Pian nähdään saako Filippiinit seuraavan presidentin menneisyydestä vai tulevaisuudesta. Märehditään vielä hetki vaalien jälkitunnelmissa samalla kun odottelemme ensimmäisiä merkkejä siitä, mihin suuntaan tuleva presidentti Bongbong Marcos lähtee maata viemään.
Kun presidentinvaalien tulokset vahvistuivat ja ennakkoon tehdyt mielipidemittaukset osoittautuivat oikeiksi, todellisuuden neula alkoi siirtyä kohti tiedettä, pois toiveajattelusta ja tosiasioiden kieltämisestä. Vaalien jälkeisinä päivinä häviäjät levittelivät tavanomaisen typeriä salaliittoteorioita ja selityksiä syistä, miksi kansa ei valinnut heitä presidentiksi. Nämä teoriat ja selitykset haalistuvat nopeasti tosiasioiden edessä.
Keskiviikkona 25. toukokuuta kongressi vahvisti vaalien tulokset ja julisti presidentinvaalien voittajaksi Bongbong Marcosin 31,63 miljoonalla äänellä, mikä on lähes 59 prosenttia kaikista vaaleissa annetuista äänistä. Varapresidentiksi valittiin nykyisen presidentin tytär Sara Duterte, joka voitti vieläkin murskaavammalla ylivoimalla. Hänelle (tai hänen isänsä ajamalle politiikalle) antoi äänensä 32.21 miljoonaa kansalaista.
Väistyvä presidentti Rodrigo Duterte keräsi vuoden 2016 vaaleissa 16 miljoonaa ääntä ja tuolloin hänen voittoaan kuvattiin murskavoitoksi. Bongbong Marcos keräsi lähes kaksinkertaisen määrän ääniä. Tosin rekisteröityjä äänestäjiäkin oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin, joten luvut aikaisempiin vaaleihin eivät ole täysin vertailukelpoisia.
Tämänkertaiset vaalit olivat monella tavalla hyvin poikkeukselliset (Aiheesta lisää: Filippiinien vaalit 2022 – Kumpi kolmesta) ja sitä oli niiden lopputuloskin. Ainoastaan kerran aikaisemmin maan historiassa presidentti on valittu suuremmalla suhteellisella äänimäärällä: Vuoden 1969 vaaleissa Ferdinand Marcos sai 61.47 prosenttia kaikista annetuista äänistä, kun vastaehdokas Sergio Osmena Jr. jäi 38.51 prosenttiin.
Suksi luistaa
Filosofi Theodor Adorno kuvaili modernia politiikkaa taisteluksi ”mythoksen” (tulkintaan ja myytteihin perustuva) ja ”logos” (tosiasioihin ja logiikkaan perustuva) välillä. Marcosin vaalikampanja selkeästi perustui mythokseen, joka löysi hedelmällisen maaperän miljoonien tyytymättömien kansalaisten keskuudessa ja sosiaalisessa mediassa.
Marcosin kampanja osoittautui tehokkaaksi. Se kohdistui suureen ja vastaanottavaiseen yleisöön, joka on pettynyt vuosikymmeniä täyttämättä jääneisiin lupauksiin paremmasta hallinnosta ja elämästä. Se luotti paikallisten poliitikkojen verkostoihin ja pääsi syvälle ruohonjuuritasolle, mikä mahdollisti viestin perille menon sille osalle väestöä, joka on kaikista syvemmin pettynyt siihen politiikkaan, mitä Marcosin lähimmän haastajan Leni Rodredon liberaalipuolue (Liberal Party) ja taustajoukot edustavat.
Marcosin leiri käytti yhteiskuntatieteen viimeisimpiä keinoja ja välineitä kuunnellakseen äänestäjien toiveita ja mielialoja. Verrattuna Lenin improvisoiden edenneeseen kampanjaan, Marcosin kampanja oli taktisesti ja viestinnässä tuskallisen kurinalainen.
