Pääsiäinen päästää filippiiniläiset useamman päivän lomalle, joka on sekoitus maallista menoa ja saattohoidossa hiipuvia uskonnollisia perinteitä. Pääsiäisaika myös korostaa kuinka kauas filippiiniläinen katolisuus on eriytynyt väljähtyneestä eurooppalaisesta pehmokatolisuudesta.
Koronamyrskyn riehuessa Filippiinien katolinen kirkko oli hiljaa ja piti päätä syvällä palavassa pensaassa. Nyt pandemian aiheuttama erämaavaellus on ohi ja kirkkojen ovet ovat jälleen auki. Energiakustannusten säästämiseksi sammutettu valokin toivon tunnelin päässä on sytytetty.
Filippiinien kristilliset kirkkokunnat, joihin kuuluu viimeisimpien arvioiden mukaan noin 85 prosenttia väestöstä, voivat taas hakea turvaa ja lohtua kirkoistaan ja viettää perinteisen filippiiniläisen pääsiäisen kaikilla siihen kuuluvilla mausteilla, niillä tulisimmillakin.
Kun juhlitaan, veri lentää
Pääsiäisviikko (Mahal na Araw) on vuoden merkittävin uskonnollinen tapahtuma. Pääsiäistä vietetään Jeesuksen kärsimyksen, ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen juhlana. Juhlitaan siis kärsimystä ja ristille naulaamista – It’s more fun in the Philippines!
Filippiinien pääsiäiseen on jäänyt paljon pakanallisia piirteitä ajalta ennen Espanjan siirtomaavaltaa, joten se ei teologiselta sisällöltään ole ihan kosher verrattuna Euroopan puhdasoppisempiin pääsiäisperinteisiin. Lisäksi filippiiniläiset painottavat pääsiäisessä enemmän Jeesuksen kärsimyksiä kuin ylösnousemusta.
Pääsiäistä edeltää 40-päivän mittainen paasto, Kuwaresma. Periaatteessa Kuwaresman aikana pitäisi paastota kaikessa, mutta perinnettä noudattavissa perheissä vältetään nykyään ainoastaan liharuokien syömistä, mikä on kuolleisiin eläimiin perustuvassa keittiössä itsessään kärsimysnäytelmä.
Pääsiäisviikon huipennus on Jeesuksen verisen ristiinnaulitsemisen muisteleminen ja sitä kuvailevat Senakulo-esitykset. Synnit sovitetaan kunnon kärsimyksillä, ei Pirkka-mämmillä, rearuoholla eikä munien maalailuilla.
Häivähdys pyhästä
Pääsiäisviikon aloittaa palmusunnuntai (Linggo ng Palaspas), jolloin hartaat uskovaiset ja kerran vuodessa hetken herätyksen saaneet kansalaiset kantavat palmunlehviä kirkkoihin pappien siunattavaksi. Siivouskulujen minimoimiseksi palmunlehvien siunaus tapahtuu kirkkojen ulkopuolella, pysäköintialueilla tai non-stop siunauspisteissä.
Siunauksen saaneet lehvät viedään koteihin, missä ne asetetaan kotialttarille, ovien ja ikkunoiden eteen karkottamaan demoneita, tauteja ja muita hirveyksiä.
Keskiviikko (Miyerkules de Senisa) on virallisesti pääsiäisviikon viimeinen työpäivä, mutta nykyään monet yritykset päästävät työntekijänsä jo tuolloin pääsiäislaitumelle. Etelä-Luzonin provinsseissa ja Ilocosin alueella järjestetään keskiviikkona ensimmäiset Kristuksen kärsimyksiä kuvaavat Senakulo-kuvaelmat ja -kulkueet.
Kiirastorstai (Huwebes Santo) on pääsiäisviikon ensimmäinen lakisääteinen lomapäivä, jolloin isommissa kaupungeissa näkee kulkueita joissa pyhimysten kuvia kuljetetaan kynttilöin ja kukka-asetelmin koristelluissa vaunuissa.
Kiirastorstaina on myös perinteinen ripittäytymispäivä, jolloin käydään kirkossa kuittaamassa vuoden synnit anteeksi. Kirkot ovat avoinna koko yön, sillä syntisille on vuoden aikana kertynyt sen verran syntejä, ettei niitä normaalin virka-ajan puitteissa ehditä käsittelemään.
