Kun huomaamme kaupungissa uuden pikaruokaravintolan, mitä me silloin näemme? Useimmat näkevät sen kehityksenä, toiset taantumana, mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että se edustaa suurta muutosta filippiiniläisen pikkukaupungin kehityksessä.
Suomessa pikkukaupungit näyttävät yhä enemmän toistensa surullisilta kopioilta: autioituva keskusta, joissa on tarjolla vain tyhjää liiketilaa rumiksi rapistuneiksi laatikossa. Muutaman kilometrin päässä sijaitsee ABC-huoltoasema ja S-market yhdistelmä, hiipuvan kaupungin viimeinen toiminnallinen keskus.
Tällainen kaupunkikuva on osa nyky-Suomen matkaa jonnekin, missä suomalaiset ryhmittyvät uudelleen luomaan tulevaisuuden Suomea, missä suurten kaupunkien väleihin tulee jäämään paljon nykyistä enemmän tilaa.
Millaisia näkymiä Filippiinien kaupungit tarjoavat matkustajalle? Miten kaupunkikuva siellä kehittyy ja mitä muutokset kertovat kaupunkien tulevaisuudesta?
Pääkadulla tapahtuu
Kun Yhdysvalloissa lähdettiin valloittamaan ”villiä länttä”, kehityksellä oli selkeä järjestys, jonka esimerkiksi Dire Straits yhtye tiivistää osuvasti kappaleessaan Telegraph Road: ”Then came the churches, then came the schools. Then came the lawyers, then came the rules. Then came the trains and the trucks…”
Näin edistykseksi kutsuttu kehitys on edennyt kaikkialla maailmassa, eivätkä Filippiinien kaupungit ole poikkeus. Nekin olivat aluksi eristyneitä kyläyhteisöjä, joiden yhdistämiseksi alettiin rakentaa teitä, siltoja ja sähköverkkoja. Kasvavien kaupunkien olemassaolon akseliksi muodostui niiden läpi kulkeva pääkatu, jonka varrelle palvelut ja toimeliaisuus keskittyivät.
Sama kehityksen kaava toistui lähes jokaisessa kaupungissa. Toiminnallisesti ne alkoivat muistuttaa villin lännen kaupunkien kopioita, joissa kaikki oleellinen tapahtuu pääkadulla ja rakennusten julkisivujen takana, jossain näkymättömässä pimeydessä, eletään vaatimattomampaa arkea.
Vaikka filippiiniläisillä paikalliskulttuureilla on suuri vaikutus ihmisten tapoihin, arvoihin ja kieleen, erot eivät näy katukuvassa. Kaikkialla maassa kaupunkikuva on yllättävänkin yhtenäinen.
Kaupunkien läpi ajettaessa pääkadun varrella näkyy julkisivuja ilman yhtenäistä arkkitehtuuria. Siellä täällä on sikin sokin solmussa roikkuvia sähköjohtoja sekä paljon eriasteisesti ruostunutta peltiä ja kulahtaneita mainostauluja. Liikennettä hidastavat katua ylittävät ihmiset ja sekalaiset ajoneuvot vesipuhvelin vetämistä purilaista isoihin rekkoihin, kaikki samalla kadulla.
Jollibee-indeksi
Maantieteilijöillä ja kaupunkisuunnittelijoilla on tunnetusti omat termiorgiat, joista tavalliset tienkäyttäjät ymmärtävät vain vähän ja tuskin sitäkään. Heidän elämänsä helpottamiseksi on kehitetty ymmärrettävämpiä ilmaisuja ja malleja kuvaamaan kaupunkien kehitystä.
Itse käytän Filippiinien kaupunkien kehityksen arviointiin jollibee-indeksiä, jonka yleispätevyys perustuu siihen, kuinka monta Jollibee-pikaruokaravintolaa ja muuta tunnettua franchising-ketjua kaupungissa on. Niiden määrällä on suora yhteys kaupungin yleiseen kehitykseen ja asukkaiden tulotasoon.
Vaikka Jollibee-indeksi ei täytä tieteen ortodoksisempia kriteerejä, sillä on välillinen yhteys tarkimpiin saatavilla oleviin kaupunkien kehitystä kuvaaviin mittareihin. Kun uusia franchising-ravintoloita, -apteekkeja ja -päivittäistavarakauppoja perustetaan, niiden sijainnit ja toimintaedellytykset analysoidaan perusteellisesti.
Kuten muuallakin maailmassa, näitä analyysejä tekevät Filippiineilläkin huippuammattilaiset, ja nykyään niissä käytetään myös viimeisimpiä tekoälysovellutuksia. Franchising-ketjujen saapumisjärjestyksestä voi lukea lähes tieteellisellä tarkkuudella, miten kaupunki kehittyy ja millä nopeudella.
