Viime lauantaina vaihtui kiinalainen vuosi ja maailmaa hallitsevat nyt uudet voimat. Jäniksen vuosi taputeltiin historiaan ja lohikäärme, horoskooppimerkistön voimakkain eläin, alkoi heiluttamaan tahtipuikkoa.
Minäkin joudun nyt arvioimaan suhdettani horoskooppeihin. Järkihän sanoo, ettei niissä ole mitään sellaista, mihin voisin vakavissani uskoa, mutta tänä vuonna tunnepuolella jokin haraa vastaan.
Vaikka maailmankatsomukseni rajaa kaikki horoskoopit tukevasti viihteen puolelle, jokin minussa haluaa uskoa kiinalaiseen astrologiaan. Eihän siinäkään ole mitään sellaista, minkä uskoisin vaikuttavan todellisessa maailmassa, mutta sen kuvasto tuntuu mielikuvitusta kiihottavammalta kuin meille länsimaalaisille tutumpi astrologia.
Kiinalainen päivä
Kiinalaisella uudella vuodella on pitkät perinteet myös Filippiineillä, ja se on maan kiinalaisvähemmistön tärkein vuosittainen juhla. Sitä vietetään kaikkialla, missä löytyy pienikin kiinalainen yhteisö. Suurimmat ja äänekkäimmät juhlat keskittyvät Manilan kiinalaiskaupunginosaan Binondoon ja Quezon Cityn kiinalaisyhteisöön Banawessa.
Kiinalainen vuodenvaihde osuu tammikuun 21. ja helmikuun 20. päivän väliselle ajalle. Tarkempi päivämäärä tulee kiinalaisesta kuukalenterista, joka perustuu kuun ja auringon kiertokulkuun ja on yleensä 21–51 päivää jäljessä meille tutummasta gregoriaanisesta kalenterista.
Uudenvuoden juhlat kestävät perinteisesti 15 päivää uudenvuodenaatosta lyhtyjuhlaan (Chun Jie), jota tänä vuonna vietetään 24. helmikuuta. Tuolloinkin kodit, kadut ja temppelit koristellaan lyhdyillä ja perheet kokoontuvat nauttimaan vielä kerran hyvästä ruuasta ja toistensa seurasta.
Kiinalaista uutta vuotta kutsutaan myös kevätjuhlaksi, koska se on kiinalaisyhteisölle myös virallinen kevään alkamisen merkki.
Uuden vuoden ikivanhat tavat
Kiinalaista uutta vuotta juhlitaan toivoen vaurautta, läheisempiä perhesuhteita ja rauhaa. Filippiineillä juhlintaan kuuluvat seuraavat ikiaikaiset perinteet:
- Siisteystalkoot
Ennen uudenvuoden juhlintaa kodin pitää olla puhdas: Talojen ulkoseinät pudistetaan, lattiat lakaistaan, liinavaatteet pestään ja pölyt pyyhitään huolellisesti. Uudenvuoden suursiivouksella osoitetaan kunnioitusta perhettä ja esivanhempia kohtaan.
Omaan henkilökohtaiseen puhtauteenkin kiinnitetään erityistä huomiota. Kynnet ja hiukset leikataan ja vartalo pestään huolellisesti päästä varpaisiin. Miehet ajavat tai trimmaavat partansa normaalia tarkkarajaisemmin.
- Iloista tulitusta
Ruuti on yksi suurista kiinalaisista keksinnöstä, ja ilotulitteet, paukkupommit ja sähikäiset ovat varma merkki kiinalaisen uudenvuoden alkamisesta. Niitä käytetään karkottamaan pahoja henkiä ja levittämään taivaalle punaista väriä, joka sataa onnena kiinalaiskaupungin ylle.
Paukkupommien ja kipinöivien sähikäisten perusajatus on selkeä: Mitä kovempi ääni ja rätisevämpi kipinäsuihku, sitä tehokkaammin ne karkottavat pahat henget pois.
- Punaiset lyhdyt
Uudenvuoden juhlinnan ajaksi kiinalaiskaupunkienosien kaupat ja ravintolat koristellaan punaisilla lyhdyillä. Niiden uskotaan tuovan onnea liiketoimiin koko vuoden ajaksi. Myös kodin sisäänkäynnin ylle tai viereen on tapana laittaa punainen lyhty tai kynttilä.
Punaisen värin tarkoitus on tuoda onnea, positiivista energiaa ja torjua epäonnea. Kiinalaisen legendan mukaan pahat henget ja hirviöt pelkäävät kirkkaita värejä, kuten punaista, oranssia ja keltaista.