Pitkäperjantai (Biyernes Santo)
Pitkäperjantai on pääsiäisen kohokohta, pyhistä pyhin päivä, jolloin suurin osa kansasta pysähtyy nykypäivänä Netflix-alttareiden ääreen.
Pitkäperjantai on myös ainoa päivä vuodesta, kun Metro Manilassa ei tarvitse autoilla ruuhkissa. Kadut eivät ole täysin tyhjiä, sillä niillä voi nähdä vaeltelemassa verisiä miesporukoita, jotka ruoskivat ja viiltelevät itseään paremmiksi ihmisiksi.
Iltapäivällä ihmiset kokoontuvat valaisemattomiin kirkkoihin, Senakulo-kärsimysnäytelmien ristiinnaulitsemispaikoille tai koteihin kunnioittamaan Jeesuksen kuolinhetkeä, yhdeksättä tuntia, joka evankeliumien mukaan olisi ollut kello kolme iltapäivällä (Tuolloinhan ei vielä tunnettu aikavyöhykkeitä, joten ei jäädä siitä saivartelemaan).
Senakulo-kuvaelmat vedetään dramaattiseen huipennukseensa, jonka jälkeen ihmiset käyvät pyyhkimässä ristiä tai kirkkojen alttareita kangasräteillä ja nenäliinoilla, joiden mukana viedään virusten lisäksi myös palanen pyhyyttä kotiin.
Pitkänäperjantaina on olemassa myös vaihtoehtoinen tapa ottaa ilo irti Jeesuksen kuolemasta. Osa kylien miehistä, nykyään myös naisista, lähtee vaeltamaan läheisille vuorille tai muuten vaikeakulkuisiin paikkoihin mietiskelemään ja rukoilemaan.
Pääsiäisen jälkipeli
Evankeliumien mukaan Jeesus oli pääsiäislauantain (Sabado de Gloria) kuolleena haudassaan ennen ylösnousemusta. Tuolloin pahat voimat ovat valloillaan ja aiheuttavat monenmoista harmia. Filippiiniläisissä kodeissa tilanne on hallinnassa, jos siellä on siunattuja palmunlehviä ja alttarin pyhyydellä kyllästettyjä kankaanpalasia.
Iltakymmeneltä päättyy paaston aika. Ostoskeskukset, kaupat ja ravintolat aukeavat. Meat lovers pizzat, Bic macit ja muut liharuuat ilmestyvät pöytiin.
Rannikoilla mennään perheen ja ystävien kanssa uimarannoille nauttimaan rantaelämästä. Porukalla vuokrataan auringon paahteelta katos, jonka alla laitetaan ruokaa ja rupatellaan mukavia. Miehet saattavat ottaa huikkaa ja karaokekuninkaat ja -kuningattaret pääsevät irti. Vaikka lapset leikkivät rantavedessä, pääsiäisviikolla uimista ei pidetä suositeltavana ennen sunnuntaita.
Sunnuntaina (Linggo ng Pagkabuhay) on taas aika käydä kirkossa. Sinne mennään kulkueina, joissa miehet seuraavat Jeesuksen kuvia ja naiset Neitsyt Marian kuvia. Joissakin osissa maata kirkon eteen viedään kaapuun peitetty Mater Dolorosa –neitsytpatsas. Surullinen neitsytoletettu muutetaan rituaalisesti Nuestra Senora de Alegriaksi, iloiseksi neitsyeksi vetämällä kaapu patsaan päältä kellojen pauhatessa ja konfettien sataessa.
Kristityn rankka valinta
Sitten itse asiaan, siihen mistä filippiiniläinen pääsiäinen on maailmalla tunnettu… Ristiinnaulitsemisiin, joissa harrastelijajeesukset naulataan ristille. Osallistujat uskovat, että ristille ripustaminen auttaa heitä sovittamaan syntejä, ihmeparantumaan tai osoittamaan kiitollisuutta saaduista armolahjoista.
Tunnetuin areena näiden ristiinnaulitsemisten seuraamiseen sijaitsee Pampangan provinssissa San Pedro Cutudin kylässä. Kylä kuuluu San Fernandon kaupunkiin, jonne on noin tunnin ajomatka maan pääkaupungista Manilasta.
