Huumesodaksi kutsutun dystopisen sarjan viimeinen tuotantokausi on lähestymässä loppuaan. Viime viikolla sota laajeni Haagiin, kun kansainvälinen rikostuomioistuin ilmoitti aloittavansa tutkinnan Filippiinien huumeiden vastaisesta kampanjasta.
Uutinen ei tullut yllätyksenä. Tutkintaa on osattu odottaa toukokuusta lähtien, jolloin tutkintapyyntö jätettiin tuomioistuimelle. Filippiinien huumesodasta on uutisoitu myös Suomessa, yleensä ihmisoikeusnäkökulmasta. Harvemmin kuitenkaan käsitellään sitä, ketkä sodassa taistelevat, ketä vastaan ja ennen kaikkea – miksi se alun perin julistettiin?
Huumesodan arvioinnin tekee ongelmalliseksi se, ettei siitä ole olemassa absoluuttisia tosiasioita eikä luotettavia raportteja. Yleensäkin sotien todellisuus jää usein tilastojen varaan, ja ne kertovat lähinnä mittakaavan – eivät koko totuutta.
Huumesodan kannattajien ja vastustajien kiistelylinjat eivät ole tilastoissa tai numeroissa. Ne ovat moraalikysymyksissä, jotka vaihtelevat sen mukaan kuinka paljon Filippiineistä yleisesti tiedetään, erityisesti sen oikeuslaitoksen, rikollisliigojen ja poliisivoimien keskinäisistä suhteista.
Siitä ollaan yleisesti yksimielisiä, että huumerikollisuus oli edellisen hallinnon aikana kasvanut niin mittavaksi, että osa maasta oli jo ajautumassa Meksikon ja Kolumbian tielle – huumeparonien hallitsemaksi alueeksi, jossa valtiolla, poliisilla tai armeijalla ei olisi enää ollut mitään kontrollia.
Huumeiden käyttö oli lisääntynyt kaikissa yhteiskuntaluokissa, ja huumekaupasta oli tullut valtava teollisuuden ala, jos sitä mitataan siinä liikkuneen rahan perusteella. Sen tien varrelle jääneet uhrit olisi laskettu sadoissa tuhansissa.
Sanoista tekoihin
Kun Davaon kaupungin pormestari Rodrigo Duterte päätti pyrkiä presidentiksi vuoden 2016 vaaleissa, kansakunta höristi korviaan. Duterte oli tullut tunnetuksi kovista otteistaan rikollisia kohtaan ja pitänyt kotikaupunkinsa kahdenkymmenen vuoden ajan yhtenä Aasian turvallisimmista kaupungeista. Vaalikampanjansa aikana hän muun muassa kehotti poliiseja tappamaan huumeiden käyttäjät ja syöttämään myyjät ja huumerikollisuuteen sekaantuneet poliitikot krokotiileille.
Duterte valittiin ylivoimaisella äänten enemmistöllä presidentiksi, mikä tulkittiin poikkeuksellisen vahvaksi mandaatiksi kansalta aloittaa taistelu rikollisuutta vastaan. Astuessaan virkansa 30. kesäkuuta 2016, Duterte aloitti vaalilupaustensa mukaisesti huumesodaksi kutsumansa toimet huumerikollisuutta vastaan. Yhdessä yössä koko maahan levisi tunne siitä, että hallinto vihdoinkin tekee jotain rikollisuudelle.
Kun kävi selväksi kuinka tosissaan Duterten hallinto oli ja kuinka suoraviivaisen tehokkaita keinoja sodassa käytettiin, arvostelu keinoja kohtaan kasvoi. Erityisesti poliisien toimia arvosteltiin, koska heidän toimintansa rikollisiksi epäiltyjen pidätys- ja etsintätilanteissa ei ollut Muumilaakson järjestyksenvalvojan käsikirjasta.
Arvostelun kasvaessa Duterte löi löylyä lisää kärjistämällä omaa retoriikkaansa ja haukkumalla kaikki mahdolliset arvostelijat: Ihmisoikeusaktivistit olivat ”tekopyhiä paskiaisia”, EU:n johtajat ”Filippiinien todellisuutta ymmärtämättömiä kusipäitä”, Yhdysvaltain silloinen presidentti Obama ”huoran penikka” ja Paavikin sai ”painua helvettiin”. Ei ihan paras tapa selventää ja puolustaa oman hallinnon toimia.
