Tubettajat keskuudessamme – Filippiiniläistä elämää linssin läpi

Vaikka kamera heilahtelee ja videokuva on toisinaan huonolaatuista, se koukuttaa kurkistamaan toisten ihmisten erilaiseen elämään jossain kaukana. Mikäs sen jännittävämpää ja mielenkiintoisempaa kuin myötäelää seikkailuja vieraassa kulttuurissa mukavasti kotoa käsin.

Videobloggaaja (vloggari tai tubettaja) on henkilö, joka tuottaa sisältöä internetin videopalveluihin. Hän ideoi, suunnittelee, kuvaa ja editoi omat videonsa, jotka hän julkaisee omalla kanavallaan, joita kutsutaan videoblogeiksi, vlogeiksi tai videopäiväkirjoiksi.

Omien matkojen ja elämän kuvaaminen ja jakaminen videoblogeina täyttää sen aukon, jonka kirjoittaminen, valokuvat ja tarinat jättävät todellisuuden kuvaamiseen. Videot eivät kuitenkaan näytä kaikkea. Niiden sisältö on myös ”toimitettu” ja valittu sen mukaan, mitä bloggaaja haluaa näyttää ja mitä ei. Ne kuitenkin muuttavat merkittävästi tapaamme kuvailla ja kertoa matkoistamme ja jokapäiväisestä elämästämme.

Tässä kirjoituksessa esittelen suomalaisia videobloggaajia, jotka kuvaavat elämäänsä ja matkojaan Filippiineillä. He tuovat uuden mielenkiintoisen lisän siihen, millaisena maana suomalaiset oppivat tuntemaan Filippiinit ja miten välitämme tietoa elämästä erilaisessa kulttuurissa.

Tommi in afarVideoita Filippiineiltä.

Muutama vuosi sitten Filippiineillä vakituisesti asuvat suomalaiset alkoivat jakamaan keskenään linkkejä uuden suomalaisen videobloggarin videoihin: ”Vilkaisehan tuota. Kaverilla on hyvää jutustelua Filippiineistä.”

Tuolloin Tommin videot tulivat minullekin tutuiksi ja kiinnostuin niistä samasta syystä kuin muutkin niitä kehuneet: Tommilla on luontainen kyky tarinoida näkemistään ja kokemistaan asioista ilman teennäistä ja tekopyhää koreilua. Asiat tulee kerrottua ja kuvattua hänen näkökulmastaan sellaisina kuin hän ne itse kokee ja ymmärtää.

Tommi kuvaa videoblogeissaan omaa ja perheensä elämää Filippiinien pienemmissä kaupungeissa. Toisinaan hän tekee videoita moottoripyöräreissuistaan maan eri saarilla. Monen videon toinen päähenkilö onkin Tommin uskollinen moottoripyörä Honda CRF300L. 

Vaikka Tommi itse on kaikkea muuta kuin tavallinen suomalainen mies – Ei tavalliset suomalaiset miehet lähde Suomesta rakentamaan elämää Filippiineille – hänen tarinoinnissaan ja tyylissään on vahvasti läsnä suomalaisen miehen maailma ja näkökulma. Erityisen osuvasti Tommi kuvailee maaseutukaupunkien arkea – hyviä ja huonoja puolia – sellaisena kuin se useimmille niissä asuville länsimaalaisille miehille on todellisuutta.

Tommi tekee videoitaan omaan tahtiinsa ja rakkaudesta lajiin. Toisinaan innostus ja tekemisen riemu välittyvät myös videoiden seuraajille saakka. Se mikä tekniikassa ja säännöllisessä julkaisutahdissa hävitään, otetaan takaisin lupsakalla tyylillä, jolla syntyvät maailman parhaat Tommi in afar -videoblogit.

Linkki: Tommi in afar

Elämää FilippiineilläMatkustaminen ja eläminen Filippiineillä on mahtavaa. Tämä kanava kertoo filippiiniläissuomalaisen pariskunnan toilailuista näillä paratiisisaarilla.

Tämä YouTube-kanava on Timon ja hänen filippiiniläisen vaimonsa Marilynin oma jatkosarja, joka koukuttaa seuraamaan heidän tarinaansa. Pariskunnan arki ei ole pullantuoksuista kotilieden ympärillä puuhastelua eikä turistikohteiden esittelyä, vaan jotain aivan muuta. Se on tinkimätöntä oman unelman tavoittelua ja arkista selviytymistä maailmassa, missä pienilläkin onnistumisilla ja epäonnistumisilla on suuret seuraukset.

Timon, Marilynin ja videoilla satunnaisesti esiintyvien vieraiden ja sukulaisten arki vie maailmaan, missä yhdistyvät Salatut elämät -televisiosarjan loputtomat juonenkäänteet ja Paul Theroux’n Moskiittorannikko-romaanin tunnelmat. Moskiittorannikossa (mistä on myös tehty Harrison Fordin tähdittämä elokuva) amerikkalaismies vie perheensä Hondurasin viidakkoon rakentamaan omaehtoista ja omavaraista elämää, missä omin käsin tekeminen ja järkkymätön usko omaan unelmaan ovat merkityksellisen elämän perusta ja päämäärä.

