavat vanhempiensa synneistä sukupolvelta toiselle.
Maria “Leni” Rodredo (Sitoutumaton)
Poliitikkona varapresidentti Robredo on kokenut ja muodollisesti pätevä presidentiksi. Hän on toiminut asianajajana, yhteiskunnallisena aktivistina ja kotiprovinssinsa Camarines Surin edustajana edustajainhuoneessa vuodesta 2013 lähtien. Vuoden 2016 vaaleissa hänet valittiin varapresidentiksi.
Syyskuussa 2021 1Sambayan-koalitio (nykyistä hallintoa vastustavan opposition koalitio) nimitti Lenin ehdokkaakseen ja alkuun hän hyväksyi ehdokkuuden, mutta myöhemmin selvensi, ettei ole ehdokkuutta hyväksynyt ja tekee asiasta lopullisen päätöksen ennen virallisen ilmoittautumisen määräaikaa. Näin hän tekikin, mutta hieman yllättäen ilmoittautui kisaan sitoutumattomana ehdokkaana.
Leni on maan vanhimman ja historiallisesti vaikutusvaltaisimman Liberal Party puolueen puheenjohtaja. Se, ettei puolueen johtaja lähde oman puolueensa ehdokkaaksi, on hänen tapauksessaan osaksi ymmärrettävää. Liberal Partyä ideologisesti kannattavan eliitin ja keskiluokan äänet eivät yksin riitä eikä suurta enemmistöä saa enää vanhoilla tempuilla äänestämään ”keltaisina” tunnettuja poliitikkoja. Alleviivatakseen etäisyyden ottamista puolueensa perinteisiin, hän vaihtoi myös puolueensa keltaisen tunnusvärin vaaleanpunaiseen kampanjaväritykseen. Väri voi vaihtua, mutta haju jää.
Toinen strateginen muutos oli oppositiosta ”irtautuminen”. Vahvistaessaan osallistumisensa Leni linjasi: ”Me emme ole oppositio, me olemme vaihtoehto”. Tällä kertaa vaaleissa on hyvin poikkeuksellinen asetelma, missä äänestäjien enemmistö haluaa mielipidemittausten mukaan nykyisen hallinnon jatkavan jossain muodossa. Vastustamalla vallassa olevaa suosittua hallintoa, jonka kannattajilta voittoon tarvittavat lisä-äänet pitäisi voittaa, juoksut olisi juostu jo lähtöviivalla.
Näillä kahdella taitavalla peliliikkeellä Leni kasteli heti alkuun vastustajiensa strategisen ruudin. Hänet oli jo leimattu Aquinon ja Liberal Partyn aatemaailman kumileimasimeksi ja nykyisen hallinnon kiihkeäksi vastustajaksi. Leni siirsi tykit uusiin asemiin ja ilmoitti pyrkivänsä presidentiksi estääkseen Marcosin paluun… Eikö tämä kahden perheen maata panttivankina pitävä poliittinen saippuaooppera koskaan lopu?
Vaikka mielipidekyselyt eivät toistaiseksi noteeraa Leniä kärkiehdokkaaksi, hän tulee sellaiseksi nousemaan. Hänellä on takanaan maan merkittävimmät tukijat, vakaat taloudelliset resurssit sekä hyvässä rasvassa oleva maanlaajuinen vaaliorganisaatio. Liberal Partyllä on kaikki se kokemus ja osaaminen mitä vaaditaan, kun mielipidemittausten altavastaajasta leivotaan presidentti. Kuka uskoi vuosi ennen vaaleja, että Cory tai Noynoy Aquino olisivat vakavasti otettavia ehdokkaita?
Francisco ”Isko” Moreno (Aksyon Demokratiko)
Iskon poliittinen ura alkoi vuonna 1998, jolloin hänet valittiin vain 23-vuotiaana Manilan kaupungin neuvonantajaksi. Vuosina 2007, 2010 ja 2013 hän pyrki ja pääsi Manilan varapormestariksi. Vuoden 2016 vaaleissa monet uskoivat, että hän vihdoin pyrkisi Manilan pormestariksi, mutta Isko päättikin tavoitella paikkaa senaatista. Hän pääsi testauttamaan maanlaajuisen kannatuksensa, mikä ei kuitenkaan riittänyt avaamaan ovea senaattiin.