Huumesota muuttui kahden rintaman sodaksi, missä maan poliisivoimat jatkoivat presidentin tarjoamalla henkisellä mandaatilla huumeliigojen, katukauppiaiden ja käyttäjien metsästämistä. Pidätystilanteissa syntyi tulitaisteluita ja väkivaltaa käytettiin puolin ja toisin. Toisaalla hallitus sai selitellä, mitä presidentti milloinkin kovilla puheillaan tarkoitti ja millaisia toimintaohjeita ja -valtuuksia kenellekin oli annettu.
Viimeisimpien hallinnon antamien tietojen mukaan poliisi ja muut turvallisuusjoukot olivat surmanneet huhtikuun 2021 loppuun mennessä 6117 huumerikollista. YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen luvut olivat korkeampia; 8600 uhria kesäkuuhun 2020 mennessä.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan osalla surmatuista ei ollut mitään tekemistä huumekaupan kanssa. Järjestö onkin kutsunut huumesotaa sodaksi köyhiä vastaan. Se on myös todennut, ettei poliisin tekemiä surmia ole tutkittu riittävästi.
Hakkaa päälle ja tulta munille!
Kasvavasta arvostelusta huolimatta huumesota tuotti nopeasti tuloksia. Huumekauppa ja siihen liittyvä väkivalta hävisi kaduilta ja muukin rikollisuus väheni näkyvästi. Monet sellaiset alueet, missä ei aikaisemmin ollut turvallista liikkua, muuttuvat turvalliseksi. Kaikkialla maassa henkilökohtainen turvallisuus ja turvallisuudentunne kohenivat.
Huumesota saavutti myös ensisijaisensa tavoitteensa estämällä osaa maata luisumasta huumeparonien hallitsemiksi alueiksi, missä paikallinen hallinto, oikeuslaitos ja poliisi olisivat olleet täysin lahjottuja ja missä ihmiset olisivat joutuneet palvelemaan rikollisorganisaatiota pysymällä hiljaa tai aktiivisesti osallistumalla heidän toimiinsa.
Huumesota lähetti rikollisille selkeän viestin siitä, ettei rikos kannata entiseen malliin, ei vaikka lahjoisit paikallispoliitikot, tuomarit ja poliisin. Se palautti uskon maan hallinnon tahtoon ja kykyyn taistella rikollisuutta vastaan.
Luonnollisesti se myös vähensi merkittävästi huumeiden käyttöä ja romahdutti kasvussa olleet huumekuolemat, joista oli tullut yksi slummien ja kaduilla elävän kaupunkiväestön yleisimmistä kuolinsyistä.
Mikäli olisi vaihtoehtoisesti jatkettu aikaisempien hallintojen linjoilla, kuinka monta viatonta ihmistä olisi kuollut? Kuinka monta elämää olisi menetetty huumeille ja rikollisuudelle? Mitä olisi tapahtunut ihmisten elämänlaadulle ja tulevaisuuden näkymille?
Huumesodan tarkoitus ei ollut lopettaa huumeiden käyttöä tai myyntiä – siihen ei pysty kukaan – vaan saada siihen liittyvä rikollisuus edes jonkinlaiseen kontrolliin ennen kuin se kasvaisi niin merkittäväksi, että se kykenisi korruptoimaan yhä suuremman osan valtion hallinnosta ja ihmisten elämästä.
Nopeiden tulosten saamiseksi huumesota kohdistettiin huumeiden käyttäjiin, myyjiin ja alemman tason jakelijoihin, koska ylemmän portaan pomoja ei maan oikeusjärjestelmä saa tuomittua eikä pysymään vankilassa. Läpeensä korruptoituneen oikeusjärjestelmän uudistaminen vaatisi perustuslain ja hallintomallien täysremontin, mitä Duterten hallinto alkuun yritti, mutta törmäsi niin vahvaan poliittisen ja taloudellisen eliitin vastustukseen, ettei se ollut mahdollista.
