Boracay on kallis turistirysä. Myös pääkaupunki Manilaa kannattaa välttää. Mene sinne, missä voit kokea aitoa ja alkuperäistä elämää. Sellaisen maailman löydät… jostain.
Tässä kirjoituksessa mutustelen muutamia yleisiä mantroja, jotka sinkoilevat reppuretkeilijöiden ohjeistaessa toisiaan. Miten käy, kun nämä hyvää tarkoittavat ohjeistukset kohtaavat Filippiinien todellisuuden?
”Vältä turistirysiä” on ehkä se useimmin toistuva ohje: kukaan itseään kunnioittava reppuretkeilijä ei tietenkään mene sinne, minne muut menevät. Liian kaupallista, liian helppoa, liikaa turisteja…
Tällaiset matkailumantrat ovat kuin ikivanhat sukset: niillä pääsee eteenpäin, mutta uusille tuntemattomille laduille niiden kanssa ei uskalla lähteä. Ne auttavat matkanteossa, mutta jos niihin tukeutuu liiaksi, parhaat elämykset jäävät väliin.
”Vältä turistirysiä”
Tiedäthän sen tunteen, kun seisot kauniilla hiekkarannalla, selfiekeppi toisessa ja kylmä olut toisessa kädessä, mutta mikään ei tunnu… Oikealta? Haluamme nähdä ja kokea jotain enemmän – sen rehellisen rouhean ja aidon maailman, jossa tunnemme olevamme yhtä aidon ympäristön kanssa.
Mutta ollaanpas nyt rehellisiä, kuten suomalaiset ovat tunnetusti saunassa ja netin keskustelupalstoilla: onko kysymys todella siitä mitä haluamme nähdä ja kokea? Kyse on myös signaalista. ”Katso minua – minä en mene turistirysiin.” Tietenkään et mene, paitsi silloin kun se on käytännön syistä järkevintä, mikä on noin 90 prosenttia ajasta.
Turistirysä ja aitous eivät ole toistensa vastakohtia. Joku löytää aidon kokemuksen bambumajassa, toinen muodikkaan baarin happy hourissa. Joku kokee valaistumisen joogaretriitillä, toinen kiinalaisryhmän mukana opastetulla kierroksella, jossa oppaan jokainen historiallinen fakta vaatii Wikipedia-tarkistuksen.
Lopulta ei ole niin väliä, missä olet. Tärkeämpää on, miten siellä olet ja miten siihen suhtaudut. Turistirysä ei ole pelkästään paikka – sekin on kokemus. Se on lavastettu paratiisi, jossa kaikki on just eikä melkein. Turistirysät eivät sijaitse keskellä ei-mitään sattumalta. Ne ovat siellä, missä on nähtävää, koettavaa ja ennen kaikkea toimiva Wi-Fi ja mahdollisuus ladata puhelin.
”Älä jää Manilaan”
Suurimmalla osalla Filippiineille saapuvista reppuretkeilijöistä on sama ennalta hankittu taittovirhe. He saapuvat Manilaan ja jatkavat välittömästi kohti ”aitoa Filippiinejä”, koska Facebookissa joku kertoi, ettei kaupungissa ole mitään nähtävää – mutta se oli se sama tyyppi, joka suositteli myös hotellia, jossa ei ollut seiniä.
Totta kuitenkin on, ettei Manila ole helppo kohde reppuretkeilijälle. Se on kuin IKEA-hylly: osat ovat vähän miten sattuu, käyttöohjeita ei ole, mutta se pysyy silti pystyssä. Jos matkailija ei löydä elämyksiä ja ainutlaatuisia kokemuksia yhdestä maailman suurimmasta kaupungista, vika ei todennäköisesti ole kaupungissa.
Manila on kuin elämä itse: sekava, äänekäs, toisinaan raskas, mutta täynnä yllättäviä hetkiä. Et ehkä rakastu siihen ensi silmäyksellä. Ehkä et toisellakaan. Mutta jos pysähdyt, katsot ympärillesi ja annat kaupungin kaaoksen viedä mukanaan, saatat löytää jotain – ei ehkä sitä mitä odotit, mutta taatusti jotain aitoa ja ainutkertaista.