Marcosin kampanjointi keskittyi isoihin vaa’ankieli provinsseihin, mistä saatiin suurimmat voitot ja vastustajille isoimmat tappiot. Voitot äänirikkaissa Cebun ja Batangasin provinsseissa, jotka ovat perinteisesti olleet liberaalipuolueen ehdokkaan kannatusalueita, olivat esimerkkejä vaalitaktiikan osumatarkkuudesta.
Marcosin leiri ymmärsi, että häntä vastustavien voimien liittouma pyrkisi muuttamaan vaalit jälleen kerran moraaliseksi ”hyvän” ja ”pahan” väliseksi taisteluksi. Lenin kampanja ja kannattajat levittivät pelkoa Marcosien paluusta. He perustivat omat vaaliteemansa mustamaalaavaan propagandaan ja väljähtyneeseen diktaattoritarinaan, joka ei enää kosketa millään tavalla suurinta osaa väestöä.
Marcosia syytettiin etukäteen myös historian uudelleen kirjoittamisesta, valtion varojen kavaltamisesta ja maan talouden tuhoamisesta, osaksi vakaumuksesta tai periaatteesta, mutta mikä pahempaa, yleensä kostonhimosta tai katkeruudesta. Marcosin leiri ei lähtenyt siihen taisteluun mukaan ja pysyi taktisesti poissa ehdokkaiden yhteisesiintymistä ja televisioväittelyistä.
Huolimatta onnistuneesta kampanjasta, Marcosin pääviesti yhtenäisyydestä ei tavoittanut sitä 41.23 prosenttia äänestäjistä, joka ei äänestänyt häntä, eikä erityisesti niitä 15 miljoonaa, jotka kiihkeästi kampanjoivat ja äänestivät Lenin puolesta. Pitää myös muistaa, ettei onnistunut vaalikampanja tee kenestäkään hyvää tai huonoa presidenttiä. Sen näyttää tulevaisuus myös Bongbong Marcosin kohdalla.
Huolimatta murskaavasta lopputuloksesta Bongbong Marcosin voitto ei ollut täysin yksiselitteinen kansan tahdon osoitus. Viime vuonna hän sijoittui varhaisissa presidentinvaalien mielipidemittauksissa toiseksi Sara Duterten jälkeen. Jos Sara olisi asettunut presidenttiehdokkaaksi, lopputulos olisi voinut olla toinen.
Voitelu pettää
Vaalien suuri häviäjä oli liberaalipuolue eli niin sanotut ”keltaiset”, jotka yleistäen ja yksinkertaistaen ovat perinteisesti edustaneet vanhaa poliittistaloudellisista eliittiä, koulutettua ja hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa ja uskonnolliskonservatiivisia äänestäjiä ja ryhmittymiä.
Leni Robredo on liberaalipuolueen puheenjohtaja, mutta hän pyrki presidentiksi itsenäisenä ehdokkaana. Hän lähti tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa ottamaan etäisyyttä puolueeseensa voittaakseen äänestäjien luottamuksen henkilökohtaisilla avuillaan. Hän teki kuitenkin kohtalokkaan virheen siinä, että jätti kampanjansa toteuttamisen puolueensa markkinointiosastolle sen sijaan että olisi luottanut puolueensa paikallispoliitikkojen ruohonjuuritason kokemukseen.
Lenin kampanja oli alusta lähtien epäjärjestynyt. Se tuhlasi sekä resursseja että taktisia mahdollisuuksia keskittyessään järjestämään suuria julkkisvetoisia joukkokokouksia. Ne olivat tapahtumia, joissa saarnattiin jo uskossa oleville eikä niissä saatu käännytettyä uusia sieluja. Ne olivat epätoivoisia yrityksiä saada omat uskovaiset pysymään uskossa ja tiedotusvälineet vakuuttuneeksi siitä, että heidän arkkinsa pysyisi pinnalla. Arkki kuitenkin upposi.
