Filippiinien ja Malesian keskinäisiä suhteita on jo pitkään hiertänyt erikoinen aluekiista, vai onko kyse vain lapasesta lähteneestä suhteellisuudentajusta?
Borneon saaren koilliskulmassa sijaitsee luonnonvaroiltaan rikas Sabahin maakunta, jonka ulkosaarilta on matkaa Filippiineille vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Sabahin maakunta on yksi niistä geopoliittisista maamiinoista, jotka britit jättivät taakseen, kun heidän valtakuntansa purettiin toisen maailman sodan jälkeen.
Vaikka Malesian ja Filippiinien aluekiista on ollut maiden kahdenvälisinten suhteiden Akilleen kantapää jo vuosikymmeniä, se on jäänyt Etelä-Kiinan meren konfliktin varjoon, missä se on elänyt hiljaiseloa pulpahtaakseen aika ajoin uutisotsikoihin.
Sabahin kiista on esimerkki siitä, kuinka vaikeita ja pitkäkestoisia aluekiistat voivat olla ja kuinka absurdeihin tilanteisiin ne johtavat, kun kummallakin osapuolella on omat tulkintansa historiasta ja oikeusperiaatteista ja pelissä oma kansallinen identiteetti.
Säätävät sulttaanit
Borneon saaren koillisosa on ollut Sulun sulttaanikunnan ja hänen perillistensä hallinnassa siitä lähtien, kun Brunein sulttaanikunta antoi sen heille vuonna 1658 lahjaksi kapinan kukistamisesta vuonna 1658.
Britit saapuivat alueelle laajentamaan siirtokuntiaan ja haeskelemaan hyödynnettäviä luonnonvaroja vuonna 1877. Brunein silloinen sulttaani Abdul Momin antoi heille oikeuden hyödyntää Pohjois-Borneon luonnonvaroja 15 000 espanjan dollarin kertamaksulla (nykyrahassa noin 300 000 Euroa).
Vuonna 1881 britit perustivat British North Borneo Companyn, yksityisomistuksessa olevan kauppahuoneen hallinnoimaan ja hyödyntämään Pohjois-Borneon aluetta ja sen luonnonvaroja.
Pian kävi ilmi, että osa alueesta olikin annettu pari vuosisataa aikaisemmin Sulun sulttaanille, joten British North Borneo Company joutui neuvottelemaan myös Sulun sulttaanin Jamal-ul Azamin kanssa.
22. tammikuuta 1878 solmittiin sopimus, jonka mukaan British North Borneo Company sai hallita myös Sulun sulttaanille annettuja alueita ilman määräaikaa, kunhan se maksoi 5 000 espanjan dollarin luovutusmaksun ja vuosittain maksettavan nimellisen korvauksen alueen hyödyntämisestä.
Vuonna 1888 Pohjois-Borneosta tuli osa brittiläistä protektoraattia, jonka hallintoa jatkoi British North Borneo Company. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 alue luovutettiin Britannian hallitukselle ja siitä tuli teknisesti Britannian kruununsiirtomaa vuoteen 1963 asti, jolloin sen asukkaat äänestivät kansanäänestyksessä haluavansa liittyä vastaperustettuun Malesian liittovaltioon. Tuolloin Pohjois-Borneon nimi muutettiin Sabahiksi.
Valtiot puuttuvat peliin
Vuonna 1958 Sulun sulttaanin perilliset ilmoittivat purkavansa Sabahin ”vuokrasopimuksen”, minkä he ja Filippiinien hallitus katsoivat mitätöivän vuoden 1878 sopimuksen ja palauttavan perikunnan oikeudet Sabahiin.
Filippiinit esitti presidentti Diosdado Macapagalin johdolla ensimmäisen virallisen vaatimuksensa Sabahista 22. kesäkuuta 1962. Vaatimuksessa edellytettiin Britannian, joka oli aloittanut neuvottelut alueen liittämiseksi seuraavana vuonna perustettavaan Malesian liittovaltioon, palauttavan ”vuokratun” alueen takaisin Filippiineille.
Filippiinien vaade perustui ajatukseen, että Filippiinit oli perinyt Sulun sulttaanikunnan alueelliset oikeudet Pohjois-Borneoon, kun sulttaanikunnan alueet liitettiin osaksi nykyistä Filippiinien valtiota.
