Vuonna 1998 alkoi Filippiineillä merkillinen ajanjakso, joka alleviivasi Filippiinien demokratian heikkouksia, äänestäjien epärealistisia toiveita ja julkkispolitiikan voimaa. Hetkeksi maan hallinto muuttui tosielämän saippuaoopperaksi, jonka jokainen jakso tarjosi jännitystä ja kutkuttavia juonenkäänteitä.
Filippiinien presidenteistä Joseph ”Erap” Estrada on eniten muistuttanut keisaria, jolla ei ole vaatteita (Tuskin se olisi häntä itseään häirinnyt.) Kansa valitsi presidentiksi suositun näyttelijän, joka laittoi välittömästi ranttaliksi ja piti lopulta laittaa maan edun nimessä syrjään vääntämällä perustuslaki mutkalle.
Ja olihan hän presidenttinä melkoinen persoona: Yksi Filippiinien tunnetuimmista näyttelijöistä, jolta olivat koulut jääneet kesken, mutta ryyppäjäisistä, naistennaurattamisesta ja uhkapeleistä hän oli saanut korkeimmat mahdolliset arvosanat. Presidentin virkaa hän kutsui elämänsä suurimmaksi rooliksi, ja toden totta, presidenttinä hän toimi kuin tragikoomisen toimintaelokuvan sankari.
Hän loi itsestään brändin jo kauan ennen kuin sana edes keksittiin: Lyhyt ja tanakka ruumiinrakenne, Elvis Presley -tyylinen heitto pikimustiksi värjätyissä hiuksissa, ohuet gigoloviikset ja ranteessa valkoinen hikinauha. Hänen lempinimensä ”Erap” tuli tagaloginkieliseltä kaveria tarkoittavasta sanasta ”pare” nurinpäin kirjoitettuna.
Jo pienestä pitäen
Jose Marcelo Ejercito syntyi Manilassa 19. huhtikuuta 1937. Vaikka Estrada luonnehti itseään vaatimattomista oloista kotoisin olevaksi mieheksi ja köyhien ystäväksi, hän todellisuudessa syntyi ylempään keskiluokkaan kuuluvaan perheeseen. Hänen isänsä Emilio Ejercito työskenteli insinöörinä ja äitinsä Maria pyöritti kotiäitinä perheen palvelijoita ja taloutta. Estrada oli kahdeksas pariskunnan kymmenestä lapsesta.
Peruskoulutuksensa Estrada sai arvostetussa Ateneon jesuiittakoulussa, josta hänet hetkeksi erotettiin tappeluiden vuoksi. Eräs Estradan luokkatovereista kuvasi häntä seuraavasti: ”Hän oli tarpeeksi älykäs pärjätäkseen, mutta hän ei oppinut virheistään. Hän muisti hyvin etukäteen kirjoitetut vuorosanat, mutta yli 15 minuuttia kestäviin keskusteluihin hänen keskittymiskykynsä ei riittänyt.”
Vaikka nuori Estrada sai peruskoulutuksensa suoritettua rimaa hipoen, opintie katkesi collegeen, mistä hänet erotettiin sieltäkin tappeluiden vuoksi 16-vuotiaana. Hän opiskeli hetken Mapping Institute of Technology -opistossa, mutta vanhempiensa suureksi tyrmistyneeksi keskeytti opintonsa pyrkiäkseen elokuvauralle. Vanhemmat heittivät nuoren hulttion pihalle ja kielsivät käyttämästä perheen sukunimeä. Jose Ejercito muuttui Joseph Estradaksi.
