Pääsiäinen pysäyttää Filippiinit yhtä tehokkaasti kuin koronamyrsky. Tänä vuonna maan pysäyttää tuplatyrmäys, kun korona kuorruttaa filippiiniläisen pääsiäisen karanteenipääsiäiseksi.
Ruttokellot eivät soi vaikka kulkutautien aikaan kansa on perinteisesti hakenut turvaa ja lohtua kirkoista. Tänä vuonna koronapandemia on sulkenut Filippiinien kirkot. Muutamat pakolliset messut hoidetaan on-line tapahtumina. Energiakustannusten säästämiseksi valo toivon tunnelin suulla on sammutettu. Liikkumisrajoitukset saattavat koskea myös matkaa taivaaseen tai helvettiin, kun portinvartijana toimiva katolinen kirkko ei saa edes pääsiäismunaa pysymään pystyssä.
Saiko kirkko koronan?
Filippiinien katolinen kirkko on ollut poikkeustilanteissa ja kriiseissä hyvinkin vahvasti läsnä, antanut ihmisille uskoa ja järjestänyt avustuksia ruohonjuuritasolle. Vaikeina aikoina kirkolla on ollut myös tärkeä yhteiskunnallinen rooli toivon ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä.
Nyt maassa riehuvan koronamyrskyn aikana kirkko on ollut poikkeuksellisen hiljaa. Se ei ota rooliaan edes pääsiäisenä kansan hengellisenä johtotähtenä. Hieman ennen piinaviikkoa kirkon johto valitteli, ettei heillä ole taloudellista apua jaettavaksi. Kirkkojen ollessa kiinni, he eivät ole saaneet kerättyä rahaa seurakunnalta kolehteina.
Myös rivipappien piti luopua kirkon stipendeistä ja kulukorvauksista maaliskuusta toukokuuhun, jotta kirkon työntekijöille pystyttiin haalimaan palkkarahat. Hämmentävää kriisielvytystä maan vauraimmalta instituutiolta ja suurimmalta maanomistajalta, jolla on sijoituksia lähes kaikissa maan tuottavimmissa yrityksissä.
Toistaiseksi kirkko ei ole kertonut mitään selkeää syytä, miksi se työntää nyt päänsä palavaan pensaaseen? Heidän avustustoimensa ovat kuin pääsiäismunansa syöneen eunukin. Kostaako kirkko nykyhallinnolle, joka on kironnut sitä painumaan helvettiin vai onko kiinnostus seurakuntien hyvinvoinnista kirvonnut yleisen maallistumisen myötä?
Maallista menoa
Kaikista selvimmin uskonnollisten perinteiden merkityksen vähenemisen huomaa pääsiäisenä.
Vielä 90-luvun alussa pääsiäinen oli tärkeä vuotuinen uskonnollinen tapahtuma ja osa elävää tapakulttuuria. Vuosi vuodelta sen merkitys on hiipunut pidennetyksi viikonloppulomaksi, jonka aikana ehtii käymään kotiprovinssissa tapaamassa sukulaisia. Kaikki perinteiseen pääsiäiseen liittyvät värikkäät uskonnolliset kuvaelmat ja tunteikkaat seremoniat ovat näivettyneet laihaksi mämmiksi, joka ei enää maistu kenellekään.
Se, mitä luemme matkaoppaista ja turistitoimistojen mainoslehtisistä pääsiäisen vietosta, ei enää ole Filippiinien arjessa todellisuutta. Nykyään pääsiäiseen liittyvät rituaalit ovat enemmän paikallisten ja ulkomaisten turistien houkuttelemiseen tarkoitettuja friikkisirkuksia; Pampangan ristiinnaulitsemiset, Guimarasin Ang Pagtaltal, Marinduquen Moriones-festivaali… Niiden yhteys alkuperäiseen uskonnolliseen perinteeseen on katkennut.
Kun juhlitaan, veri lentää
Pääsiäisviikko (Mahal na Araw) on vuoden merkittävin uskonnollinen tapahtuma. Sitä viettävät lähes kaikki kristilliset kirkkokunnat; katolinen valtakirkko, Filippiinien itsenäinen kirkko ja useimmat protestanttiset kirkkokunnat.
Pääsiäistä vietetään Jeesuksen kärsimyksen, ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhlana. Juhlitaan siis kärsimystä ja ristille naulaamista – It’s more fun in the Philippines!
Filippiinien pääsiäiseen on jäänyt paljon pakanallisia piirteitä ajalta ennen Espanjan siirtomaavaltaa, joten se ei teologiselta sisällöltään ole ihan kosher verrattuna puhdasoppisimpiin eurooppalaisiin pääsiäisperinteisiin. Lisäksi filippiiniläiset painottavat pääsiäisessä enemmän Jeesuksen kärsimyksiä kuin ylösnousemusta. Pääsiäisviikon huipennus on Jeesuksen verinen ristiinnaulitseminen – Synnit sovitetaan kunnon kärsimyksillä, ei Pirkka-mämmillä, rearuoholla eikä munien maalailuilla.