Kirkastuva kaupunkikuva
Yleensä kaupunkiin avataan ensimmäisenä Jollibee-ketjun ravintola, joka jakaa kaupungin kehityksen ajalle ennen Jollibeeta ja sen jälkeiseen aikaan. Jollibeen jälkeen kaupunkiin avautuu ainakin yksi seuraavista valtakunnallisista mestaruussarjan ketjuista: Mang Inasal/Chowking -ravintola, 7-Eleven/Uncle John’s -lähikauppa ja Mercury Drug/Watsons -apteekki.
Kahden Jollibeen kaupunki on jo vakiinnuttanut asemansa alueellisena keskuksena ja sen asukkailla on riittävästi ylimääräistä varallisuutta käytettäväksi molempiin ravintoloihin. Tuolloin kaupungin pääkadun katukuva on muuttunut myös valoisammaksi; katuvalot on uusittu ja kadun varrelle on tullut runsaasti valaistuja mainostauluja.
Seuraava vaihe kaupungin kehityksessä on ensimmäisen McDonald’s-pikaruokaravintolan ilmaantuminen. Tuolloin kaupunki on kasvanut jo maakunnan keskukseksi ja McDonald’sia seuraa hyvin nopeasti muutama kakkosdivisioonan pikaruokaketju: Kentucky Fried Chicken, Greenwich, Max’s, Pizza Hut, Burger King, Shakey’s Pizza… Jonka jälkeen kaupunki on valmis nousemaan kolmen Jollibeen kaupungiksi.
Kun SM Mall ja Robinsson’s kauppakeskukset saapuvat kaupunkiin, se on saavuttanut kehitystason, jossa se voi kutsua itseään suurkaupungiksi. Nämä suuret ostoskompleksit tuovat tiloissaan myös täyden valikoiman edellä mainittujen franchising-ketjujen ravintoloita ja myymälöitä.
Lihakirvestä niskaan
Franchising-ketjujen saapuminen kaupunkiin on järisyttävä muutos sen kehitykselle ja kulttuurille. Pikaruokapaikat kuihduttavat nopeasti paikallisen ravintolatarjonnan ja ensimmäinen 7-Eleven myymälä tarkoittaa kuoliniskua lähistön sari-sari kioskeille.
Paikallinen tarjonta ei voi millään kilpailla näiden valtakunnallisesti mainostettujen ja huippuunsa viritettyjen logistiikkaketjujen kanssa. Viimeistään SM Mall ja Robinsson’s ostoskeskukset iskevät lihakirveen paikallisten palvelujen niskaan, jonka jälkeen kaupungin kehitys jatkuu suurkaupungin logiikalla.
Edellä kuvattu Jollibee-indeksin mukainen kehityskulku toteutuu suurimmassa osassa kaupungeista, mutta muutama turismista elävä pikkukaupunki poikkeaa tästä kaavasta tai ainakin onnistuu hidastamaan sen etenemistä.
Esimerkiksi El Nidossa, Puerto Galerassa ja Moalboalissa franchising-ketjut alisuorittavat kaupunkien potentiaaliin nähden. Paikalliset mahtiklaanit, jotka kontrolloivat kaupunkien politiikkaa ja talouselämää, eivät ole päästäneet kaikkia ketjuja käärimään leijonanosaa turismin tuotoista Manilan lasisiin tornitaloihin.
Näiden matkailusta elävien kaupunkien vastarinta tulee kuitenkin murtumaan, merkkejä siitä näkyy jo näissä esimerkkikohteessakin. Kuten muissakin turistikohteissa, matkailijamäärien kasvaessa yhä useammat haluavat sen tutun hampurilaisen ja kunnon pizzan tutuilla täytteillä.
Minne tie vie?
Vaikka Filippiinienkin pikkukaupungit muistuttavat toisiaan, on niillä yksi merkittävä ero suomalaisiin kaupunkeihin verrattuna. Kun Suomen pikkukaupungit ovat matkalla unohdukseen, Filippiineillä suunta on toinen.
Jokaisen kaupungin pääkadulle ilmestyy jatkuvasti lisää tekijöitä, joita pidetään yleisen kehityksen ja kasvavan vaurauden merkkeinä. Kaupunkeja kiertäessä huomaa, että pikaruokapaikat ja muut Jollibee-indeksin elementit ovat useammin lisääntyneet kuin vähentyneet.
Se kertoo selvästi siitä, että Filippiinien pienet kaupungit kehittyvät ja kuinka niiden vauraus lisääntyy, ei tasaisesti eikä taatusti oikeudenmukaisesti, mutta tunne yleisestä kehityksestä tuntuu paremmalta kuin tunne menetyksestä ja häviämisestä.