Syyskuussa 1962 hallitseva Sulun sulttaani Mohammad Kiram, luovutti virallisesti Pohjois-Borneon omistusoikeuden ja suvereniteetin Filippiinien tasavallalle, joka lupasi auttaa alueen palauttamisessa autonomiseksi alueeksi, jonka luonnonvarojen tuotoista tulisi kelpo siivu myös Sulun sulttaanin perheelle. Seuraavalla viikolla Filippiinien hallitus vaati täyttä määräysvaltaa Pohjois-Borneon alueisiin.
Malesian hallitus hylkäsi vaateet ilmoittamalla niiden loukkaavan sen suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. Välttääkseen sotilaallisia yhteenottoja Malesian ja Filippiinien johtajat tapasivat Manilassa kesäkuussa 1963.
Tapaamisen tuloksena allekirjoitettiin Manilan sopimus 31. heinäkuuta 1963, jota seurasi 3. elokuuta Manilan julistus, joissa molemmat valtiot sitoutuivat ratkaisemaan kiistan rauhanomaisesti ja molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Kiista kuitenkin kärjistyi diplomaattiseksi selkkaukseksi 24. syyskuuta 1963, kun Malesian Malesian hallitus sulki Filippiinien suurlähetystön Kuala Lumpurissa. Diplomaatti- ja konsulisuhteet maiden välillä jäädytettiin vuoden 1964 toukokuuhun saakka.
Vuonna 1968 presidentti Ferdinand Marcos allekirjoitti uuden Filippiinien rajoja koskevan lain, jonka mukaan osa Sabahin osavaltion maa- ja merialueista kuului Filippiineille. Malesia vastasi diplomaattisilla protesteilla, mutta Filippiinit on pitänyt kiinni aluevaatimuksestaan tähän päivään saakka.
Väitteitä ja vaateita
Malesian tulkinnan mukaan Sulun sulttaani luovutti ja filippiiniläisen tulkinnan mukaan hän vuokrasi alueen British North Borneo Companylle. Sopimuksen tarkat ehdot ovat kiistanalaisia, ja alkuperäisen sopimustekstin käännökset ja tulkinnat vaihtelevat.
Vaikka Malesia ja britit pitävät vuonna 1878 allekirjoitettua sopimusta alueen luovutuksena, Filippiinit väittää, että Sulun sulttaani vuokrasi alueen yksityiselle yritykselle, jolla ei ollut oikeuttaa liittää sitä osaksi Malesian liittovaltiota.
Alkuperäisessä sopimuksessa käytettiin termiä ”padjak”, joka tarkoitti luovuttamista tai vuokraamista, kun taas vuonna 1903 laaditussa sopimuskäännöksessä käytettiin muotoa ”menyerahkan”, joka tarkoitti ”annettua”. Britannian hallitus ei salli filippiiniläisten tai kolmansien osapuolien tutkia alkuperäisiä sopimuksia vedoten valtionsalaisuuteen. Sulun sulttaanin alkuperäinen sopimuskopio väitetysti varastettiin hänen vieraillessaan Singaporessa vuonna 1936.
Sulun sulttaanikunta tulkitsee Malesian hallituksen vuotuiset maksut todisteeksi siitä, että Sabahin alue on vuokrattu ja Malesia on tunnustanut sen maksamalla säännöllisesti ”vuokraa” sulttaanin perillisille.
Malesia tulkitsee vuoden 1878 sopimusta suvereniteetin pysyväksi siirroksi ja katsoo, että Sulun sulttaanin jälkeläisten vaatimukset ovat luonteeltaan yksityisiä eivätkä koske valtioita.
Lisäksi Malesia vetoaa vuoden 1963 kansaäänestykseen, missä enemmistö Sabahin asukkaista äänesti Malesian liittovaltioon liittymisen puolesta. Filippiinit väittää, ettei kansanäänestys vastannut asukkaiden todellista tahtoa.
Malesian vaadetta tukee myös se, että YK ja kansainvälinen yhteisö ovat tunnustaneet Sabahin osaksi Malesian liittovaltiota sen perustamisesta lähtien. Malesia on myös hallinnollisesti valvonut ja kehittänyt Sabahia ja investoinut merkittävästi sen infrastruktuuriin ja taloudelliseen kehitykseen.