Kylmästä asenteesta kuumaan aseeseen
Huumesota ei kuitenkaan ole yksinomaan positiivinen asia Filippiineille. Huumesodan yksinkertaistaminen ja väärinymmärrykset – tahattomat tai tahalliset – ovat palauttaneet mielikuvia maan historian pimeimmistä ajoista. Ne ovat leimanneet Duterten hallinnon väkivaltaiseksi ja autoritääriseksi. Tämä negatiivinen mielikuva on jättänyt varjoonsa paljon muuta positiivista kehitystä, mitä hallinto on saanut maassa aikaan.
Duterte on myös itse vaikeuttanut huumesodan ymmärtämistä puheillaan. Presidentti on esittänyt ristiriitaisia väitteitä osallisuudestaan huumesodan surmiin – toisinaan kerskuen, toisinaan kiistäen – mikä on saanut ihmisoikeusjärjestöt syyttämään häntä väkivaltaan yllyttämisestä ja poliisin mielivaltaisten murhien hyväksymisestä, jopa itse murhista.
Huumesodan kielteisen julkisuuden vuoksi Filippiinit menetti useita avustushankkeita ja taloudellista tukea, erityisesti Euroopan unionilta, joka on arvostellut jyrkästi sekä Dutertea että maan huumesotaa. Duterte puolestaan on värikkäästi ilmaissut mielipiteensä eurooppalaisten poliitikkojen kritiikistä, kutsuen sitä ”idioottien tekopyhäksi paskanjauhamiseksi”.
Huumesota vahvisti maan poliisivoimien ja armeijan taipumusta ottaa oikeus omiin käsiin aina kun siihen tulee mahdollisuus. Kun presidentti antoi poliisille vahvan tuen käyttää äärimmäisiä keinoja itsepuolustukseksi, poliisivoimissa ei epäröity tarttua tilaisuuteen ja ”siivota” samalla omat vaarallisiksi käyneet yhteydet huumerikollisuuteen.
Sodissa tulee myös siviiliuhreja. Moni täysin viaton ihminen on menettänyt henkensä vahingossa tai poliisien tekemien vääryyksien vuoksi. Nuo tapaukset osoittavat karusti sen, ettei poliisien koulutus, osaaminen ja ymmärrys omasta roolista ole tasalaatuista.
Jos aloittaa koko yhteiskunnan läpileikkaavan huumesodan Filippiinien kokoisessa maassa, on väistämätöntä, että virheitä ja vääryyksiä tapahtuu, mutta kokonaisarvioinnissa nekin pitäisi pystyä suhteellistamaan tavoitteisiin, mittaluokkaan ja vaihtoehtoisiin ratkaisuihin.
Vastaavaa tapahtuu myös länsimaiden aloittamassa terrorismin vastaisessa sodassa, missä Suomikin on mukana, jonka iskuissa on virheiden ja vääryyksien vuoksi kuollut moninkertaisesti enemmän viattomia siviiliuhreja kuin varsinaisia terroristeja. Siviiliuhrien kuolemia on ”tutkittu” armeijan salassapitosäädösten verhojen takana, mutta siinäkään sodassa ei lopulta ketään olla tuomittu ”väärinkäytöksistä”.
Moraalisia ohilaukauksia
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet sanoi kesäkuussa, että Filippiinien kampanja ”laittomia huumeita vastaan toteutettiin ilman asianmukaista prosessia ja huumeiden mahdollisesti käyttävien tai myyvien ihmisten ihmisoikeuksia loukattiin”. Hänen toimistonsa kehotti hallitusta lopettamaan kaikki epäiltyihin huumerikollisiin kohdistuvan väkivallan.
Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnes Callamard totesi, että kansainvälisen rikostuomioistuimen päätös on tervetullut, koska Filippiineillä on edelleen ”laajamittainen rankaisemattomuuskulttuuri, mikä jättää uhrit ja heidän omaisensa ilman oikeutta”.