Häivähdys pyhästä
Kokonaan uskontovetoinen pääsiäisperinne ei ole hävinnyt, vaikka saattohoidossa jo mennään. Pääsiäispäivinä siitä voi vielä nähdä häivähdyksiä.
Pääsiäistä edeltää 40-päivän mittainen paasto, Kuwaresma. Periaatteessa Kuwaresman aikana pitäisi paastota kaikessa, mutta perinnettä noudattavissa perheissä vältetään nykyään ainoastaan liharuokien syömistä, mikä on kuolleisiin eläimiin perustuvassa keittiössä jo itsessään kärsimysnäytelmä.
Pääsiäisviikon aloittaa palmusunnuntai (Linggo ng Palaspas), jolloin hartaat uskovaiset ja vuotuisen herätyksen saaneet kansalaiset kantavat palmunlehviä kirkkoihin pappien siunattavaksi. Siivouskulujen minimoimiseksi palmunlehvien siunaus tapahtuu kirkon ulkopuolella, pysäköintialueella tai kirkon edessä non-stop siunauspisteessä. Siunauksen saaneet lehvät viedään koteihin, missä ne asetetaan kotialttarille, oville tai ikkunoille karkottamaan demoneita, estämään varkauksia, tulipaloja, salamaniskuja… Tänä vuonna pitämään myös koronaviruksen loitolla.
Keskiviikko (Miyerkules de Senisa) on virallisesti pääsiäisviikon viimeinen työpäivä, mutta nykyään monet yritykset päästävät työntekijänsä jo tuolloin pääsiäislaitumelle. Etelä-Luzonin provinsseissa ja Ilocosin alueella järjestetään jo keskiviikkona ensimmäiset Kristuksen kärsimyksiä kuvaavat kuvaelmat ja kulkueet (Senakulo).
Kiirastorstai (Huwebes Santo) on pääsiäisviikon ensimmäinen lakisääteinen lomapäivä. Se on perinteisesti ollut myös ripittäytymispäivä, jolloin käydään kirkossa kuittaamassa vuoden synnit anteeksi. Kiirastorstaina näkee isommissa kaupungeissa kulkueita, joissa pyhimysten kuvia kuljetetaan kynttilöin ja kukka-asetelmin koristelluissa vaunuissa. Kirkot ovat avoinna koko yön, sillä syntejä on vuoden aikana kertynyt sen verran, että jonot rippikoppeihin ulottuvat ulos asti.
Pitkäperjantai (Biyernes Santo)
Pitkäperjantai on pääsiäisen kohokohta, pyhistä pyhin päivä, jolloin suurin osa kansasta pysähtyy muistelemaan Jeesuksen kärsimyksiä Netflix-alttareiden ääreen. Pitkäperjantai on myös ainoa päivä vuodesta, kun Metro Manilassa voi ajella tyhjillä kaduilla ilman ruuhkaa. Kadut eivät ole täysin tyhjiä, sillä niillä vaeltelee itseään ruoskivia verisiä miesporukoita, jotka hakkaavat ja viiltelevät itseään paremmiksi ihmisiksi.
Iltapäivällä ihmiset kokoontuvat valaisemattomiin kirkkoihin, kärsimysnäytelmien ristiinnaulitsemispaikoille tai koteihin kunnioittamaan Jeesuksen kuolinhetkeä, yhdeksättä tuntia, joka evankeliumien mukaan olisi ollut kello kolme iltapäivällä (Mooseksen kadonnut yhdestoista käsky – Muista aikaero).
Senakulo-kuvaelmat vedetään dramaattiseen huipennukseen, jonka jälkeen ihmiset käyvät pyyhkimässä ristiä tai kirkkojen alttareita kangasräteillä ja nenäliinoilla, joiden mukana viedään virusten lisäksi myös palanen pyhyyttä kotiin.
Pitkänäperjantaina on olemassa myös vaihtoehtoinen tapa ottaa ilo irti Jeesuksen kuolemasta. Osa kylien miehistä, nykyään myös naisista, lähtee vaeltamaan läheisille vuorille tai muuten hankaliin, mutta yksinäisiin paikkoihin mietiskelemään ja rukoilemaan.
Pääsiäisen jälkipeli
Evankeliumien mukaan Jeesus oli pääsiäislauantain (Sabado de Gloria) ajan kuolleena haudassaan ennen ylösnousemusta. Tuolloin pahat voimat ovat valloillaan ja aiheuttavat monenmoista harmia. Kodeissa homma on kuitenkin hallussa, jos siellä on siunattuja palmunlehviä ja alttarin pyhyydellä kyllästettyjä kankaanpalasia. Iltakymmeneltä päättyy paaston aika. Meat Lovers pizzat, Bic Macit ja muut liharuuat ilmestyvät pöytään. Ostoskeskukset, kaupat ja ravintolat aukeavat.