Tähtipölyä valkokankaalla
Vuonna 1953 erään Estradan luokkatoverin sukulainen järjesti hänelle roolin elokuvaan Kandilang Bakal, missä hän näytteli gangsteria, joka varasti rikkailta ja jakoi saaliin köyhille. Estradasta tuli nopeasti suosittu toimintaelokuvien tähti, joka näytteli kouluttamattomia, mutta kovaksikeitettyjä tyyppejä, jotka auttoivat köyhiä ja jotka lopulta tasasivat tilit vahvempia pahiksia vastaan. Ne olivat rooleja, joihin tavalliset ihmiset pystyivät samaistumaan ja myötäelämään omia epäoikeudenmukaisuuden tunteitaan.
Kun Estrada myöhemmin pyrki presidentiksi, hän muisteli: ”Olen näytellyt kalastajia, maanviljelijöitä ja bussikuskeja. Olen opiskellut näiden ihmisten elämää ja ymmärrän heidän ongelmiansa.” Näyttelemisen ohessa Estrada teki hanttihommia mielisairaalassa, missä hän tapasi tulevan lääkärivaimonsa Luisa Pimentel Ejerciton.
Estaradan huippukausi näyttelijä oli 1950- ja 60-luvuilla. Hänen tunnetuin elokuvansa on vuonna 1961 ensi-iltansa saanut Asiong Salonga; tarina Tondon slummin Robin Hoodista. Estrada palkittiin parhaan näyttelijän oscar-palkinnon filippiiniläisellä vastineella viisi kertaa ja kolme kertaa parhaan elokuvan tuottajana.
Politiikan parrasvaloihin
Poliittisen uransa Estrada aloitti vuonna 1969 kun hänet valittiin San Juanin (yksi Metro Manilan kaupunginosista) pormestariksi ja uudelleen vuosina 1971 ja 1973. Vaikka hän oli erittäin suosittu pormestari, hän luopui toimesta pyrkiäkseen vuoden 1987 vaaleissa senaattoriksi. Hänet valittiin senaattiin ja viiden senaattorivuotensa aikana hän laati ainoastaan kolme lakiesitystä, joista läpi meni vain carabao-vesipuhvelin suojelemista koskeva laki.
Vuoden 1992 vaaleissa Estrada lähti Eduardo ”Danding” Cojuangcon aisaparina pyrkimään maan varapresidentiksi. Fidel Ramos voitti presidentinvaalit ja Estrada valittiin äänivyöryllä varapresidentiksi. Ramosin hallinnossa Estradalle ei annettu merkittävää asemaa ja häntä karsastettiin kouluttamattomana ja sivistymättömänä moukkana, jota täytyi sietää hänen suuren kansansuosionsa vuoksi. Estrada sai johdettavakseen presidentin rikollisuuden vastaisen komission.
Kasvavan kansansuosionsa innoittamana Estrada päätti pyrkiä Filippiinien presidentiksi vuoden 1998 vaaleissa. Vaalikampanjassaan hän lupasi kaventaa rikkaiden ja köyhien välistä kuilua ja jatkaa aikaisempien presidenttien aloittamia talousuudistuksia. Hän vannoi, ettei hän eikä kukaan muukaan hänen perheestään hyötyisi pesoakaan hänen asemastaan mikäli hänet valittaisiin presidentiksi.
Estrada voitti presidentinvaalit historian toistaiseksi suurimmalla äänivyöryllä. Hän sai 40 prosenttia kaikista annetuista äänistä, vaikka vaaleissa oli 11 muutakin ehdokasta. Presidenttinä hänellä oli erinomaiset mahdollisuudet lähteä toteuttamaan hallintonsa tavoitteita, sillä hänen edustamansa koalitio sai enemmistön sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.
Presidentti Estrada
Kun Estrada aloitti Filippiinien tasavallan kolmantenatoista presidenttinä, ilmassa oli optimismia. Hän oli ensimmäinen presidentti, joka piti avajaispuheensa tagalogin kielellä englannin sijaan. Hän myös jätti väliin perinteiset virkaanastujaisjuhlat leikatakseen valtion kustannuksia.