”Aitous löytyy maaseudulta”
Filippiinien maaseutu on kaunis. Siellä on paratiisirantoja ja se ystävällinen vanhus, joka hymyillen ojentaa sinulle kookosjuoman ennen kuin ehdit edes tervehtiä. Siellä on se maailma, josta matkabloggarit puhuivat ja Instagram-sisällöntuottajat unelmoivat.
Perillä et voi olla huokaamatta ihastuksesta: täältä se löytyi, elämä ilman stressiä. Täällä voisit asua ikuisesti, kirjoittaa blogia, kasvattaa basilikaa ja meditoida auringonlaskuun. Istut majatalon terassilla ja mietit: miksi useimmat paikalliset haaveilevat kaupungista?
Reppuretkeilijä haluaa irti omasta arjestaan, paikallinen haluaa irti siitä samasta arjesta, jota hetken ihailemme. Ja siinä, keskellä tätä molemminpuolista eskapismia, syntyy hiljainen yhteisymmärrys: kaikki ovat matkalla jonnekin – kuka pakoon, kuka jotain kohti – mutta aina jonnekin muualle.
Lopulta istutaan yhdessä samalle rantakivelle katselemaan auringonlaskua, molemmilla eri unelmat mutta sama näkymä. Ehkä jossain muualla on vielä parempaa – tai ainakin parempi nettiyhteys. Mutta juuri siinä hetkessä, paratiisirannalla, riisipellon reunalla tai kaupungin kattoterassilla, tapahtuu pieni ihme. Ei mikään suuri elämän oivallus, mutta sellainen hiljainen nyökkäys todellisuudelle: ehkä Filippiinien taika ei ole yhdessä paikassa – vaan siinä ikuisessa paradoksissa, jossa kaikki haluavat pois, mutta kukaan ei lopulta halua lähteä.
”Kavahda valmismatkoja ja opastettuja kierroksia”
”Älä ole tylsä! Tee omatoimimatka!” huutavat kaikki trendikkäät matkabloggaajat, joiden instatilit ovat täynnä auringonlaskuja, vesiputouksia, riippumattoja ja joogaa rantahiekassa. No ei todellakaan – sinä et ole turisti, sinä matkustat. Sinä haluat elää, kokea, eksyä ja mahdollisesti joutua tilanteeseen, jossa joudut maksamaan jollekulle 500 pesoa siitä ilosta, että pääset takaisin sieltä, minne ei pitänyt koskaan päätyä.
Valmismatkalaiset tunnistaa helposti: he liikkuvat ryhmissä kuin pingviinit, pysyvät visusti ilmastoidussa bussissa ja hymyilevät kohteliaasti jokaiselle ”kulttuurielämykselle”, vaikka kyseessä olisi kuivunut kookos tanssivan lapsen kädessä. Mutta he pääsevät ajoissa perille. Ja jos eksyvät, joku oikeasti tulee hakemaan heidät takaisin.
Totuus on, että valmismatkat ja opastetut kierrokset eivät aina ole sieluttomia zombikulkueita. Parhaimmillaan ne voivat olla portti kokemuksiin, joita et muuten löytäisi, koska kaikkea ei löydy Googlen ensimmäiseltä sivulta.
Totuus on, että molemmissa tavoissa matkustaa on oma viehätyksensä. reppuretkeily on sekoitus seikkailua ja sekasortoa, joka voi joskus päätyä täydelliseksi Instagram-muistoksi tai surkuhupaisaksi katastrofiksi, jolle naurat vasta, kun olet päässyt terapiasta. Jos lähdet valmismatkalle, joidenkin mielestä olet tylsä, mutta joskus elämän suuria seikkailuja tapahtuu, kun joku muu hoitaa logistiikan.