Vuonna 2017 presidentti Duterte nimitti Iskon North Luzon Railways Corporationin hallituksen puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli sosiaalisen hyvinvoinnin ja kehityksen Luzonin osaston alivaltiosihteeri, mistä hän erosi pyrkiäkseen Manilan pormestariksi 2019. Vaaleissa hän sai yli 50% äänistä ja näytti aikaisemmille pormestareille Limille ja Estradalle lopullisesti ovea.
Iskon suurin vahvuus on se, että hän on vähiten äänestäjiä polarisoiva ehdokas. Toisaalta leimautuminen yhdistäväksi presidentiksi vieraannuttaa intohimoisempia kannattajia poliittisen kirjon äärilaidoilta. Iskolla on myös samoja ongelmia kuin Mannylla ja Lacsonilla: Kannatusta on, mutta ei vahvaan maanlaajuiseen kampanjointiin tarvittavia resursseja ja tukiverkostoja. Hänen kannatuksensa ja tunnettavuutensa on myös liiaksi vielä Manila-keskeistä. Jos hän jatkaa samaan malliin, ehkä kuuden vuoden kuluttua hänessä voisi olla jo ainesta massojen ja köyhien ”sankariksi”.
Poliittisen uran rinnalla Isko on luonut uraa myös näyttelijänä ja suosittujen saippuaoopperoiden tähtenä, mistä ei koskaan ole haittaa Filippiinien politiikassa.
Panfilo ”Ping” Lacson (Partido para sa Demokratikong Reporm)
Kansalliseen tietoisuuteen Lacson ponnahti vuonna 1999 kun presidentti Joseph Estrada nimitti hänet Filippiinien poliisin ylipäälliköksi ja johtamaan presidentin järjestäytyneen rikollisuuden vastaista yksikköä (PAOCTF).
PAOCTF:n poliisit käyttivät brutaaleja ja raakoja keinoja taistelussa rikollisuutta vastaan. Lacsonia syytettiin näistä ylilyönneistä samoilla perusteilla, joilla nykyään arvostellaan Duterten hallinnon huumesotaa käyviä poliiseja. Lacson onnistui poliisipäällikkönä siivoamaan poliisivoimia korruptiosta (Kotong Cops) ja vähentämään rikollissyndikaattien kidnappauksia, huumekauppaa ja muita laittomuuksia.
Poliisiuransa jälkeen Lacson loi itsensä uudestaan sisäsiistiksi poliitikoksi. Hän on toiminut senaattorina 2001-2013 ja vuodesta 2016 nykypäivään. Hän on ollut myös presidenttiehdokkaana vuoden 2004 vaaleissa, missä jäi lopputuloksissa kolmanneksi.
Lacson on ainoa senaattori (edesmenneen Joker Arroyon ohella), joka ei ole koskaan käyttänyt 200 miljoonan peson vuotuista Priority Development Assistance Fund (Pork Barrel) määrärahaa, vaan on palauttanut sen valtiokonttorille säästäen valtion varoja 2,4 miljardia pesoa 12 vuodessa. Tämä on hatunnoston arvoinen ele, sillä kaikesta tekopyhästä selittelystä huolimatta nämä senaattoreiden käyttöön jaetut ”kehitysrahat” ovat institutionaalisen korruption ydinmehua.
Lacson on myös vaatinut muiden kyseenalaisten lakisääteisten määrärahojen poistamista ja rajoittamista, mistä hän on ansainnut maineen kansallisen talouden ”vahtikoirana”. Hän on tehnyt lukuisia lakialoitteita julkisten palveluiden, talouden, puolustuskyvyn ja kansanterveyden parantamiseksi.
Emmanuel ”Manny” Pacquiao (Progressive Movement for the Devolution of Initiatives)
Musta hevonen, joka voi ravata kepeästi voittoon tai laukata jo ensimmäisessä kaarteessa. Manny on yksi maailma parhaita nyrkkeilijöitä, ehkä kaikista paras, ja siinä kehässä saavutettuja saavutuksia ei hänen poliittinen uransa himmennä. Pian nähdään noustaanko niillä samoilla avuilla ja kyvyillä myös presidentiksi.
Manny aloitti poliittisen uransa äänivyöryllä edustajainhuoneeseen vuonna 2010. Tuolloin hän edusti Saranganin provinssia ja voitti sitä yli kolmekymmentä vuotta hallinneen Chiongbian-klaanin suvereenisti. Vuonna 2016 hänet valittiin yli 16 miljoonan äänen vyöryllä senaattoriksi.