Ulkomaiset sijoittajat jakoivat saman optimismin ja kaatoivat rahaa Filippiineille. Estradan hallinto sai nopeassa tahdissa aikaan muutamia edistyksellisiä uudistuksia: Se kiristi arvopaperisäännöksiä, vapautti viljakauppaa ja yksityisti sähköntuotantoa.
Alusta lähtien Estrada otti Etelä-Mindanaon muslimikapinallisia kohtaan tiukan linjan. Jo ennen täysimittainen sodan julistamista syyskuussa 2000, hän sanoi: ”Nyt riittää… Emme voi antaa laittomien elementtien ja kidnappaajien pilkata lakejamme ja hallita elämäämme.”
Sijoittajien ja liike-elämän optimisti ei kestänyt pitkään. Estrada ehti olla presidenttinä ainoastaan muutaman kuukauden, kun alkoi liikkua huhuja presidentin palatsin aamuyöhään jatkuneista ryyppäjäisistä ja uhkapeliorgioista. Estrada johti hallitustaan yhä useammin hämäräperäisten liikemiesten kanssa öisissä tapaamisissa, joita alettiin kutsua nimellä Midnight cabinet.
Estrada perusti uransa poliitikkona mielikuvaan köyhien ystävänä, mutta presidenttikautensa aikana hän ei onnistunut käynnistämään yhtäkään merkityksellistä köyhyyden vastaista ohjelmaa.
Rennosti rallatellen
Estrada on aina ylpeillyt muodollisen koulutuksen puutteellaan, omalaatuisella englannillaan ja löyhällä johtamistyylillään. Presidenttinäkin hän torkkui kokouksissa, ilmestyi toimistoonsa usein krapulassa ja saapui useita tunteja myöhässä kokouksiin ja tapaamisiin.
Hänen keskittymiskykynsä oli rajallinen. Hän vaati, ettei hänelle saa antaa kolmea sivua pidempiä tiedotteita luettavaksi. Hänen puheensa piti tulostaa erittäin suurilla kirjaimilla, jottei hänen tarvinnut käyttää puhuessaan silmälaseja. Toimiessaan presidenttinä hän soitti henkilökohtaisesti radiokeskusteluohjelmiin puolustaakseen itseään korruptiosyytöksiltä.
Estrada on aina ollut melkoinen naistenmies ja elostelija. Hänellä väitetään olevan vähintään 10 avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta viiden eri naisen kanssa. Kun Estradalta kysyttiin kommenttia Bill Clintonin rakkauselämään Lewinsky-skandaalin jälkimainingeissa, hän letkautti: ”Se minulla ja Clintonilla on yhteistä näissä seksiskandaaliasioissa, että hänellä on skandaaleja ja minulla seksiä.”
Estradan lääkärivaimo, sittemmin myös senaattori Luisa ”Loi” Ejercito- Estrada näytti hyväksyvän miehensä avioliiton ulkopuoliset naisseikkailut eikä kommentoinut niitä julkisuudessa. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta, joista jokainen on jatkanut isänsä jalanjäljissä politiikassa.
Estrada tunnetaan myös kyltymättömästä ruokahalustaan. Hänen kerrotaan syöneen vuosien ajan viisi ateriaa päivässä ja polttavan kolme askia filtterittömiä Lucky Strikes -savukkeita. Kampanjoidessaan presidentiksi, hän väitti luopuneensa tupakasta ja alkoholista. Presidenttinä hän kommentoi alkoholin käyttöään: ”En ole maistanut pisaraakaan viskiä sen jälkeen, kun astuin virkaan… Olen juonut vain punaviiniä.”
Hymyt hyytyvät
Estradan suosio presidenttinä alkoi laskea, kun alkoi näyttää ilmeiseltä, ettei hänen hallintonsa tulisi täyttämään antamiaan vaalilupauksia maan köyhemmälle väestönosalle. Vaikka Estradalla oli edelleen vaikutusvaltaisia tukijoita, esimerkiksi elokuvateollisuus lopetti mainostamisen häntä arvostelevissa sanomalehdistä, arvostelu hänen elämäntapojaan ja johtamistyyliään kohtaan kasvoi.