Näissä kahdessa lausunnossa kiteytyy se, miten Filippiinien huumesotaa tulkitaan, jos sitä ei käsitellä siinä todellisuudessa, missä se tapahtuu, vaan nostetaan realiteeteista irralliseksi ihmisoikeuskysymykseksi. Jos näitä hyvää tarkoittavia lausuntoja suhteuttaa Filippiinien todellisuuteen, nousee kiusallisesti esiin hyvien tarkoitusperien ja todellisuuden välinen ristiriita:
”…Hänen toimistonsa kehotti hallitusta lopettamaan huumerikollisiin kohdistuvan väkivallan…”
Valitettavasti huume- ja muut rikolliset eivät kehotuksista huolimatta lopeta väkivaltaa heitä pidättämään tai tarkastamaan tulevia viranomaisia kohtaan. He eivät myöskään epäröi painostaa, kiduttaa ja kylmäverisesti teloittaa huumeiden käyttäjiä ja jakelijoita maksamatta jääneiden velkojen vuoksi.
”…huumeiden mahdollisesti käyttävien tai myyvien ihmisten ihmisoikeuksia loukattiin…”
Joissakin tapauksissa varmasti loukattiin, mutta viattomia sivullisia lukuun ottamatta, rikolliset eivät yleensä sen vuoksi kuolleet. He kuolivat siihen, että olivat sotkeutuneet rikolliseen toimintaan, jonka riskeistä ja toimintatavoista he olivat tietoisia.
”…Filippiineillä on edelleen ”laajamittainen rankaisemattomuuskulttuuri…”
Korruptoitunut oikeusjärjestelmä on Filippiinien yksi suurimmista ongelmista ja eniten siitä hyötyvät rikolliset. Rikosten uhrit saavat hyvin harvoin Filippiineillä mitään oikeutta mistään.
”…mikä jättää uhrit ja heidän omaisensa ilman oikeutta…”
Maassa on paljon poliisien ja muiden viranomaisten toimien uhreja, joiden oikeuksia on loukattu. Maassa on kuitenkin valtavan paljon enemmän täysin viattomia rikollisten uhreja ja heidän omaisiansa, joiden oikeuksia loukataan jatkuvasti.
”…laittomia huumeita vastaan toteutettiin ilman asianmukaista prosessia…”
Filippiinien oikeusjärjestelmän ”asianmukaisissa prosesseissa” raha ja yhteiskunnallinen asema puhuvat paljon kovemmalla äänellä kuin länsimaissa, jossa rikoksiin syyllistynyt joutuu yleensä vastamaan rikoksistaan ennemmin tai myöhemmin. Filippiinien oikeusjärjestelmässä varakkaat ja vaikutusvaltaiset rikolliset vapautuvat ennemmin tai myöhemmin.
Yleensä ”asianmukaisia prosesseja” käyttävät rikollisuuden isommat kalat uivat oikeusjärjestelmän verkoista vapauteen jo ennen kuin viralliset syytteet ehditään nostaa. Heillä on rahaa palkata asianajaja, jolla on suhteet hävittää todisteet, lahjoa pidätyksen tehneet poliisit, esitutkinnan ja valitusportaiden tuomarit ja lopulta vankilaviranomaiset.
Kukaan ei lähde lahjomaan poliisia tai tuomareita köyhän katukauppiaan tai käyttäjän puolesta, koska heitä on tarjolla joka kulmassa. Katujen pikkurikolliset tietävät tämän, joten väkivalta on heidän ainoa ”asianmukainen prosessi”. Pidätystilanteet muuttuvat usein väkivaltaisiksi, koska he pitävät pientäkin pakomahdollisuutta tai nopeaa kuolemaa luotiin parempana vaihtoehtona kuin vankilaa, joka on rahattomalle perusvangille kaikista huonoin lopputulos.
Valkoinen pelastaja ratsastaa jälleen
YK:n jäsenvaltiot perustivat kansainvälisen rikostuomioistuimen vuonna 2002 ratkaisemaan tapauksia, joissa maat eivät itse pysty nostamaan syytteitä. Aiemmin tuomioistuin on syyttänyt sotatilassa olevien tai olleiden maiden johtajia, kuten Sudanin entistä presidenttiä Omar al-Bashiria. Vuonna 2019 se tuomitsi Bosco Ntagandan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan hänen osallistumisestaan sotaan Ruandan ja Kongon Demokraattisen tasavallan välillä.