- Punaisen kuoret
Yksi uudenvuoden odotetuimpia perinteitä on punaisten kirjekuorien (ang pao) jakaminen lapsille, tuttaville, ystäville ja työntekijöille. Kuoret sisältävät rahaa, pieniä lahjoja tai vaikkapa elokuvalippuja. Nykyään tarjolla on myös ang pao -verkkomaksupalveluita, joiden avulla voi lahjoittaa rahaa digitaalisessa kirjekuoressa.
Kirjekuoriin ei tule koskaan laittaa seteleitä, joissa on numero 4. Nelonen on kiinaksi homonyymi sanalle kuolema. Kuoriin kannattaa laittaa seteleitä, joissa on numero 8, jota kiinalaisessa kulttuurissa pidetään onnennumerona. Seteleiden tulee olla uusia ja rypyttömiä; näkyvästi käytettyjen ja ryppyisten setelien antamista pidetään moukkamaisena vittuiluna.
- Tanssiva lohikäärme
Mytologinen kiinalainen lohikäärme on uudenvuoden tärkein symboli. Lohikäärmetansseissa kannetaan paperista, puusta ja muovista valmistettuja koristeellisia lohikäärmekuvaelmia, joita kieputetaan ja pyöritetään mitä dramaattisimmilla liikeradoilla.
Värikkäimmät ja näyttävimmät lohikäärmetanssit ja paraatit nähdään Manilan kiinalaiskaupungin pääkadulla Ongpinilla. Niitä järjestetään myös puistoissa ja markkinoilla kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Lohikäärmeen tanssilla houkutellaan alueelle kaikkea hyvää ja karkotetaan pahat henget pois.
- Onnenruokaa
Filippiineillä kaikkiin suuriin juhliin liittyy aina ruoka, eikä kiinalainen uusivuosi ole poikkeus. Tärkein uudenvuodenjuhliin liittyvä ruoka on tikoy (Nian gao). Se on tahmeasta riisistä valmistettu makea riisikakku. Muita suosittuja uudenvuodenruokia ovat kalat, kastanjat, hedelmät ja nuudelit. Syömällä niitä tänään voit edistää terveyttäsi koko vuoden ajaksi.
Lohikäärme hallitsee
Kiinalaisen astrologian mukaan on olemassa 12 eläintä, jotka hallitsevat maailmaa vuoden välein. Ainoan yliluonnollisen eläimen lohikäärmeen lisäksi kiinalaisen eläinradan eläimiä ovat rotta, härkä, tiikeri, jänis, käärme, hevonen, vuohi, apina, kukko, koira ja sika.
Eläinmerkit liittyvät yhteen viiden elementin kanssa, joita ovat puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Eläinmerkkien ja elementtien yhdistelmä muodostaa 60 vuoden välein toistuvan syklin. Vuosi 2024 on kiinalaisessa horoskoopissa lohikäärmeen vuosi, ja kun siihen yhdistyy puuelementti, maailmaa hallitsee vuoden ajan puulohikäärme.
Puulohikäärme on kiinalaisen horoskoopin voimakkain eläin. Puulohikäärmeet ovat hyviä johtajia, innostavia ja poikkeuksellisen onnekkaita ihmisiä. Monet filippiiniläiskiinalaiset vanhemmat haluavat lapsensa syntyvän lohikäärmeen vuonna, jotta he saisivat itselleen lohikäärmeen voimat ja hyveet.
Toisin kuin länsimaiset lohikäärmeet, joita pelätään ja jotka hengittävät tulta ja aiheuttavat tuhoa, kiinalainen lohikäärme on vesieläin, jonka uskotaan tuovan sateita ja vaurautta. Lisäksi sen luonne on ystävällisempi ja hyväntahtoisempi.
Tässä muutamia tunnettuja lohikäärmeitä: Nicolas Cage, Bruce Lee, Vladimir Putin, Deng Xiaoping, Boris Johnson, Julius Caesar, John Lennon, Martin Luther King, Pelé, Kamala Harris ja Keanu Reeves.
Lohikäärme minussa
Tänä vuonna laitan hetkeksi syrjään oman taustani mukaisen maailmakatsomuksen ja annan tunteen viedä: Sisälläni pitkään uinunut puulohikäärme on herännyt ja tunnen itseni vahvaksi: Lohikäärme itse uskoo ihmeisiin ja satuihin, sillä taruolentona se tietää niiden olevan totta.
Hyvää kiinalaista uutta vuotta kaikille! Punaista päälle ja pommit paukkumaan, kun puulohikäärme nousee.