Maan talous alkoi myös yskiä ja avoin sota muslimikapinallisia vastaan laajeni Mindanaolla. Estradan arvostelijat väittivät, että hänen kova linjansa pahensi ongelmaa ja myrkytti neuvottelujen kautta saavutetut edistysaskeleet rauhanprosessissa.
Tammikuussa 2000 Arvopaperi- ja pörssikomitean puheenjohtaja Perfecto Yasay Jr. syytti Estradaa painostamisesta jättää tutkimatta presidentin ystävän Dante Tanin osuutta pörssikeinotteluskandaalissa, jonka seurauksena Filippiinien pörssi jouduttiin melkein sulkemaan.
Mitä syvemmälle Estradan hallinto sekaantui jatkuviin skandaaleihin ja hämäriin järjestelyihin, sitä alhaisemmaksi laski myös luottamus Filippiineihin sijoituskohteena. Isot ulkomaalaiset yritykset, kuten Philips Electronics ja Johnson & Johnson, vetäytyivät kokonaan Filippiineiltä.
Oikeutta ja kohtuutta
Lokakuussa 2000 Ilocos Sur provinssin kuvernööri ja Estradan entinen ryyppykaveri Luis ”Chavit” Singson väitti Estradan vastaanottaneen 400 miljoonan peson arvosta lahjuksia laittomien uhkapelien järjestäjiltä ja varastaneen 180 miljoonaa pesoa viljelijöiden auttamiseksi tarkoitetuista tupakkaveroista.
Singson kertoi tehneensä paljastuksen kostoksi siitä, että Estrada halusi korvata hänen johtamansa laittoman jueteng-uhkapelin uudella laillisella pelillä, jonka toimilupaoikeudet presidentti antoi hänen sijaansa toiselle uhkapelikaverilleen Charlie ”Atong” Angille. Singson suostui valtion todistajana kertomaan oikeudessa kuinka hän henkilökohtaisesti vei lahjusrahoja Estradan kotiin.
Presidenttiä vastaan aloitettiin virkarikosoikeudenkäynti joulukuussa 2000. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun filippiiniläinen yleisö näki radion ja television välityksellä, kuinka presidentti joutui oikeuden eteen vastamaan rikossyytteeseen.
Myös salaisten pankkitilien olemassaolo, jotka Estrada oli avannut väärällä nimellä, nousi esille. Hän oli avannut tilit Jose Velarden nimellä ja väitetysti tallettaneen niille suuria summia lahjuksina saatua rahaa.
Iltapäivänä 16. tammikuuta 2001 oikeudenkäynnissä tuomareina toimineet senaattorit päättivät suorassa lähetyksessä äänin 11-10 olla avaamatta kirjekuorta, jonka sisältö syyttäjien mukaan olisi todistanut Estradan käyttäneen tilejä Jose Velarden nimellä.
Tavalliset filippiiniläiset olivat raivoissaan. Heille senaatin äänestys osoitti, että oikeudenkäynti oli pelkkää teatteria. Ihmiset lähtivät kaduille ja eri puolilla Metro Manilaa puhkesi suuria katumielenosoituksia. Vaikutusvaltaiset piispat liittoutuivat poliittisen eliitin ja armeijan johtajien kanssa vaatimaan presidentin eroa.
Näitä mielenosoituksia alettiin kutsua nimellä EDSA II. (Alkuperäinen EDSA-kansannousu johti Ferdinand Marcosin syrjäyttämiseen vuonna 1986.)