Duterte on ensimmäinen Kaakkois-Aasian johtaja, jota tutkitaan – ei siis vielä syytetä – tässä tuomioistuimessa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Duterten hallinto on vahvistanut, ettei se tule tekemään yhteistyötä tuomioistuimen tutkinnan kanssa eivätkä sen tutkijat pääse maahan.
Filippiinit vetäytyi rikostuomioistuimen jäsenyydestä maaliskuussa 2018 vastauksena uhkaukseen aloittaa huumesodan tutkinta. Päätös tuli voimaan tasan vuotta myöhemmin vuonna 2019. Tuomioistuimen tulkinnan mukaan sillä on kuitenkin toimivalta väitettyihin rikoksiin maaliskuuhun 2019 saakka.
Nyt tutkinnan kohteena on ensimmäistä kertaa demokraattisen valtion presidentti, joka on valittu toimeen kansan enemmistön poikkeuksellisen suurella tuella. Filippiinit ei ole sotatilassa ja vähintään kaksi kolmasosaa kansasta edelleenkin kannattaa huumesotaa ja pitää sitä hyvänä asiana maalle ja sen tulevaisuudelle.
Huumesodan tavoitteena on rikollisuuden ja yhteiskuntaa rapauttavan toiminnan vähentäminen. Nyt kyseessä eivät ole ne tavanomaiset syyt rikoksiin ihmiskuntaa vastaan: vallan ja varallisuuden häikäilemätön tavoittelu, kansanmurha, vähemmistöjen epäinhimillinen kohtelu tai hallinon arvostelun brutaali hiljentäminen.
Tuomioistuimen tutkimus ja tuleva päätös ei vaikuta Duterten tulevaisuuteen eikä niihin paikallispoliitikkoihin ja poliiseihin, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin. Se tulee vaikuttamaan ainoastaan maan köyhään enemmistöön, joka joutuu jatkossakin elämään rikollisuuden kanssa yrittäessään punnertaa koronapandemian varjoista paremman elämän edellytyksiin.
Tällainen tutkinta, joka uutisoidaan kaikkialla maailmassa, vaikuttaa haitallisesti maan tulevien hallintojen pyrkimyksiin toteuttaa kansalaisille parempaa elämää kansainvälisesti rahoitettujen hankkeiden avulla. Se vahvistaa myös länsimaissa yhä edelleen elävää mielikuvaa Filippiineistä ”diktaattoreiden” ja väkivaltaisten hallintojen kehtona.
Rikos inhimillisyyttä vastaan?
Syyllistyykö kansanvälinen rikostuomioistuin rikoksiin inhimillisyyttä vastaan aloittamalla tutkinnan Filippiinien huumesodasta? Filippiiniläisillä on oma moraalinen kompassinsa sen suhteen, mikä on heidän kulttuurikontekstissaan oikein ja väärin. Tätä kompassia ei kuitenkaan ole hienosäädetty osoittamaan länsimaisten arvojen suuntaan.
Filippiineilläkin toivotaan, että länsimaat höllentäisivät sen omilla arvoilla napitettua moraalista korsettia muun maailman ympäriltä, jotta kehittyvien maiden pyrkimykset parempaan elämään mahdollistuisivat niiden omista lähtökohdista ja kulttuurista. Moraali- ja arvokolonialismi jättää yleensä paljon siivottavaa, eikä se ole vielä onnistunut rakentamaan parempaa maailmaa oman kulttuuripiirin ulkopuolelle.
Filippiinit valmistautuu ensi vuoden toukokuussa pidettäviin vaaleihin, presidentin ja hallinnon vaihtoon, ja huumesota tulee päättymään nykyisessä muodossaan. Yleensä sotien jälkeen lähdetään luomaan perustaa tulevaisuudelle. Nähtäväksi jää, millaisen tulevaisuuden kansavälisen rikostuomioistuimen tutkinta ja mahdollinen tuomio luo seuraavalle hallinnolle taistella rikollisuutta vastaan.
Aiheesta lisää:
Presidentti Duterte – Päästötodistus
Presidentti Duterten pidätys – Sankari, konna vai marttyyri?