Jotain samaa tinkimätöntä pioneerihenkeä on myös Timon ja Marilynin tarinassa. Siinä laitetaan kaikki peliin eikä kysellä suomalaisen normielämän peruskysymyksiä siitä, onko se järkevää ja turvallista. Timolla ja Marilynillä on runsaasti haaveita ja toiveita, ja niiden ja toteuttamisen välimatka on poikkeuksellisen lyhyt; edellisen päivän ideoita ja ajatuksia ollaan jo toteuttamassa seuraavassa jaksossa.

Heidän periksiantamaton elämänasenteensa ulottuu myös videoblogien tekemiseen. En tiedä miten he siihen pystyvät ja millä ajalla, mutta videoita tulee päivittäin, satoi tai paistoi. Päivittäisten videoiden lisäksi he pitävät useita tunteja kestäviä live-lähetyksiä, joissa heidän seuraajansa voivat osallistua keskusteluun.

Timon ja Marilynin kaltaiset ihmiset ovat tärkeitä nykypäivän Suomessa, missä omien unelmien toteuttaminen ja rehellisyys itselleen yms. vastaavat yksinkertaistetut tavoitteet elämälle sinkoilevat tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Kun Timo ja Marilyn tekevät todeksi omaa unelmaansa ja jakavat sen seuraajiensa kanssa, he osoittavat, miksi vain harvat pystyvät toteuttamaan omia unelmiaan tosielämässä.

Linkki: Elämää Filippiineillä

Jussi in the PhilippinesVideoita Filippiineiltä

Jussi on myös uusi kasvo Filippiineistä videoita julkaisevien suomalaisten joukossa. Vaikka hän itse kertoo esittelyvideossaan harjoittelevansa videoblogaamista, hänen videoistaan välittyy kuitenkin se olennaisin; vilpitön kiinnostus ja innostus Filippiinejä kohtaan.

Jussi tarinoi seikkailuistaan Filippiineillä tavalla, joka muistuttaa hieman Tommi in afar -kanavan rentoa tyyliä. Tommin tapaan Jussinkin tarinoissa ja aiheissa on mukana yöelämää ja sen tarjoamia seikkailuja, mutta myös Filippiineille kaipaavan ja muuttoa suunnittelevan suomalaisen miehen maailma ja näkökulma.

Linkki: Jussi in the Philippines

Filippiinien tarutHöpinöitä ja hyväntekeväisyyttä Filippiineillä.

Uusi mielenkiintoinen videoblogi, jossa on samoja elementtejä ja tunnelmia kuin Timon ja Marilynin Elämää Filippiineillä videoblogissa. Tässäkin seurataan suomalaisfilippiiniläisen pariskunnan Tomin ja Jonnahin elämää pienessä vuoristokylässä Mindanaon saarella. Pariskunta asuu toistaiseksi osan vuodesta Suomessa, mutta toivoo muuttavansa pian pysyvästi Filippiineille.

Filippiinien tarut -videoblogeissa kuvataan hyvin käytännönläheisesti kylän arkea ja miten suomalaisen mies sen kokee. Videot ovat pituudeltaan suhteellisen lyhyitä, mutta sisältörikkaita ja saavuttaneet jo melkoiset katselijamäärät TikTokissa, missä seuraajat osallistuvat myös kylässä tapahtuvaan hyväntekeväisyyteen.

Vaikka heillä on omat YouTube-, Facebook- ja Instargam-kanavat, suurin osa vanhemmasta materiaalista löytyy heidän pääkanavaltaan TikTokista. Videoblogit ovat yleensä livepohjalta ja tiivis julkaisutahti pitää seuraajat mukana kylän arjen tapahtumissa.

Linkki:Filippiinien tarut (TikTok)

Joonas & JenniferMaailman toiselle laidalle – Filippiinit.

Tämä hiljattain avioliiton satamaan päätynyt pariskunta on myös suhteellisen uusi tulokas videobloggaajien joukossa. Joonas on tehnyt videoita aiemmista Filippiinien matkoistaan, mutta nyt meneillään olevaan tuotantokauteen on nähty huomattavasti enemmän vaivaa.

Heidän omalta verkkosivustoltaan löytyy reissuvideoiden lisäksi taustatietoa ja uutisia Filippiineiltä sekä kuvaa ja tekstiä sekoittava päiväkirja, missä kerrotaan heidän yhteisestä elämästään ennen ja jälkeen Filippiineillä solmitun avioliiton. Päiväkirjasta ja sivuston muusta sisällöistä muodostuu kokonaisuus, josta välittyy vilpitön ja innostunut kiinnostus Filippiineihin ja sen kulttuuriin.