Mannyn presidenttipeliin valmistautumista on sotkenut epäselvyys siitä, minkä puolueen ja taustaryhmien kanssa hän osallistuu vaaleihin. Hän on hyväksynyt riitaisasti jakautuneen PDP-Laban -puolueen toisen puoliskon ehdokkuuden, mutta virallisesti hän on pienen Cebussa vaikuttavan Abag-Promdi puolueen ehdokas.
Mannyn poliittista uraa on leimannut osallistuminen useiden taustaryhmien ja koalitioiden ääniharavaksi, mikä on tehnyt hänestä poliittisesti ailahtelevan, lyhytjännitteisen ja ideologisesti epäselvän. Hän on varmasti hyvä mies, jolla on sydän paikallaan, mutta samaa ei voi sanoa hänen vaihtuvista taustajoukoistaan ja tukijoistaan, joille Manny on ollut liian usein oman asian pikavoitto politiikan pajatsossa.
Urheilu-uransa vuoksi Manny ei edustajainhuoneessa eikä senaatissa ole ehtinyt osallistua lainsäädäntötyöhön ja muuhun politiikan peruskauran puimiseen. Häneltä puuttuu kokemus päivittäispolitiikan maailmasta, missä vastustajat lyövät joka suunnasta ja tavan takaa myös vyön alle.
On tietysti mahdollista, että Manny oppii ja saavuttaa sellaiset henkilökohtaiset edellytykset ja kokemuksen mitä hyvältä presidentiltä vaaditaan, mutta toistaiseksi mikään hänen toiminnassaan ei todista sen puolesta. Manny voi saada vaaleissa kansalta vahvan kannatuksen ja jopa mandaatin, mutta väärään toimeen.
Tuhkimotarina totaalisesta köyhyydestä urheilumaailman legendaksi on hieno tarina, mutta jos sitä venyttää liian pitkälle, eteen tulee lopulta päivä, jolloin kenkä ei enää sovikaan Tuhkimon jalkaan.
Duterten jokerikortti
Muut presidenttiehdokkaat ovat täytekamaa, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan paisuttaakseen omaa egoaan ja ansioluetteloaan. Mutta joukossa on yksi ehdokas, senaattori Ronald ”Bato” dela Rosa (PDP–Laban), jonka viime minuuteilla jättämä ilmoittautuminen kohotti monet kulmakarvat.
Viralliselta ehdokaslistalta puuttuu nykyisen presidentin pormestaritytär Sara Duterte, joka on ollut presidenttiehdokkaiden suosiota mittaavien gallupien piikkipaikalla. Kun presidentti Duterten uskollinen veriveli Dela Rosa rekisteröi itsensä presidenttiehdokkaaksi, jätti se samalla portin Saralle raolleen.
Filippiinien laissa on takaportti myöhäiselle rekisteröinnille, jonka mukaan Sara Duterte voi korvata Baton PDP-Laban puolueen presidenttiehdokkaana ennen ehdokkaiden vaihtamisen määräaikaa 15. marraskuuta. Sekään ei vielä sulje portteja mustilta hevosilta lopullisesti, sillä tietyissä olosuhteissa poliittiset puolueet voivat vaihtaa saman puolueen jäseniä aina siihen saakka, kunnes äänestyslipukkeet on painettu. Äärimmäisissä tapauksissa jopa vaalipäivän puoliväliin, mikäli vaihdettavalla ehdokkaalla on sama sukunimi.
Sara Duterte on pelissä mukana ainakin teoriassa ja tulemme näkemään vielä monia käänteitä ja asetelmien vaihdoksia ennen kuin äänestyslipukkeita aletaan pudottaa uurniin.
Kuka tahansa Malacañangin palatsin seuraavaksi asukkaaksi valitaan, hän tulee kohtaamaan poikkeuksellisen suuria haasteita toimikaudellaan. Maan toipuminen koronapandemian aiheuttamista rasituksista kestää vuosia, ja ne vuodet tulevat olemaan seuraavalle presidentille jyrkkää ylämäkeä.
Vaikka edessä on poikkeuksellisia haasteita ja vaalitaistelut siirtyvät sosiaalisen median alustoille, jotain pysyvää Filippiinien vaalikampanjoinnissa kuitenkin on. Pian saamme taas nähdä kuinka kaupunkien ja kylien pylväät, aidat ja seinät täyttyvät hymyilevistä naamoista, jotka värikkäissä julisteissa lupaavat paljon kaikkea hyvää ja kaikille parempaa tulevaisuutta.