Viraltapano ja pidätys
Mielenosoitusten aikana Estrada pysyi presidentinpalatsissa, missä muutama aseistettu vartija suojeli häntä. Ratkaiseva käänne tapahtui tammikuun 19. päivänä kun Filippiinien asevoimien esikuntapäällikkö Angelo Reyes ja puolustusministeri Orlando Mercado vetivät tukensa Estradalta ja ilmoittivat tukevansa varapresidentti Gloria Macapagal-Arroyoa.
Seuraavana päivänä suurin osa Estradan kabinetista erosi. Myös armeijan ja poliisivoimien johto ilmoittivat, etteivät enää tue presidentti Estradaa. Korkein oikeus julisti presidentin viran avoimeksi ilmoittaen Estradan eronneen tehtävästään. Hetkeä myöhemmin korkeimman oikeuden puheenjohtaja Hilario Davide Jr. otti vastaan Gloria Macapagal Arroyolta presidentin virkavalan.
Tämän jälkeen vallasta hieman kyseenalaisesti syösty Estrada nousi proomuun, joka vei hänet Pasig-joen yli hänen perheensä yksityisasuntoon San Juaniin.
Estrada ei koskaan myöntänyt eronneensa, kuolleensa tai olleensa pysyvästi kykenemätön hoitamaan virkaansa. Häntä ei myöskään vielä tuossa vaiheessa oltu tuomittu virkarikoksesta, joka myös olisi ollut perustuslaillinen syy siirtää presidentin tehtävät varapresidentille.
Armeija pidätti Estradan kotoaan ja kuljetti poliisivankilaan odottamaan oikeudenkäynnin jatkamista. Hänelle määrättiin maastapoistumiskielto ja kaikki hänen Filippiineillä olevat varansa ja pankkitilinsä jäädytettiin.
Vankilavuodet kotiarestissa
Helmikuussa 2001 jatkuneessa oikeudenkäynnissä Estradan salaisten pankkitilien sinetöidyt asiakirjat avattiin. Ne sisälsivät useita miljoonien pesojen tilitapahtumia, mukaan lukien neljä yli kymmenen miljoonan peson nostoa ”Jose Velarden” allekirjoituksella.
Huhtikuun 2001 lopussa Estradan kannattajat, joista suurin osa tuli Manilan slummeista, lähtivät kaduille vastustaakseen Estradan vangitsemisesta. Arvioiden mukaan alkuperäisen EDSA-kansannousun muistomerkille kerääntyi jopa 70000 mielenosoittajaa. Estradan kannattajat olivat närkästyneitä siitä, kuinka entistä presidenttiä, heidän sankariaan, kohdeltiin kuin rikollista.
Toukokuussa 2001 Estradan vaimo Luisa Ejercito-Estarada asettui vaaleissa ehdolle senaattiin, minne hänet myös valittiin. Yleisesti arveltiin, että Estradan kannattajat äänestivät hänen vaimonsa senaattiin protestiksi hänen kohteluaan kohtaan.
Estrada vietti ensimmäiset yönsä vankina poliisin päämajassa. Hänen sellikaverinaan oli hänen oma poikansa Jinggoy, joka oli myös pidätetty tutkintavankeuteen. Pian vangitsemisen jälkeen molemmat valittivat vähäisistä terveysongelmista ja heidät siirrettiin Manila Veterans Hospital -sotilassairaalaan, missä he viettivät lähes kaksi vuotta. Sairaalassa Estrada vietti suurimman osan ajastaan pelaten videopelejä ja järjestämällä juhlia henkilökunnalle.
Myöhemmin Estrada siirrettiin presidentti Arroyon hyväksynnällä kotiarestiin omalle huvilalleen Tanayhin, noin puolentoista tunnin ajomatkan päähän Manilasta. Tammikuussa 2005 Estrada sai presidentti Arroyolta erikoisluvan käydä polvileikkauksessa Hongkongissa. Hänelle asennettiin titaaniset keinonivelet, jonka seurauksena hän alkoi lievästi ontua.