Toivottavasti Joonaksen innostus jatkuu ja hän jatkaa tarinointiaan samaan malliin. Suomessa on kasvava joukko suomalaisfilippiiniläisiä pariskuntia, jotka mielellään seuraavat miten muut pariskunnat pärjäävät Suomen arkitodellisuudessa ja millaisia hyviä ja huonoja puolia suomalaisfilippiiniläinen yhteiselämä tarjoaa.

Linkki: Joonas & Jennifer

FINternational Nordic Explorer, Finnish, semi-German and Global Citizen

Tämä suomalaisen Mikon kanava on tarjonnut videoblogeja Filippiineiltä useiden vuosien ajan. Kanavan tarjonta ei rajoitu Filippiineihin, mukana on paljon videoita myös eri puolilta maailmaa. Vaikka Miko on suomalainen, hän on valinnut videoblogiensa kieleksi englannin, mikä tuo niihin mielenkiintoisen lähestymiskulman; jokseenkin samalla tavalla me suomalaiset puhumme ja kommunikoimme paikallisten kanssa.

Mikon videot esittelevät paikallisia tapoja ja matkakohteita, pääosin Mindanaon saarelta, jonne hänen vierailunsa ovat keskittyneet. Erityisen mielenkiintoista antia ovat vierailut ja kuvaukset alueista ja kohteista, joissa normituristit eivät vieraile.

Linkki: Finternational

JuhamiesJust a Dude who like’s to make vlogs and shit.

Suomalainen bloggaajaveteraani, joka on julkaissut reissuvideoita Aasiasta yli kymmenen vuoden ajan. Viimeisten vuosien aikana Juhamies on tehnyt myös filippiiniläisistä turistikohteista matkustus- ja vierailukuvauksia, jotka hintatietoineen toimivat hyvin suomenkielisinä virtuaalisina matkaoppaina.

Aikaisemmin Juhamies jutusteli videoillaan suomeksi, mutta viimeiset kolme vuotta hän on tuottanut videonsa englanniksi. Kielenvaihdoksen myötä hän todennäköisesti sai enemmän seuraajia, mutta osalle suomalaisia videoiden seuraaminen muuttui vähemmän merkitykselliseksi.

Linkki: Juhamies

2WheelsFinn – Born petrol head.

2WheelsFinn videoblogin takana on moottoripyöräharrastukselleen omistautunut suomalaismies, joka on harvakseltaan julkaissut tekemiään videoita. Hänen videonsa ovat kypäräkameralla kuvattuja paikallisten moottoripyöräilijöiden ajomatkoja Cebun saarelta, mutta on joukossa muutamia moottoripyörän kunnossapitoon ja tuunaukseenkin liittyvä videoblogi.

2WheelsFinnin laji ovat suuret moottoripyörät ja päällystetyt tie. Hänen videoblogeissaan pääosassa on usein hänen Kawasaki Z H2 -pyöränsä.

Linkki: 2WheelsFinn  

Mika ElfWelcome to my Youtube Channel. I create content for this channel mainly regarding travel, photography and cars & motorcycles.

Mika on veteraanibloggaaja, joka on julkaissut useita videoita Filippiineiltä. Hänen videoidensa sisältö koostuu pääasiassa maan turistikohteiden ja niiden aktiviteettien esittelyistä.

Mikan videoblogit eroavat muista videoblokeista siinä, ettei hän itse puhu eikä esiinny niissä. Hänen videoissaan puhuvat kauniit kuvat ja maisemat, joista suurin osa on kuvattu moottoripyörällä ajellen tai ilmasta dronella kuvaten. Mikalla on myös perinteinen blogi, ”Suuntana Aasia”, jossa on myös hienoja kuvia Filippiineiltä.

Linkki: Mika Elf

Ihminen, kamera ja tarina

Suurin osa Filippiinejä kuvaavista videobloggaajista käyttää julkaisualustanaan Googlen omistamaa YouTubea. Toistaiseksi he eivät saa Googlelta vaivannäölleen muuta kuin ilmaisen julkaisualustan ja hieman mainostuloja, useimmat eivät sitäkään. Säännöllisesti kanavilleen sisältöä tuottavien bloggaajien tilaajamäärät kuitenkin kasvavat.

Tässä kirjoituksessa esitellyt videobloggaajat ovat uuden tiedonvälitystavan edelläkävijöitä, ja osalla heistä alkaa olemaan merkitystä mielipidevaikuttajina ja esikuvina seuraajilleen. Etenkin Filippiineille muuttoa harkitsevat ja siitä unelmoivat suomalaiset seuraavat heidän videoitaan herkällä korvalla ja tarkalla silmällä.

Jokaiselle tässä artikkelissa esitellylle bloggaajalle on myös yhteistä, että heillä on vähemmän tilaajia kuin toivoisivat, mutta enemmän ihailijoita ja ystäviä kuin he itse tietävät.