Vaaleissa nähtiin myös katolisen papiston ennennäkemätön puolueellisuus. Piispat ja papit allekirjoittivat lausuntoja, joissa he julistivat tukeaan Lenin ehdokkuudelle. He julkaisivat pastoraalisia kirjeitä, joilla katoliset koulut määrättiin vaatimaan oppilaita pukeutumaan Lenin kampanjan mukaisiin vaaleanpunaisiin vaatteisiin hänen vieraillessa kaupungissa. Vaalien lopputulos kuitenkin osoitti, ettei piispoilla ja papeilla ole samaa vaikutusvaltaa äänestäjiin, mitä se on ollut aikaisemmissa vaaleissa.
Lenin kampanja turvautui myös elokuvatähtien ja muiden julkkisten tukeen sekä joukkokokouksissa että sosiaalisessa mediassa. Kun laskemme yhteen näiden julkkisten seuraajien määrät sosiaalisessa mediassa yhteen, he vaikuttavat mahtavalta voimalta vaikuttaa äänestäjiin. Tulokset kuitenkin osoittavat, ettei heidän sosiaalisen median seuraamisensa muutu ääniksi vaaliuurnilla. Äänestäjät rakastavat heidän kauniita kasvojaan, mutta eivät heidän poliittisia mielipiteitään.
Kampanjoinnin aikana Lenin leiri pyrki mitätöimään mielipidemittaukset kansan huonon koulutuksen tai valeuutisten syyksi. Samoilla väitteillä he yrittävät mitätöidä tai vähintäänkin kyseenalaistaa vaalien tuloksen. Äänestäjät äänestivät kuitenkin heitä vastaan – Murskaavasti.
Kulmakarvoja nostatti myös Lenin vaalien jälkeinen kommentointi; Hän ilmoitti hyväksyvänsä vaalitappion, mutta samalla kertoi taistelun jatkuvan muilla rintamilla. Minkä taistelun? Ketä vastaan ja miksi? Tätäkö on se ”demokratia”, jonka puolustajaksi hän julistautui?
Etenkin EDSA-vallankumouksen jälkeiset sukupolvet, jotka ovat kasvaneet vapaammassa tiedotusympäristössä, ovat etääntymässä liberaalipuolueen eliittivetoisesta ”siirtomaapolitiikasta”, missä siirtomaaisäntänä toimii pieni kotoperäinen poliittistaloudellinen eliitti. Äänestäjät hylkäsivät puolueen vuosien 2016, 2019 ja 2022 vaaleissa. Mikäli he eivät löydä joukoistaan uusia vahvoja ja uskottavia johtajia, heidän pitkään jatkunut valta-asemansa Filippiinien politiikassa ei tule kestämään muuttuvassa maailmassa.
Liberaalipuolue on ollut vuosikymmeniä kuin perhe-Toyota, jonka mittarissa on viisinumeroinen määrä kilometrejä, mutta joka täpärästi läpäisee katsastuksen toisensa jälkeen. Vuoden 2016 presidentinvaalit kuitenkin käänsivät tuulen suunnan. Nyt nuo samat tuulet puhaltavat entistä voimakkaammin ja purjehtijoilta vaaditaan uudenlaisia taitoja… Eikä se ikäloppu Toyotakaan mene katsastuksesta loputtomasti läpi.
Maailman onnellisin lehdistö
”Maailman suurin rikollinen ja diktaattori” ei ollut se syy, miksi yli puolet filippiiniläisistä äänestäjistä halusi Bongbong Marcosin presidentiksi. Sellaisen käsityksen saattoi kuitenkin saada, kun luki suomalaisten sanomalehtien uutisointia vaaleista. Etenkin vaalien tuloksien otsikointi muistutti siitä, kuinka vähän Suomessa tiedetään ja tunnetaan Filippiinejä, sen historiaa ja politiikkaa.