Hongkongista palattuaan Estrada julisti yhdistävänsä maan poliittisen opposition presidentti Arroyoa vastaan ja johtavansa maan ”uuteen aamunkoittoon”. Estradan hyökkäys seuraajaansa kohtaan oli hänen kannattajilleen jollakin mystisellä tavalla ”todiste” siitä, että hän oli viaton ja syytösten takana olikin eliitin salaliitto häntä ja köyhiä vastaan (Tuleeko jotain mieleen Tyynenmeren toiselta puolelta?). Hänen viestinsä upposi myös ihmisiin, jotka olivat saaneet tarpeekseen Arroyon hallinnon epäonnistumisista kohdata filippiiniläisten odotukset.
Estradan oikeudenkäynti kesti kuusi vuotta ja lopulta, syyskuussa 2007 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen lahjusten vastaanottamisesta uhkapelisyndikaateilta ja laittomista välityspalkkioista peliyhtiöiden osakkeiden myynnistä valtion eläkerahastoille. Kaksi muuta syytettyä – Estradan poika Jinggoy Estrada ja asianajaja Eduardo Serapio – vapautettiin kaikista syytteistä.
Paluu politiikan parrasvaloihin
Estradaa ei siirretty tuomion jälkeen vankilaan vaan sallittiin jatkaa kotiarestia omassa huvilassaan. Kaksi kuukautta tuomion julistamisen jälkeen presidentti Arroyo odotetusti armahti hänet ja palautti hänelle täydet kansalaisoikeudet. Oikeuden päätös kartanoiden ja salaisilla tileillä olevien rahojen takavarikosta jäi voimaan.
Armahduksensa jälkeen Estrada päätti palata elokuvien pariin. Hänen ensimmäisen paluuelokuvansa filmaukset alkoivat vuonna 2009. ”Olen palannut. Olen onnellinen”, Estrada kertoi ABS-CBN-televisioyhtiölle: ”Täältä minä tulin, tästä minut muistetaan”.
Saman vuoden lokakuussa Estrada ilmoitti myös asettuvansa ehdolle seuraavan vuoden presidentinvaaleissa. Alkuun epäiltiin, että perustuslaillinen yhden toimikauden rajoitus estäisi Estradaa pyrkimästä uudelleen presidentiksi, mutta lopulta lakia tulkittiin siten, että uudelleenvalintakielto koskee virassa olevaa presidenttiä.
Estrada sai vaaleissa huomattavan määrän ääniä ja sijoittui toiseksi. Benigno Aquino III valittiin Arroyon seuraajaksi ja maan uudeksi presidentiksi.
Jatkaakseen poliittista uraansa Estrada pyrki Manilan kaupunginosan pormestariksi vuoden 2013 vaaleissa. Hän voitti vaalit ja palasi pormestarin hommiin. ”Palautamme Manilan vanhaan loistoonsa”, Estrada lupasi äänestäjilleen.
Alun perin Estrada aikoi toimia pormestarina vain yhden kauden, mutta muutti mielensä ja haki uudelleen valintaa vuoden 2016 vaaleista. Estrada voitti tiukassa kamppailussa Alfredo Limin ainoastaan muutamalla tuhannella äänellä.
Toimittuaan kaksi peräkkäistä kautta Manilan pormestarina Estrada asettui ehdolle vielä kolmannelle kaudelle vuonna 2019 haastaen varapormestarinsa Isko Morenon ja arkkivihollisensa Alfredo Limin. Moreno voitti vaalit ylivoimaisesti ja hänestä tuli Manilan uusi pormestari. Estrada myönsi tappionsa ja vetäytyi viettämään eläkepäiviä.
Demokratian antisankari
Estrada sai politiikassa hyvin vähän aikaan. Hänen skandaalinsa, oikeudenkäyntinsä ja muut sotkunsa jättivät varjoonsa hänen hallintonsa vähätkin saavutukset. Toisaalta ei häntä ja hänen saavutuksiaan voi arvioida vasten sitä maailmaa, missä perinteisemmät poliitikot operoivat.