”Halpuus on hyve”
Siinä missä turisti varaa hotellin merinäköalalla ja minibaarilla, tarkan markan matkailija valitsee huoneen, jossa patja muistuttaa sementtisäkkiä, suihkusta tulee kylmiä vesitippoja ja sähkö katkeaa juuri, kun olet aikeissa ladata kännykkääsi. Mutta hei – se maksoi vain kolme euroa! Siinä ei ole kyse köyhyydestä. Siinä on kyse elämäntyylistä. Sankaruudesta. Filosofiasta. Sellaista kokemusta ei saa viiden tähden hotellista.
Reppuretkeilijä julistaa rakastavansa ”paikallisia aitoja elämyksiä”, jotka käytännössä tarkoittavat halpaa olutta, katukeittiön sisäelimiä ja nähtävyyksiä, joita voi ihailla portin takaa. Koska: miksi maksaa sisäänpääsystä, kun voi ottaa selfien portilla ja googlata loput? Kuviteltu kokemus on melkein yhtä hyvä – et ainakaan maksa mistään turhasta.
Hän kertoo tarinaansa suurella sydämellä ja vielä suuremmalla ylpeydellä: ”Selvisin kuukauden Filippiineillä 200 eurolla. Nukuin kolmen euron hostellissa, söin jotain eksoottista muovituoliravintolassa ja heräsin joka aamu kukonlauluun ja sähkökatkoon.” Se on tarina aitoudesta, ekologisesta jalanjäljestä ja sankarillisesta massaturismin vastustuksesta. Ja kaupan päälle, se näyttää hyvältä Instagramissa.
Halpuus on hyve, jonka arvoa ei voi mitata rahassa – ja sehän sopii, koska rahaa ei ole. Ja vaikka olisikin, liikaa ei makseta! Koska siinä missä muut matkailijat tukevat kansainvälisiä jättiyhtiöitä, kolmen euron hostellin asukki tukee… No, hän ainakin uskoo tukevansa jotain aitoa ja rehellistä.
Todellisuudessa se ”liika” raha, jota hän ei halua maksaa, olisi mennyt suoraan paikallisen yrittäjän kassaan. Mutta ei hätää – omatunto puhdistuu ja mieli kirkastuu, kun saa sanottua ääneen: ”Minä en koskaan maksa mistään liikaa. Minä mieluummin tuen paikallistaloutta.”
Matka kaaokseen tekee sielulle hyvää
Vaikka yllä kuvatut reppuretkeilijöiden mantrat toistuvat yhtä säännöllisesti kuin lentokenttäkuulutukset, niillä on mystinen yhteys Filippiinien matkailun todellisuuteen, joka nauraa järjestykselle ja logiikalle ja haluaa sinun nauravan mukana.
Katsot rannalla auringonlaskua, joka saa silmäsi kostumaan – ei pelkästään kauneudesta, vaan myös siitä, että bussi myöhästyi kolme tuntia, ja nyt sinulla on aikaa tuntea jotain. Samalla joku tuntematon tarjoaa sinulle vähän käytettyä kalaverkkoa. Miksi? Täällä ei kysytä ”miksi”, täällä kysytään ”miksi ei?”
Filippiinit on maa, jossa matkailun logiikka vetää itsensä solmuun. Se testaa kärsivällisyyttäsi, tuhoaa suunnitelmasi ja tarjoaa tilalle… jotain merkityksellisempää. Se muistuttaa, että elämä ei ole eksaktia tiedettä, vaan epämääräinen, tunteikas, tragikoominen soppa, jossa on yllättävän hyvä maku. Joskus sielu tarvitsee pienen annoksen kaaosta, paradokseja ja epäloogisuutta muistaakseen, että se on yhä elossa.
Aiheesta lisää:
Filippiiniläinen maalaisidylli – Armotonta menoa
Palawan – Kauneuden korkeaveisu
Elämänlaatu Filippiineillä – Missä se lymyää?
Filippiinien turistikohteet – Turistin unelma vai realistin painajainen?
Filippiinit – Onnellisten saaret