Operaatio Merdeka
Vaikka aluekiista on jatkunut diplomaattisena jongleerauksena, se on aika ajoin läikähtänyt myös absurdeiksi tapahtumasarjoiksi, joista operaatio Merdeka on yksi traaginen esimerkki.
Vuoden 1967 lopulla Filippiinien armeijan siviiliasioiden osasto käynnisti huippusalaisen operaation koodinimellä Merdeka. Siviilihankkeeksi naamioitu operaatio alkoi Manilanlahdella sijaitsevalla Corregidorin linnoitussaarella, jonne lennätettiin 180 muslimivärvättyä Sulun saaristosta Etelä-Mindanaolta. Heille annettiin koulutusta sissioperaatioista ja viidakkosodankäynnistä.
Operaation perimmäinen tarkoitus oli soluttaa koulutetut muslimivärvätyt Sabahiin tekemään sabotaaseja ja aiheuttamaan levottomuuksia, jotka oikeuttaisivat Filippiinien sotilaallisen väliintulon alueella.
Koulutuksen aikana operaation koodinimi muutettiin Jabidahiksi ja asiat alkoivat mennä pieleen. Värvätyt alkoivat kapinoida, koska heille luvatut palkat olivat myöhässä eikä heille tarjottu heidän uskontonsa mukaista ruokaa.
Värvätyt olivat myös saaneet vihiä, että heidät lähetettäisiin ulkomaille erikoisoperaatioon, mistä he kieltäytyivät. Operaatio keskeytettiin ja suurin osa värvätyistä lennätettiin takaisin Mindanaolle, mutta heidän kaksitoista johtajaansa, jotka olivat tietoisia operaation yksityiskohdista, teloitettiin epäonnistuneen hankkeen pitämiseksi salassa.
Filippiinit hyökkää Malesiaan
Toinen absurdi tapahtumasarja alkoi 11. helmikuuta 2013. Omakin aamukahvi oli läikähtää rinnuksille, kun aamu-uutiset kertoivat Filippiinien hyökänneen Malesiaan. Pian seurasi tarkennuksia, joiden mukaan Filippiinien armeijalla ei ollut hyökkäyksen kanssa mitään tekemistä. Sulun sulttaani Jamalul Kiram III:n 235 seuraajaa oli lähtenyt porukalla näyttämään malesialaisille, ettei aluevaatimusta ole unohdettu.
Sulttaanin joukot saapuivat veneillä Lahad Datun kaupunkiin, ottivat sen haltuunsa ja julistautuivat Sulun sulttaanikunnan turvallisuusjoukoiksi. Malesian armeija piiritti kaupungin ja aloitti viikkoja kestäneet neuvottelut ”hyökkääjien” kanssa.
Kun sulttaanin kannattajat tappoivat paikallisen poliisin, Malesian armeija käynnisti sotilasoperaation, missä kuoli 56 sulttaanin kannattajaa, 10 malesialaista sotilasta ja 6 siviiliä. Loput hyökkääjät joko vangittiin tai pakenivat.
Malesian hallitus oli velvollisuudentuntoisesti maksanut noin 1 000 nykydollarin vuotuista korvausta sulttaanin perillisille vuoden 1878 sopimuksen mukaisesti, mutta välikohtauksen jälkeen Malesian hallitus keskeytti maksut.
Elävää jännitettä
Tähän päivään mennessä ei ole selvää, luovuttiko Sulun sulttaani Pohjois-Borneon brittiläisille vai oliko se vain vuokrattu heille, ja onko sillä edes mitään merkitystä nykypäivänä?
Sabahin aluekiistassa on käyty lukuisia neuvotteluja vuosikymmenten aikana, mutta lopullista ratkaisua ei ole saavutettu. Malesia pitää aluetta omanaan, mutta Filippiinit kieltäytyy tunnustamasta sen suvereniteettia.
Se on kuitenkin varmaa, että Sabahin aluekiista tulee jatkossakin hiertämään Malesian ja Filippiinien suhteita, kunnes se jollain tavalla ratkeaa. Todennäköisemmin ratkaisu tulee olemaan osa jotain suurempaa geopoliittista järjestelyä Kaakkois-Aasiassa, jossa rajoja aletaan piirtää uudelleen isommalla kynällä.