Lehtien otsikointi loi mielikuvia siitä, kuinka Ferdinand Marcos olisi noussut kuolleista julistamaan maahan diktatuurin. Todellisuudessa filippiiniläiset pääsivät ilmaisemaan toiveensa täysin demokraattisesti ja tekivät sen hyvin selkeästi. Suomessakin länsimaisten uutistoimistojen hellimä yksinkertaistettu tarina Marcosin ”hirmuhallinnon” paluusta tulee määrittämään Filippiinien maakuvaa (kunnes toisin todistetaan?).
Huolimatta siitä, ettei mielikuva vapailla vaaleilla valitusta ”diktaattorista” vastaa poliittista todellisuutta, sillä kuitenkin mennään vielä pitkään myös Suomessa. Ikävää tuollaisessa jämähtäneisiin mielikuviin perustuvassa uutisoinnissa on sen seuraukset maalle, sen turismille ja ulkomaankaupalle, jotka luovat työpaikkoja ja vaurautta myös sille ihan tavalliselle kansalle.
Tässä esimerkkejä Filippiinien vaalien uutisotsikoinnista suomalaisessa sanomalehdistössä:
AAMULEHTI – Alustavat tulokset: Entisen diktaattorin poika Ferdinand Marcos nuorempi voittaa Filippiinien presidentinvaalit.
HELSINGIN SANOMAT – Edesmenneen diktaattori Marcosin poika voitti Filippiinien presidentinvaalit. Maan varapresidentiksi valittiin huumesodasta tunnetun väistyvän presidentin tytär.
ILKKA – Entisen diktaattorin poika Marcos voittaa Filippiinien presidentinvaalit
ILTASANOMAT – Ex-diktaattorin poika ”Bongbong” voitti Filippiinien vaalit – varapresidentiksi edellisen presidentin Duterten tytär.
MTV – Entisen diktaattorin poika voittaa Filippiinien presidentinvaalit ylivoimaisesti – virallisten tulosten vahvistaminen vie viikkoja.
MTV – Ex-diktaattorin poika voitti Filippiinien presidentinvaalit – brutaalista huumesodasta tunnetun Duterten tyttärestä varapresidentti.
YLE – Filippiineillä äänestetään tänään uudesta presidentistä – Ennakkosuosikkina maan edesmenneen diktaattorin poika.
YLE – Isä varasti kansan rahat, ja nyt poika lupaa ”kultaisen ajan” palaavan – Tällainen on Bongbong Marcos, joka noussee Filippiinien presidentiksi.
Suomen suurimmista sanomalehdistä Iltalehti, Turun Sanomat, Keskisuomalainen, Kaleva, Savon Sanomat ja Satakunnan Kansa jättivät Filippiinien vaalien tulokset kokonaan uutisoimatta.
Kivinen tie
Filippiinit odottaa uutta presidenttiä ja hallintoa, jonka lupaus rakentuu maan yhtenäisyyden tavoittelulle. Toivotaan että uusi hallinto ja etenkin ”taistelua” jatkava oppositio pystyy luomaan maahan sellaista yhtenäisyyttä, joka mahdollistaisi meneillään olevan kehityksen jatkumisen eikä lähtisi oikosuluttamaan hallintoa jatkuvien eliittiperheriitojen näyttämöksi.
Tarkasteleepa vaalitulosta mistä näkökulmasta tahansa, ylivoimainen enemmistö äänestäjistä haluaa antaa Bongbong Marcosille mahdollisuuden todistaa kykynsä johtajana. He uskovat, että Bongbong voi palauttaa historiasta myös sen mikä hänen vanhempiensa hallinnossa oli hyvää ja sellaista mitä he ovat ikävöineet.
Bongbong Marcos aloittaa presidenttinä huomattavasti suuremmalla poliittisella pääomalla kuin Duterte vuonna 2016. Hänellä ja Filippiineillä on (jälleen kerran) hyvä mahdollisuus hyödyntää kansan enemmistön tuen tarjoama tilaisuus uudistaa maan poliittishallinnollisia rakenteita siten, että se vihdoin pääsisi kehittymään potentiaalinsa mukaisesti.