Hänen merkityksensä arvioidaan maailmassa, missä ei ole loogisesti mitattavia saavutuksia, ei epäonnistumisia eikä demokratian hyveitä. Hän kasvoi todellista henkilöä suuremmaksi tarinaksi, jonka ihmiset halusivat kuulla yhä uudestaan ja uudestaan.
Miten voi olla mahdollista, että Estradan poliittinen ura oli yleensä mahdollinen? Mitä enemmän hän epäonnistui, rikkoi lakeja, valehteli ja liiteli yleisten moraalikäsitysten ohuissa yläpilvissä, sitä varmemmin hänet äänestettiin hoitamaan maan tärkeimpiä tehtäviä ja toimia.
Osa hänen kannattajistaan uskoi hänen sankarillisten roolihahmojensa kuvastavan hänen todellista persoonaansa, joka vetosi köyhiin ja yhteiskunnan vähäosaisiin. Se, että häntä pilkattiin ylemmissä sosiaali- ja yhteiskuntaluokissa, kasvatti hänen suosiotaan alempien yhteiskuntaluokkien sankarina.
Poliittisen uransa alusta lähtien Estrada oli vitsien aihe. Suurin osa vitseistä keskittyi hänen englannin kieleensä ja korruptioskandaaleihinsa. Yksi vuoden 1994 myydyimmistä kirjoista oli Erap-vitsien kokoelma ”ERAPtion: How to Speak English without really trial”, jonka kirjoitti Estradan oma englanninopettaja.
Erap-vitseistä ja letkautuksista on syntynyt oma filippiiniläisen huumorin alalaji. Tällainen pilkkaaminen ei vaivaa kohdetta itseään, sillä hän ymmärtää vitsien merkityksen tunnettavuudelleen ja imagolleen politiikassa. Ilmiössä on paljon samaa kuin Matti Nykäsen lausahduksissa, joihin suhtaudutaan Suomessa ymmärtävän ihailevasti.
Surkeuden suurmies ja kurjuuden kuningas
Kun nykyään kävelen Manilan tourist beltiksi kutsutun alueen katuja, mieleen muistuu Estradan vaalilupaukset sen nostamista entiseen kukoistukseensa. Tiedän, mitä hän lupauksellaan tarkoitti: Muistan itsekin ajan, kun alue oli Filippiinien turismin näyteikkuna ja värikkään yöelämän keskus täynnä energiaa ja elämän intensiteettiä.
Nykyään suurin osa alueesta on rappeutunut ja sen huonosti hoidetuilla kaduilla asuu kerjäläisperheitä. Siellä täällä sitkeästi yrittävien baarien ja ravintoloiden valomainokset luovat haalenevan muiston siitä ajasta, jonka Estrada lupasi pormestarina palauttaa.
Täälläkin Estrada jätti jälkeensä rikottuja lupauksia, rappiota ja sotkua, mutta filippiiniläisille sillä ei ole merkitystä. Häntä rakastetaan, häntä vihataan, hänelle nauretaan, häntä äänestetään… Hän saa kaiken anteeksi koska hän jollakin tavalla koskettaa heistä jokaista.
Estrada tulee jäämään filippiiniläisen yhtenäiskulttuurin viimeiseksi suureksi symboliksi. Hänen hahmossaan, persoonassaan ja tarinassaan ihmisten toiveet ja haaveet, ne hieman salatummatkin ja kyseenalaisemmatkin, muuttuivat lihaksi.
Hän vei hetkeksi koko kansakunnan maailmaan, missä velat muuttuvat saataviksi, soitto soi ja viini virtasi, naiset olivat kauniita ja miehet komeita, ja missä kaikilla oli nousuhumalaisen hauskaa vaikka todellisessa maailmassa kaikki meni päin helvettiä.