Ristiinnaulitut nostetaan muutamaksi minuutiksi ristille riippumaan kämmenten läpi isketyistä nauloista. Joillekin naulat isketään myös jalkaterien läpi. Homma toimii liukuhihnatyyliin; ylös ristille, alas ensiapuun ja seuraava jeesus ristille… Vakavammin loukkaantuneet ja ihmeparantumista vaille jääneet kuljetetaan San Fernandon kaupunginsairaalaan.
Aikaisemmin kirkko suhtautui nihkeästi näihin amatöörijeesuksiin ja onnistui lopettamaan tämän brutaalin perinteen vuosikymmeniksi. Pampangan aluehallinnot pitivät tapahtumaa kuitenkin osana provinssin arvokasta kulttuuriperintöä ja onnistuivat kumoamaan kirkon kiellon vuonna 1962.
Vuonna 2015 San Fernandon kaupungin johto kielsi ulkomaisten turistien ristiinnaulitsemisen, jottei tapahtumasta muodostuisi kansainvälistä friikkisirkusta. Koronarajoitusten aikaan jeesuskandidaatit joutuivat pitämään muutaman välivuoden, kun eivät päässeet paikalle liikkumisrajoitusten vuoksi.
Tänä vuonna veri taas lentää ja ristille halukkaiden harrastelijajeesusten määrä takaa sen, että sitä lentää tulevinakin pääsiäisinä.
Tilaisuus tekee Jeesuksen
Oman ristiinnaulitsemiseni kävin hoitamassa vuonna 1995 Puerto Princesan eteläpuolella sijaitsevalla Calvaryn kukkulalla. Sain mahdollisuuden kekkuloida hetken aikaa ristillä, kun kaupungin Sanakulo-kuvaelmaa järjestävät papit alkoivat nähdä näkyjä ja yhtäläisyyksiä minun ja Jeesusta kuvaavien maalausten välillä. Tuolloin hiukseni ja partani olivat nykyistä huomattavasti pidemmät vallalla olleen jeesusmuodin mukaisesti.
Puerto Princesan senakulo oli ajautunut uskottavuuskriisiin, sillä muutaman vuoden ajan kuvaelmassa oli jouduttu käyttämään muovista nukkea vapaaehtoisten jeesusten puutteessa. Koska pappien pyyntö esiintyä hetken jeesuksena kuulosti ainutkertaiselta seikkailulta, nappasin tarjouksesta kiinni ja kapusin hetkeksi ristille paahtumaan.
Ristiinnaulitseminen toteutettiin kevytjeesusmetodilla: Narra-puusta veistettyyn ristiin oli lisätty pieni lava, jonka päällä saattoi tukevasti seistä. Käsivarret sidottiin pehmeillä puuvillasiteillä kiinni ristipuuhun. Kaksi roomalaisiksi sotilaiksi pukeutunutta poikaa kävi välillä tökkimässä kylkiluitani bambukeppien päähän sidotuilla pesusienillä, jotka oli kasteltu kanan verellä.
Puoli tuntia marinoiduin ristillä paahtavassa iltapäivän helteessä. Siihen ehti sisältyä myös aidosta kivusta johtuvaa naamanvääntelyä, kun varajeesuksen olkapäät alkoivat kramppaamaan. En suosittele ristiinnaulitsemiskokemusta. Ristillä roikkuminen on yllättävän rankkaa touhua.
Maallista menoa
Filippiinien maallistuminen on tapahtunut nopeasti ja uskonnollisten perinteiden merkityksen vähenemisen huomaa erityisesti pääsiäisviikolla. Vielä 90-luvun lopussa pääsiäinen oli osa elävää tapakulttuuria. Sittemmin sen merkitys on vuosi vuodelta hiipunut pidennetyksi viikonloppulomaksi, jolloin rentoudutaan kotona tai käydään kotiprovinssissa tapaamassa sukulaisia.
Nykyään useiden pääsiäiseen liittyvien rituaalien yhteys alkuperäiseen uskonnolliseen perinteeseen on katkennut. Värikkäät uskonnolliset kuvaelmat ja tunteikkaat seremoniat ovat näivettyneet laihaksi mämmiksi, joka ei maistu kenellekään ja paikoin touhusta tulee mieleen pääsiäismunansa syönyt eunukki.
Siitä huolimatta ja sen vuoksi – Hyvää ja rauhallista pääsiäistä!
Kirjoitus on päivitetty versio alun perin 10.4.2020 julkaistusta Pääsiäinen Filippiineillä – Maallistuva friikkisirkus tekstistä.