Rannikoilla mennään perheen ja ystävien kanssa uimarannoille nauttimaan rantaelämästä. Porukalla vuokrataan auringon paahteelta katos, jonka alla laitetaan ruokaa ja rupatellaan mukavia. Miehet saattavat ottaa huikkaa, karaokekuninkaat ja -kuningattaret pääsevät irti ja lapset päästetään uimaan. Pääsiäisviikolla uimista ei pidetä suositeltavana ennen sunnuntaita.
Sunnuntaina (Linggo ng Pagkabuhay) on taas aika käydä kirkossa. Nyt sinne mennään kulkueina, joissa miesoletetut seuraavat Jeesuksen kuvia ja naisoletetut Neitsyt Marian kuvia. Joissakin osissa maata kirkon eteen viedään kaapuun peitetty Mater Dolorosa neitsytpatsas. Surullinen neitsyt muutetaan rituaalisesti Nuestra Senora de Alegriaksi, iloiseksi neitsyeksi vetämällä kaapu patsaan päältä kellojen pauhatessa ja konfettien sataessa.
Rankkaa menoa ristillä
Sitten itse asiaan. Siihen mistä filippiiniläinen pääsiäinen on maailmalla tunnettu – Ristiinnaulitsemiset, missä harrastelijajeesukset isketään nauloilla ristille kuivumaan. Tunnetuin paikka näiden ristiinnaulitsemisten seuraamiseen sijaitsevat Manilasta pohjoiseen, San Pedro Cutudin kylässä, San Fernandon kaupungin länsipuolella.
Ristiinnaulitut nostetaan ristille riippumaan naulatuista kämmenistään, joskus myös jalkateristään, muutamaksi minuutiksi. Homma toimii liukuhihnatyyliin; ylös ristille, alas ensiapuun, seuraava varajeesus ristille… Vakavammin loukkaantuneet ja ihmeparantumista vaille jääneet kuljetetaan San Fernandon kaupunginsairaalaan. Osallistujat uskovat, että ristille naulaaminen auttaa heitä sovittamaan syntejä, ihmeparantumaan tai osoittamaan kiitollisuutta saaduista armolahjoista.
Huolimatta katollisen kirkon nihkeästä suhtautumisesta näihin amatöörijeesuksiin, San Fernandon paikallishallinto pitää tapahtumaa Pampangan provinssin kulttuuriperintönä. Aikaisemmin kirkko onnistui lopettamaan vuosikymmeniksi perinteen, mutta vuodesta 1962 lähtien risteille päästään taas kapuamaan. Tänä vuonna jeesuskandidaatit joutuvat pitämään välivuoden, kun eivät pääse paikalle koronarajoitusten vuoksi.
Vuonna 2015 San Fernandon kaupungin johto kielsi ulkomaisten turistien ristiinnaulitsemisen, jottei tapahtumasta” tulisi kansainvälistä sirkusta”. Paikallisten ehdokkaiden virta ristille takaa kuitenkin sen, että San Pedro Cutudin kylässä risteille valuu ihmisverta tulevina pääsiäisinä.
Tilaisuus tekee Jeesuksen
Oman ristiinnaulitsemisen kävin hoitamassa vuonna 1995 Puerto Princesan Calvary-mäellä. Sain mahdollisuuden kekkuloida hetken aikaa ristillä, kun kaupungin Sanakulo-kuvaelman järjestävät papit alkoivat nähdä näkyjä ja yhtäläisyyksiä minun ja Jeesusta kuvaavien maalausten välillä. Toisaalta onhan meillä molemmilla kaksi kättä, kaksi jalkaa, yksi pää, ja hiukseni olivat tuolloin pidemmät kuin nykyään.
Puerto Princesan senakulo oli ajautunut uskottavuuskriisiin, kun muutaman vuoden ajan kuvaelmassa oli käytetty nukkea vapaaehtoisten Jeesusten puutteessa. Koska pappien pyyntö esiintyä hetken Jeesuksena kuulosti ainutkertaiselta seikkailulta, nappasin heidän tarjouksestensa kiinni ja kapusin ristille paahtumaan.
Ristiinnaulitseminen toteutettiin kevytjeesusmetodilla: Narra-puusta tehdyssä ristissä oli pieni lava, jonka päällä saattoi mukavasti seistä. Kädet sidottiin pehmeillä puuvillasiteillä kiinni ristinpuuhun. Kaksi roomalaisiksi sotilaiksi pukeutunutta poikaa kävi välillä tökkimässä bambukepeillä, joiden päässä oli kanan verellä kasteltu pesusieni.
Puoli tuntia marinoiduin paahtavassa iltapäivän helteessä ristillä. Siihen ehti sisältyä näytelmään sopivaa naamanvääntelyä myös aidosta kivusta, kun varajeesuksen olkapäät alkoivat kramppaamaan. En suosittele ristiinnaulitsemiskokemusta. Ristillä roikkuminen on yllättävän rankkaa touhua,
Hyvää pääsiäistä – Älkää antako koronamyrskyn muuttaa sitä kärsimysnäytelmäksi.
